Seikkailun henki.
Tämä haastattelu pidettiin toukokuun 28. päivän iltana, joten elokuun 5. päivänä 2009 julkaistavan albumin musiikista valmiina oli 80 prosenttia, kun se lähetettiin meille. Pystyimme näkemään melko selkeästi J:n vision tuosta näytteestä. Haastattelussa esiintyvään avainsanaan ”alaston” sopivasti kuulemamme soundit olivat todella raakoja ja yhtenäisiä ja saivat ihomme kananlihalle. Tässä haastattelussa käytimme mahdollisuuden kysyä J:ltä suoraan, miksi hän saavutti tämän uuden alueen musiikissaan.
Kun katsoin J:n virallista nettisivua ennen tätä haastattelua, kirjoitit käyttäväsi levytyksessä täysin erilaista prosessia kuin aikaisemmin. Siksi kysyisin sinulta ensiksi siitä.
J: Minä todella ajattelen edellisen työni Riden olleen J-soundien ruumis. Kuunnellessani sitä nyt se kipinöi ja voin kuvitella konsertit elävästi. Se on voimakas ja positiivinen. Mielestäni olin tehnyt sen hyvin, mutta kuulin päässäni pienen äänen käskevän minua menemään seuraavaan paikkaan. Seurasin sitä ja menin virran mukana.
Eikö muusikon täydy enää kamppailla saatuaan työnsä valmiiksi?
J: Olen todella iloinen, että pystyin luomaan tämän työn. Se oli kuitenkin kuin olisin kiivennyt vuorilla. Kun pääsee vuoren huipulle, haluaa kiivetä toiselle vuorelle, ja mielestäni tunteeni oli lähellä sitä. Kun ajattelin sitä, mitä en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt, päätin tehdä lempisoundistani ”alastomamman ja todellisemman”.
Mikä on ”alaston”?
J: Ensinnäkin, kun tein biisejä, halusin vähentää soundien määrää niin paljon kuin mahdollista. Halusin haastaa itseni ajattelemaan jokaisen soittimen ääntä, rytmien tunnetta, painoa ja sen sellaista.
Jos vertaan sitä vuorikiipeilyyn, olisiko se kuin heittäisi pois nykyaikaiset kiipeilyvälineet ja olisi niin sanotusti alasti?
J: Tunteeni on lähellä tuota. Esimerkiksi tähän asti käyttämäni basso oli todella voimakas ja sen teho oli korkea.
Oliko se kuin olisit kantanut turbomoottoria mukanasi?
J: Kyllä. Mutta yritin käyttää elektroakustista bassoa, joka oli lojunut studiossani pitkän aikaa. Se oli kuin yksi Paul McCartneyn soittimista, ja sen ääni kuulosti ”poko pokolta”, kun soitin sillä käyttäen sormiani tai plektraa. Yleisesti ottaen se ei näyttänyt sopivan nykypäivän rockiin, eihän? (nauraa) Käytin paljon sellaisia soittimia ja kokeilin myös vanhaa vintage-vahvistinta nähdäkseni, miten voisin tehdä soundeja sillä.
Ympäristö oli siis kuin 60-luvulta, jolloin rock syntyi tähän maailmaan.
J: Soittimet ja materiaalit, tietokoneet mukaan lukien, kehittyvät todella nopeasti. Nykyään voimme muuttaa sävelmiä yhdellä napinpainalluksella. Ajattelin, että lopettaisin kaiken tämän ja heittäisin kaiken pois. Se tuntui jotenkin tylsältä, ja ajattelin, ettei kaikki se teknologia ollut enää coolia. (nauraa) Joten päätin, että villiintyisin täysin, ja siitä tuli äänityksen teema.
Käyttääkseni analogiaasi jälleen kerran, mielestäni pystyit tekemään niin, koska kiipesit RIDE-vuoren huipulle. Muuten se olisi ehkä ollut liian pelottavaa. (nauraa)
J: Mielestäni selviän nyt tästä uhkapelistä, koska pystyin tekemään GLARING SUNin, URGEn ja RIDEn, joita pidän kolmen työn sarjana.
Joten äänitys oli todella ”alaston”. Oliko sinulla enemmän vaikeuksia kuin ennen?
J: Minun täytyi soittaa hyvin. En voinut peittää yhtäkään virhettä. (nauraa) Kesti jonkin aikaa tehdä soundit, ja minun täytyi olla tarkka soittaessani. Se ei ollut niin, että ”kuka tahansa voi tehdä raskaita soundeja, jos käytämme tätä efektiä ja soitamme!” (nauraa) Se meni enemmänkin niin, että soundit olivat raskaat, koska juuri herra Fujita soitti kitaraa! Scott soitti rumpuja, jotta rytmit olisivat täynnä groovea ja minä soitin bassoa, jotta soundista tulisi menevä... ja yhdistettynä saavutimme lähtökohdan. Mielestäni sen tekeminen nyt, tässä iässä, kertoo jotakin! Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä enemmän haluan jatkaa sitä! (nauraa)
Lue loput haastattelusta japaniksi Zy 47:stä.
© 2009 Zy.connection Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.
