Keikkaraportti

coldrain - The Circus 1.3.2014

12.03.2014 2014-03-12 16:00:00 JaME Kirjoittaja: allisapp

coldrain - The Circus 1.3.2014

Vuonna 2007 perustettu coldrain jätti pysyvän jäljen usean kuuntelijan mieleen ensimmäisellä Euroopan-kiertueellaan, jossa he esiintyivät Bullet for My Valentinen lämppärinä.


© JaME Suomi, Henrik Savonen
Kylmästä tuulesta huolimatta pitkä jono seisoi The Circuksen ovien edessä päästäkseen todistamaan mielenkiintoista kolmikkoa livenä. Erityistä tässä kolmikossa oli ensimmäinen esiintyjä, coldrain, johon keskitymme tässä keikkaraportissa. Kyseinen bändi oli ensimmäinen Suomessa esiintynyt japanilainen post-hardcore-yhtye. Konsertin seuraavana esiintyjänä oli ruotsalaisbändi Adept, ja illan pääesiintyjänä oli Suomea kovasti vavisuttanut brittiyhtye Bullet for My Valentine.

Valoisa sali ei piilottanut lavan edessä seisovien ihmisten kärsimättömyyttä heidän odottaessaan illan pääesiintyjää. Kärsimättömyys lieventyi pikkuhiljaa, kun coldrainin soittajat astuivat lavalle. Kuuntelijoiden ilmeet välähtelivät ihmetyksen ja innostuksen välillä, kun vuoden 2009 Tuska-festivaalin MUCCun ja girugameshin keikoilla kuultujen Pokemon-huutojen sijaan korviin kantautuikin innostunutta huutoa.

NO ESCAPE, coldrainin yksi uusimmista hittibiiseistä, oli lupaava alku tälle setille; yleisö, joka ei ollut aikaisemmin kuullut coldrainista ollenkaan, alkoi moshata innokkaasti. Ennakkoluulot olivat tiessään, sillä itseään esittelemättä coldrain varmisti jääneensä kuulijoiden mieleen voimakkaalla lavaesiintymisellään.

Välispiikin aikana coldrain onnistui siinä niin hyvin kuin lämppäribändi voikin. "Oletteko valmiina, Helsinki?" -huuto raikui ympäri salia saaden yleisön huutamaan myöntävän vastauksen.

Seuraavaksi vuorossa oli vauhdikas The Revelation, joka sai yleisön lämpenemään lopullisesti bändille. Väkijoukon takana usea moshasi koko kropallaan, samalla kun Katsuma näytti taitojaan rumpusetin takaa. Settilistan kolmantena kappaleena oli Die Tomorrow, joka näki päivänvalon nelisen vuotta sitten. Oli selvää, että coldrain osasi viedä yleisöä pilliensä mukana. Pipopäinen basisti RxYxO, tutummin Ryo, veti huomion itseensä liikkumalla aktiivisesti lavalla.

Tutun yleisön villitsemiskappaleen jälkeen vokalisti Masoto kertoi bändin tulleen Japanista asti. Ennen seuraavaa kappaletta laulaja kuitenkin varmisti, tiesikö yleisö missä Japani oli; huudoista päätellen tiesi. Albumin uusimman kappaleen, VOICELESSin, soidessa ei kestänyt kauaakaan, kun koko porukka lavan edessä oli moshaamassa ja heiluttamassa nyrkkiään musiikin tahtiin. Fyysisyyteen se ei kuitenkaan jäänyt, sillä yleisön "WAKE UP, WAKE UP" -huuto kuului kappaleen sanoitusten tahtiin.

Kappaleen jälkeen Masoto kiitti ja kysyi, oliko yleisö valmiina Bullet for My Valentinelle. Laimeaan reaktioon tyytymättömänä hän huudatti yleisöä vielä kerran saadakseen paremman vastauksen. Pyydettyään yleisöä laulamaan seuraavan kappaleen mukana THE WAR IS ON alkoi soida yleisön taputuksen saattelemana. "The war, the war, the war is on" -laulu raikui monipäisen joukon ympärillä – saaden laulajan nyökkäämään tyytyväisenä.

Viimeisenä kappaleena oli vuonna 2012 julkaistu Inside Of Me. Rauhallisesti alkava kappale muuttui meneväksi, kun kitaristit Sugi ja Y.K.C, eli Yokochi, villiintyivät antamaan kaikkensa tähän esitykseen. Esiintyminen päättyi siihen. Lopputuloksena oli hyvin lämmitelty keikkayleisö.

Seuraavana lämmittelijänä oli vuorossa ruotsalainen Adept-yhtye, mutta coldrainin Masoton esiintyminen ei jäänyt kuitenkaan siihen, nimittäin Bullet for My Valentine kutsui hänet lavalle WAKING THE DEMONin ajaksi. Moshaava, ympäri lavaa juokseva Masoto villitsi kuuntelijat seuraamaan perässä. Keskittyen lähinnä karjumisosuuksiin hän pääsi laulamaan yhdessä yleisön kanssa myös kertosäkeistössä.

Tämän konsertin perusteella coldrain näyttää olevan valmis myös pääesiintyjäksi Euroopan keikkalavoille. Tammikuussa coldrain pääsi eurooppalaisen levy-yhtiö Raw Power Managementin alaisuuteen. Yhtiön listoilta löytyy myös toinenkin japanilainen bändi, Crossfaith. Jos coldrain seuraa Crossfaithin jäljissä, heidät tullaan varmasti näkemään Euroopassa useamminkin.

coldrainin esityksen jälkeen JaME Suomen edustaja törmäsi vanhemman sukupolven edustajaan, jolla oli vain positiivista sanottavaa coldrainista. Kiitos Jake Kulmaraudalle hänen kommentistaan:





Settilista:

01. NO ESCAPE
02. The Revelation
03. Die Tomorrow
04. Voiceless
05. The War Is On
06. Inside Of Me
MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

coldrain Bullet for My Valentinen kiertueilla 2014-2015

coldrain - Helsingin jäähalli 12.11.2015 © coldrain. All rights reserved.

Keikkaraportti

coldrain - Helsingin jäähalli 12.11.2015

Eli kuinka lämmittää kylmän syyssateen kalseutta.

coldrainilta uusi albumi © coldrain. All rights reserved.

Uutiset

coldrainilta uusi albumi

Marraskuussa Suomeen palaava coldrain julkaisee uuden pitkäsoiton, joka ilmestyy myös kansainvälisille markkinoille.

coldrain palaa Suomeen © GIL SOUNDWORKS, all rights reserved

Uutiset

coldrain palaa Suomeen

coldrain esiintyi Bullet For My Valentinen kanssa Euroopan-kiertueella viime vuonna. Nyt he palaavat Suomeen.

coldrainin albumi Eurooppaan © GIL SOUNDWORKS, all rights reserved

Uutiset

coldrainin albumi Eurooppaan

Maailmanlaajuista suosiota nauttiva coldrain on ilmoittanut The Revelation -albuminsa kansainvälisestä julkaisusta.

coldrain julkaisee minialbumin © GIL SOUNDWORKS, all rights reserved

Uutiset

coldrain julkaisee minialbumin

Suomessakin nähty post-hardcore -yhtye julkaisee kolmannen minialbuminsa kesäkuussa.

coldrain - The Circus 1.3.2014 © JaME Suomi, Henrik Savonen

Keikkaraportti

coldrain - The Circus 1.3.2014

Vuonna 2007 perustettu coldrain jätti pysyvän jäljen usean kuuntelijan mieleen ensimmäisellä Euroopan-kiertueellaan, jossa he esiintyivät Bullet for My Valentinen lämppärinä.

coldrain Tampereelle ja Helsinkiin © GIL SOUNDWORKS. All Rights Reserved.

Uutiset

coldrain Tampereelle ja Helsinkiin

Post-hardcore-bändi coldrain nähdään ensimmäistä kertaa ulkomailla.

coldrainilta uusi studioalbumi © GIL SOUNDWORKS, all rights reserved

Uutiset

coldrainilta uusi studioalbumi

Raskaampaa musiikkia soittavaa coldrainia kuullaan uudella albumillaan huhtikuussa.

MAINOS