Haastattelu

JOJO Hiroshigen haastattelu

16.03.2015 2015-03-16 03:53:00 JaME Kirjoittaja: Ashki Kääntäjä: Secu

JOJO Hiroshigen haastattelu

JaME haastatteli noise-musiikin kuninkaaksi kutsutun Hijokaidanin JOJO Hiroshigea hänen urastaan ja uniikista tavastaan säveltää musiikkia.


© JOJO Hiroshige
JOJO Hiroshige, joka on julistanut itsensä "noise-musiikin kuninkaaksi", on johtanut samassa genressä vaikuttavaa Hijokaidania vuodesta 1979. Hän luo sooloartistina uniikin äänimaailman sekoittamalla karjumista ja lyyrisiä kappaleita. Hän on aiheuttanut hälyä maailmanlaajuisesti ja ansainnut ympäri maailmaa eri artistien, esimerkiksi Sonic Youthin Thurston Mooren, kunnioituksen. Hänen musiikilliset aktiviteettinsa eivät ole olleet tauolla hetkeäkään 36 vuoden aikana. Hän on lähiaikoina esiintynyt ulkomailla soittaen jazz-artistien, kuten Akira Sakatan, kanssa sekä tehden yhteistyötä vocaloid Hatsune Mikun ja idoliryhmä BiSin kanssa. Sooloartistina JOJO Hiroshige on julkaissut 10 CD:tä sisältävän boxin ja hänen töitään on julkaistu niin suurten kuin ulkomaistenkin levy-yhtiöiden kautta. JaME haastatteli häntä viime syksynä.

Esittelisittekö itsenne lukijoillemme?

JOJO Hiroshige: Olen JOJO Hiroshige, "noise-musiikin kuningas" ja johdan Hijokaidania, joka on maailmanluokan japanilainen noise-bändi.

Kertoisitteko meille tähänastisesta urastanne?

JOJO Hiroshige: Aloin tehdä nauhoituksia kasettidekillä kotonani vuonna 1974. Perustin improvisaatiobändi SLOTHin 1977, ja 1978 ULTRA BIDEn, joka alkoi keikkailla eri paikoissa – soitin bassoa. Vuotta myöhemmin perustin Rasenkaidanin ja Hijokaidanin. Hijokaidanista alkoi tulla suosittu 1980 ja esiinnyimme eri esittäjien kokoelma-albumilla nimeltä Shumatsu Shorijo. Julkaisimme ensimmäisen albumimme Zouroku no kibyoun 1982, ja 35. vuosijuhlamme kunniaksi albumin nimeltä Saita hana ga hitotsu ni hareba yoi vuonna 2014.

Aloitin soolourani 1997, perustin BiS Kaidanin 2012 ja Hatsune Kaidanin 2013. Samana vuonna BiS Kaidan debytoi Avexilla. Bändimme hajosi 2014.

Kertoisitteko musiikkinne konseptista?

JOJO Hiroshige: Pyrin soittamaan improvisoitua noise-musiikkia ilman tavanomaista kappalerakennetta ja melodiaa.

Keskustellaan hetki musiikin säveltämisprosessistanne. Mistä keksitte sekoittaa mukaan noise-musiikkia?

JOJO Hiroshige: Kun perustin Hijokaidanin 1979, tuntui coolilta, jos voisin kuulla tunteellisia kansanlauluja, kuten Doji Moritan lauluja, noise-musiikin taustalla. Kokeilin sitä tyyliä Slap Happy Humphley -bändissä 1994.

Kuka on vaikuttanut nykyiseen musiikin tuottamiseenne ja esiintymistyyliinne?

JOJO Hiroshige: Monet artistit vaikuttavat minuun. Muutamat mieleeni tulevat ovat Zunou Keisatsu, Yamashita Yosuke Trio ja Derek Bailey.

Kertoisitteko Hijokaidanista ja BiS Kaidanista?

JOJO Hiroshige: Hijokaidan on improvisoidun noise-musiikin bändi. BiS Kaidan käyttää Hijokaidanin konseptia, johon se sekoittaa BiSin kappaleita. Live-esiintymisiä varten yritimme luoda uudelleen indie-skenelle tunnusomaiset radikaalit esiintymistavat 1980-luvulla.

Miksi päätitte tehdä yhteistyötä BiSin kanssa?

JOJO Hiroshige: Koska he olivat radikaalein idoliryhmä.

Kuten tiedätte, BiS Kaidanin albumi julkaistiin analogisena äänitteenä – mitä kappaletta suosittelette?

JOJO Hiroshige: Suosittelen kaikkia kappaleita, mutta pidän erityisesti Jun Togawan coverista Suki suki daisuki.

Kertoisitteko tulevista projekteistanne?

JOJO Hiroshige: Esiinnyn erilaisissa ulkomaisissa tapahtumissa Hatsune Kaidanin kanssa - se on bändi, johon kuuluu Hatsune Miku. Teen myös yhteistyötä idoliryhmä Yurumerumo!:n kanssa.

Lähettäisittekö viestin JaME Worldin lukijoille?

JOJO Hiroshige: Jatkan mielenkiintoisten projektien tekemistä. Kiitän jatkuvasta tuestanne.

JaME kiittää JOJO Hiroshigea hänen ajastaan.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

BiS Kaidan © 2015 avex music creative Inc. All rights reserved.
BiS Kaidan
MAINOS