Biografia

BORN

29.07.2014 2014-07-29 00:13:00 JaME Kirjoittaja: wisteriachan

BORN

Raskashenkistä hard rockia esittävä BORN on tunnettu myös ulkomailla.


© PS COMPANY Co.
BORN on aktiviteettinsa vuoden 2008 huhtikuussa aloittanut japanilainen hard-rock -bändi, joka aiemmin tunnettiin nimillä RENNY AMY ja D&L. Kolmen demon julkaisemisen jälkeen BORNilta ilmestyi jo ensimmäinen kokomittainen albumi, -Abnormal Head Machine- helmikuussa 2009. Albumin julkaisu rajoitettiin 1000 kopioon.

Ensimmäisen esiintymisensä Japanin ulkopuolella BORN teki Oni-con-animetapahtumassa, joka pidettiin Yhdysvaltain Texasissa lokakuussa 2009. Ensimmäinen päivä kesäkuuta 2010 yhtye liittyi osaksi Indie PSC:tä. Samalla ilmoitettiin kolmesta uudesta minialbumista, jotka julkaistiin saman vuoden aikana. BLACK BORN MARKET näki päivänvalon 18. elokuuta, BLACK THEORY MANIA syyskuun 15. päivä ja BLACK DEAD MUZIC 13. lokakuuta. Tuolloin yhtyeen kirjoitusasu muuttui pienin kirjaimin kirjoitetusta bornista nykyiseen.

Nykyisin yhtye koostuu neljästä jäsenestä. Laulajana toimii Ryoga, kitaristeina K sekä Ray ja rummuissa soittaa Tomo. K myös säveltää suurimman osan BORNin kappaleista. Basisti Kifumi jätti bändiaktiviteetit väliaikaisesti maaliskuussa 2013 henkilökohtaisiin syihin vedoten. Tuolloin ex-Lycaonin jäsen Mio toimi yhtyeessä tukibasistina. Helmikuun 28. päivä 2014 Kifumi kuitenkin lähti virallisesti bändistä.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS