Fanin näkökulma fanitapaamisesta An Cafen kanssa.
Monet j-rockiin tutustuneet aloittivat An Cafesta, joka avasi ovet aivan toisenlaiseen maailmaan. Joillekin yhtye herätti intoilun musiikkista yleensä, toisille tarpeen opiskella kieltä. Mikä tahansa sitookin cafekot yhtyeeseen, sitä oli pakko päästä jälleen todistamaan ilmielävänä Tavastialle. Perinteisesti ostin keikkalipun heti niiden tultua myyntiin, mutta hyvän tovin jälkeen uutiskirjeen tilanneet saivat pelätyn - mutta myös halutun - sähköpostin NeoTokyolta: VIP-päivitykset olivat tulossa myyntiin tälläkin kertaa.
Inhottavaa NeoTokyon taktiikassa on yhä se, että kriittistä tietoa pidettiin salassa aina viimeisille hetkille asti. Ainoastaan päiväykset eri keikoille myytäville päivityksille oli ilmoitettu, mutta kellonaikaa ei paljastettu. Vasta myyntipäivinä ja ainoastaan NeoTokyon Facebook-seinällä kommenttien joukossa ylläpito ilmoitti, että "päivitysten pitäisi tulla myyntiin klo 13-15". Noin isonkin aikavälin vuoksi kaikki verenhimoisimmat fanit varmaankin pahoinpitelivät päivitysnappulaa.
Kellon lyödessä noin 13.20 myyntisivuille ilmestyvät VIP-päivitykset Tavastialle. On ihme, ettei näppäimistöni syttynyt liekkeihin nopean kirjoittamistahdin vuoksi, ja saan myös kiittää itsepäistä konettani, joka tällä kertaa suostui yhteistyöhön kaatumatta kriittisellä hetkellä. Tunsin suonieni kohoavan ohimoissani ja sydän lähes irtosi rinnasta pelkän jännityksen takia. Kaiken tarvittavan tehtyäni tuijotin koneen näyttöä vakavana, kunnes ikkunaan ponnahti teksti "Tilauksesi on vastaanotettu." Puin nyrkkiäni ilmaan ja syöksyin varmistamaan sähköpostini ja NeoTokyo-tilaukseni. Ja yllätys yllätys: NeoTokyon sivut olivat jäätyneet. Mikään sivu ei ladannut tai päivittynyt, mutta taiston jälkeen muutkin saivat omansa. Nallekarkkeja ei kuitenkaan kaikille riittänyt. Tarkistin vielä ainakin kolmisentuhatta kertaa, että tilaukseni varmasti oli mennyt läpi. Varmistuttuani oli aika suunnitella fanilahjoja ja odottaa.
Valehtelematta odottaminen tuntui ikuisuudelta mutta fanilahjojen kannalta taas liian lyhyeltä. Päivä kuitenkin koitti ja oli aika jonottaa. VIP-asiakkaat muodostivat oman jononsa, ja päivän mittaan meitä olikin sellaiset 30 henkeä. Muu jono saavutti ainakin rakennuksen kulman silloin, kun tarkistin.
Joskus keskipäivällä itse An Cafen jäsenet kävelivät suoraan neniemme edestä sisälle Tavastialle. Teruki, Miku ja Yu-ki moikkasivat iloisesti jonon kärjessä olijoita ennen sisätilojen lämpöön pääsemistä. Pakko mainita, että jonokäyttäytyminen on parantunut! Ei ollut hysteeristä kiljumista, vaan ymmärtävää hymyä sekä iloisia tervehdyksiä. Syynä voi olla fanikunnan sukupolvenvaihdos; me niin sanotut senioricafekot olimme ne kiljuvat teinit, mutta nykyään olemme jo aikuisia - sekä yhä uskollisia faneja. Olen siis vakuuttunut uuden sukupolven hienovaraisuudesta!
Loppuaika jonottamisesta kului terveisten keräämiseen tekemääni lakanaan ja kuulumisien vaihtoon vanhojen keikkatuttujen kanssa. Viimein, muutaman viivästyksen jälkeen, henkilökunta tuli päästämään VIP-asiakkaat sisään. Ohjeistus oli sujuvaa, vaikkakin englanniksi. Saimme matkalla sisään laminaatit kaulaan ja jäimme viimeisen suljetun oven taakse jonoon. Muutamat ostivat etukäteen fanituotteita myyntipöydästä ja viisaina myös kassin, jotta mahdolliset VIP-fanituotteet voisi laittaa siihen keikan ajaksi. Itse en typeryyksissäni tätä tullut ajatelleeksi. Onneksi oli kaverin kassi, jota sain lainata.
Viimeisten ohjeistusten jälkeen meidät laskettiin sisälle konserttisaliin. Siellä meitä odotti kiertuejuliste ja pieni pyyhe. Harmikseni pyyhe näytti enemmänkin mikrokuituliinalta pölyjä varten. Asetuimme lahjojen kanssa pariin nättiin riviin ja hurrasimme An Cafen jäsenet sisälle saliin. Siinähän he sitten olivat - suoraan neniemme edessä, samalla lattiatasolla. Tämä ei ollut itselleni ensimmäinen kerta, kun tapasin jäsenet kasvokkain, mutta iänikuinen jännitys siitä huolimatta valtasi sydämeni.
Ensimmäiseksi yhtye kiitti meitä läsnäolostamme, mutta eihän tapaamista niin lyhyeksi sopinut jättää. Englanti - japani -tulkin avulla An Cafe pystyi kysymään VIP-asiakkailta, kuka heistä oli suosituin - aplodien avulla. Pieni tehostus jutussa kuitenkin oli: jäsenet olivat keksineet kukin itselleen Muumi-nimen. Klassisesti voittajat olivat tietenkin Miku ja Kanon.
Hölmöilyn jälkeen fanit saivat esittää kysymyksiä. Parilta cafekolta kuultiin muutakin kuin kysymyksiä: he halusivat kertoa bändille muun muassa, että bändin musiikki oli pitänyt heidät pystyssä. Jopa ääneen luettu kirjekin oli. Kysymyksiä ei tuhottomasti ollut, mutta viime kertaan nähden fanit olivat hivenen uskaltavampia.
Kun faneilta loppui kysymykset, oli aika ottaa kuvia. Jokainen sai valita suosikkijäsenensä, joka sitten oli kuvassa fanin vieressä muiden jäsenten ollessa takana. Kuvat sai ottaa omalla kameralla, mutta henkilökunta painoi nappia. Samalla lähes jokainen fani antoi suoraan käteen tekemänsä tai ostamansa fanilahjat. Itse annoin tylsästi jokaiselle levyn suklaata ja tietenkin tekemäni lakanan. He olivat yllättyneitä sen koosta, kuten edelliselläkin kerralla. Kun kuva oli otettu, sai jokainen suosikkijäseneltään Hikagyaku Ziprock -albumin nimikirjoituksilla varustettuna. Koska meitä oli noin 30, kesti kuvien ottaminen jonkin aikaa, mutta ei sietämättömän pitkään, vaikka jokainen sai yksilöllisen kuvan. Jotkut itkivät, jotkut nauroivat, ja suurin osa muisti pyytää halaustakin. Olen vihainen itselleni siitä, etten taaskaan itse muistanut sitä pyytää.
Viimeisen kuvan henkilökunta otti lavalla itsestään, ja An Cafen oli aika vetäytyä näyttämön taakse valmistautumaan. Tässä kohtaa kaikki VIP-asiakkaat tajusivat samalla hetkellä, että olimme nyt vapaita ottamaan paikkamme salissa. Kuinka ollakaan, läimäytimme itsemme suoraan turvakaidetta vasten sellaisella voimalla, että se jopa irtosi liitoksistaan. Teruki huomasi tilanteen ja kommentoi yksinkertaisesti "Woah!" samalla hymyillen ennen kuin itsekin perääntyi lavan taakse.
Henkilökunta jäi korjaamaan kaidetta, ja samalla kun tunsimme syyllisyyttä kaiteen rikkoutumisesta, jäimme odottamaan itse keikkaa. Kaukaa kuulimme, kuinka loput fanit alkoivat valua sisälle iloisin mielin. Nyt enää jännitimme, pystyykö An Cafe sellaiseen esitykseen, joka jäisi mieliin.
