Biografia

Ling tosite sigure

07.02.2011 2011-02-07 15:02:00 JaME Kirjoittaja: Ieva Kääntäjä: Elina

Ling tosite sigure

Ling tosite sigure


© Ling Tosite Sigure
Ling tosite sigure perustettiin vuonna 2002 Saitamassa. Yhtyeeseen kuuluvat kitaristi-laulaja Toru Kitajima (taiteilijanimi TK), rumpali Masatoshi Nakani (taiteilijanimi Pierre Nakano) sekä laulaja-basisti Miyoko Nakamura (taiteilijanimi 345). Bändin musiikin ja lyriikat kirjoittaa TK.

Ling tosite siguren aktiviteetit alkoivat varsinaisesti vuonna 2004, jolloin bändi lähti ensimmäiselle Japanin-kiertueelleen. Pian Ling tosite sigure julkaisi muutaman demon ja jatkoi keikkailua. Suosio kasvoi nopeasti.

Vuonna 2005 Ling tosite sigure perusti oman levy-yhtiön Nakano Recordsin ja julkaisi ensimmäisen albuminsa #4. Albumia seurasi kiertue.

Huhtikuussa 2006 bändi lähti jälleen Japanin-kiertueelle soittaen 13 konserttia. Heinäkuussa julkaistiin minialbumi Feeling your UFO. Kiertue-elämä jatkui aktiivisena läpi vuoden ja monet keikat myivät loppuun. Vuodenvaihteessa bändi osallistui Countdown Japan 06/07 -festareille.

Seuraava vuosi 2007 jatkui aktiivisen keikkailun merkeissä. Elokuussa oli toisen albumin Inspiration is DEADin vuoro. Myös seuraavana uudenvuodenaattona bändi osallistui Countdown Japaniin.

Vuosi 2008 oli hyvin kiireinen Ling tosite sigurelle. Huhtikuussa ilmestyi single Telecastic fake show. Bändi esiintyi useissa tapahtumissa ja festivaaleilla, muun muassa Fuji Rock Festivalilla ja Rising Sun Rock Festivalilla, teki yhteistyötä 9mm Parabellum Bulletin kanssa sekä lähti jälleen kiertueelle. Joulukuussa julkaistiin single moment A rhythm. TK paljasti myös valokuvaajan kykynsä julkaisten taidekirjan singlen kanssa.

Bändin kolmas albumi just A moment ilmestyi vuonna 2009. Julkaisua seurannut kiertue päättyi kuuluisalle ZEPP Tokyon areenalle.

Bändin kuuluisuus jatkoi kasvuaan myös vuonna 2010, jolloin Ling tosite sigure soitti ensimmäistä kertaa todella suurella, 20000 henkeä vetävällä Saitama Super Arenalla I Was Music -kiertueen päätteeksi. Samana vuonna yhtye soitti kaksi ensimmäistä keikkaansa ulkomailla, Brightonissa ja Lontoossa. Syksyllä ilmestyi neljäs albumi still a Sigure virgin?, joka ylsi Oriconin albumilistalle.

Vuosi 2011 alkoi bändin osalta kiertueilla Virgin killer ja Virgin killer suicide.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS