JaME Suomen levyraati: REDMAN

Vasta alle vuosi sitten perustettu REDMAN on saanut kokoonpanonsa ansiosta huomattavan paljon suosiota. Jo kaksi levyä ja kolme musiikkivideota julkaissut REDMAN on päässyt vasta keikkailemisen makuun, vaikka muun muassa vokalisti Satoshi on todellinen livekonkari girugameshista saadun kokemuksensa ansiosta.

allisapp: Olin yksi monista, jotka odottivat kokoonpanon paljastamista. Suhteellisen tuttuja jäseniä oli, mutta vokalisti Satoshi oli ennestään tuttu. Ihastuin bändin ensimmäiseen minialbumin, FLAME OF LIFEen, ja olen ehdottomasti odottamassa uutta materiaalia. Toivottavasti te muutkin pidätte kuulemastanne! Laittakaa ihmeessä kommenttia tämän uutisen alapuolella olevaan kommenttilaatikkoon.

JaME-tiimi arvostelee:

Bakanami: En ole koskaan kuunnellut kyseistä bändiä, joten ei ollut mitään ennakkoluuloja tai odotuksia. Ihmettelin koko biisin ajan, miten laulajan ääni voi kuulostaa niin paljon samalle kuin girugameshin Satoshin ääni, mutta sitten Google kertoikin, että sama mieshän se siinä. Biisin aluksi olin vähän kankea, että ei nyt tällaista rauhallista menoa, mutta kappaleen edetessä laulu alkoi kuulostaa paremmalle ja ah, Satoshin ääni on mahtava. Kappale ei ehkä aukea ensimmäisellä kerralla, mutta alkaa kuulostaa paremmalta kerta toisensa jälkeen. Tämä alkaa luultavasti soida korvissa, kun olet hyvästelemässä ystävääsi juna-asemalla.

Henrikku: Löysin vasta pari päivää sitten REDMANin YouTubea selaillessani.
Voisi siis sanoa, että tieto girugameshin laulajan toisesta yhtyeestä tuli itselleni aivan puun takaa. Kappaletta kuunnellessa käy heti selväksi, että yhtyeen tyyli eroaa sekä visuaalisesti että musiikillisesti Satoshin tunnetumman bändin tuotannosta. Kahden ensimmäisen julkaisunsa perusteella yhtye tuntuu tarjoavan kokonaisuudeltaan tarttuvaa ja kevyttä rock-musiikkia.

Ensikuuntelulla videolle päätynyt FLAME OF LIFE ei oikein tunnu vetävän mukaansa yhtyeen muiden laulujen tavoin. Tästä huolimatta on REDMAN onnistunut muun tuotannon puolesta saamaan minut seuraamaan kyseisen kokoonpanon touhuja jatkossa tarkemmin.

Adolfiina: Alkutahdeista voisi REDMANin FLAME OF LIFEa erheytyä muuan SIDon Rain-hitiksi luulemaan. Ideaköyhyydestä ei kuitenkaan kauaa ehdi nipotella, sillä lead-kitaran ja hento-otteisen virvelirummun päristelyn myötä alkaa biisi luoda omaa atmosfääriään, joka onkin poikkeuksellisen tempaava. Satoshin pehmeä ääni sopii tähän pehmeään tunnelmointiin parahultaisesti. Miehen kauniissa falsetissakaan ei ole kuultavissa kireyden häivää. Tässä voi jo korvan sanoa lepäävän!

Säkeistöt vellovat rauhallisissa tunnelmissa vain kohotakseen vähääkään kiirehtimättä kertosäkeeseen, joka sekään ei varsinaisesti räjähdä käyntiin, kuten olettaa ehkä voisi. Soinnuissa on havaittavissa ehkäpä hivenen jazzmaiseksi luonnehdittava koukku, joka tekee kertosäkeen melodiasta erittäin herkullisen. Se saa himoamaan lisää, eikä edes jää heti ensikuulemalta loppupäiväksi korviin soimaan, vaan nimenomaan haastaa kuulijansa uutta kierrosta innolla odottamaan.

Kitarasoolo löytää paikkansa tästä biisistä, eikä se suinkaan ole mikään hätäisesti kyhätty biisintäyte vaan persoonallinen taidonnäyte esittäjältään. Tyylitajuinen luritus jää ehdottomasti kappaleesta mieleen kohokohtana mainion kertosäkeen lisäksi. Lopun kaihoisat huudahdukset aavalle ulapalle eivät ehkä vakuuta ihan täydellä teholla. Kuten mainittua, on Satoshin ääni pohjasoinniltaan hyvin pehmeä. Vaikka olemme häneltä kaikenmoista raakaa rähinöintiäkin tottuneet kuulemaan, eivät tämän kappaleen kaihonulvahdukset tunnu oikein nappaavan tuulta siipiensä alle eivätkä täten aivan liidättävän viestiä tunteen roihuavanlaisesta palosta kuulijan korviin.

Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen ensimmäinen adjektiivi, joka FLAME OF LIFEsta tulee mieleen, voisi olla vaikkapa ”miellyttävä”. Tietysti joku voisi vähän hittihakuiseksi renkutukseksi tätä tituleerata, mutta kyllä kappaleella on myös vissit objektiiviset vahvuutensa, mikä ei suinkaan aina ole itsestäänselvyys. Taustamusiikkina tai radiosta sattumalta kuunneltuna ei tämä laulu erottuisi edukseen, vaan perimmäisten hienouksien löytäminen vaatii tarkan analyyttisen kuuntelun. Luvata voin, että se palkitsee, vaikkei tämä toki mikään varsinaisesti millään tasolla uuttakaan oivaltava tekele ole.