Haastattelussa Haruka

Haastattelimme laulaja-lauluntekijä Harukaa. Nuori popartisti on ehtinyt kokea jo paljon: hän debytoi vuonna 2008 esittämällä Blue Dragon -animen aloituskappaleen, ja vuonna 2013 hän perusti oman levy-yhtiön. Viime aikoina Haruka on esiintynyt ulkomailla, esimerkiksi Unkarissa ja Espanjassa.


Julkaiset heinäkuussa uuden singlesi. Mitä fanisi voivat odottaa julkaisultasi? Oletko sisällyttänyt singleesi uusia musiikillisia tyylejä tai vaikutteita?

Haruka: Uuden singleni nimi on The Song of Smartphones. Kuten nimestäkin voi päätellä, kappale kertoo älypuhelimista – niiden hyvistä ja huonoista puolista. Halusin kuvata sitä, kuinka jotkut ovat addiktoituneita älypuhelimiinsa ja unohtavat elää elämäänsä. Samalla hyviä puolia on esimerkiksi se, että pystyn olemaan yhteydessä faneihini ympäri maailman, ja se on auttanut minua paljon viime vuosina. Mitä musiikkiin tulee, kyseessä on pop rock -kappale, jossa on hauska ja mieltä nostattava melodia. Ehkä se on jopa tanssittava! Kokeilin ensimmäistä kertaa säveltää rytmiset kohdat läppärilläni. Ette siis kuule kappaleessa aitoja rumpuja. Tietokoneella luodun musiikin sekoittaminen aitojen instrumenttien, kuten kitarani, kanssa oli mielenkiintoista.

Esitit hiljattain kaksi keikkaa Espanjassa Madridissa Expomanga-tapahtumassa. Miten keikat sujuivat?

Haruka: Espanjalaiset fanit olivat todella vastaanottavaisia ja ystävällisiä. Vaikka tapahtuma oli pyhitetty mangalle, animelle, peleille ja cosplaylle, olin iloinen huomatessani, että espanjalaisten kiinnostus japanilaista musiikkia kohtaan on kasvussa. En voinut tuoda keikoille bändini jäseniä, joten minulla oli seuranani vain kitarani sekä taustaäänite, kuten viimevuotisella keikallani Unkarissa. Soitin kuusi kappaletta per päivä, mukaan lukien The Song of Smartphones. Toivon voivani palata Espanjaan lähitulevaisuudessa!

Milloin intohimosi laulamiseen alkoi? Tapahtuiko se ollessasi kuorossa?

Haruka: Ei, en itse asiassa koskaan ollut lapsena kuorossa. (nauraa) Aloitin pianonsoiton neljävuotiaana, mutta tiesin, ettei klassinen musiikki ollut minua varten. Lukioaikoinani aloin kuunnella rock-bändejä ja silloin aloin kirjoittaa myös omia lauluja ja laulaa.

Sait ensimmäisen tunnustuksesi sanoittajana ollessasi vasta 16-vuotias. Miten saavutit sen?

Haruka: Kuulin, että Aina-nimiselle japanilaiselle laulajalle saisi kirjoittaa lyriikoita sanoituskilpailussa. Innostuin, koska ajattelin sen olevan hyvä tilaisuus kehittää sanoitustaitojani. Ainan tuottaja piti lyriikoistani ja niin debytoin sanoittajana. Kirjoitin hänelle kahdet lyriikat, joista toisia käytettiin Glass Mask -animen tunnusmusiikkina. Olin todella onnekas. Oli myös mielenkiintoista kirjoittaa teemoista, kuten rakkaudesta, joita en koskaan kirjoittaisi omiin kappaleisiini.

Vuoden 2008 jälkeen pidit viiden vuoden tauon musiikista. Tapahtuiko jotain erityistä, mikä sai sinut tarttumaan taas kitaraasi?

Haruka: Pitäessäni taukoa musiikin saralla työskentelin kaksi vuotta japanilaiselle yritykselle. Se oli katastrofi. (nauraa) En tuntenut kuuluvani yritykseen, enkä koskaan maininnut tehneeni ennen musiikkia. Puolentoista vuoden jälkeen tajusin, ettei sellainen elämä ollut minulle, joten lopetin teeskentelyn ja lähdin yrityksestä. Muistin jälleen, että ainoa asia, jota halusin tehdä, oli musiikki. Palasin musiikkialalle.

Jos Venäjää ja Puolaa ei lasketa, japanilaisartistit yleensä keskittyvät Länsi-Eurooppaan kiertueidensa aikana. Sinä kuitenkin soitit ensimmäisen ulkomaan konserttisi Unkarin Budapestissa. Miten päädyit sinne, ja millaista siellä oli?

Haruka: Julkaistuani vuonna 2013 ensimmäisen minialbumini, Hymns To My Soul, aloin kirjoittaa ulkomaalaisille tapahtumajärjestäjille ja -organisoijille. Halusin heidän tietävän minut ja musiikkini. Sitten tapasin Facebookissa erään valloittavan unkarilaisnaisen. Hän on vielä nuori, mutta todella innokas tuomaan japanilaista musiikkia Eurooppaan. Hän sanoi voivansa kirjoittaa Mondoconin organisoijalle – se on isoin Japaniin liittyvä tapahtuma Unkarissa. En odottanut liikoja, koska silloin monikaan Unkarissa ei tiennyt minusta. Ihme kuitenkin tapahtui: organisoija sanoi minun voivan esiintyä tapahtumassa! Se oli upeaa. Unkarilainen yleisö oli todella vastaanottavainen. Unkarissa kaikki rakastavat musiikkia, eikä siellä leimata musiikkia genren tai kielen mukaan. Se todella on musiikin maa.

Perustit vuonna 2013 oman levy-yhtiösi, CLUB DISORDERin. Mitä haasteita olet kohdannut? Mitä neuvoja antaisit niille, jotka harkitsevat oman levy-yhtiön perustamista?

Haruka: Suurin haasteeni oli, että minun oli tehtävä kaikki yksin budjettisuunnittelusta mainostamiseen. Aluksi se oli vaikeaa, sillä minulla ei ollut mitään hajua, miten asiat pitäisi hoitaa. Opettelin vähän kerrallaan ja nyt olen iloinen siitä, että saan vapaasti tehdä kaiken itsekseni. Niille, jotka suunnittelevat oman levy-yhtiön perustamista, annan seuraavan neuvon: älkää antako pienen budjetin rajoittaa ideoitanne ja luovuuttanne. Tänä päivänä voi tehdä paljon, kiitos Internetin ja sosiaalisen median. Mainostaminen maksoi ennen suuria summia, mutta nykyisin sen voi hoitaa erilaisten sosiaalisten medioiden kautta. Tärkeintä ovat ideat, ei se, kuinka moni tietää sinut tai kuinka suuri budjettisi on.

Aiotko jonain päivänä julkaista muiden artistien tuotoksia CLUB DISORDERin kautta?

Haruka: En. Levy-yhtiö on vain minulle itselleni, joten ainakaan tällä hetkellä en suunnittele julkaisevani muiden tuotoksia. Mutta minulla on monia ideoita, jotka tahtoisin toteuttaa levy-yhtiöni nimissä.

Missä nauhoitat kappaleesi? Soitatko kosketinsoittimia ja bassoa vaativat osuudet itse ja hoidatko myös miksauksen?

Haruka: Hoidan nykyisin 70–80 prosenttia äänityksestä kotistudiollani. Teen kitara- ja basso-osuudet läppärilläni. Lopun – laulamisen, rummut ja miksauksen – hoidan studiollani ammattilaisen kanssa. Toisinaan soitan kosketinsoittimia ja bassoa, mutta en ole kovin hyvä miksaamaan. Miksaan vain demojen teon yhteydessä. Pyydän aina miksauksen ammattilaista hoitamaan viimeiset silaukset puolestani.

Olet aiemmin puhunut siitä, miten ihmiset ovat yllättyneet sinun soittavan soolokitaraa. Japanissa on kuitenkin ollut jo 1980-luvulta lähtien pelkästään naisjäsenistä koostuvia rock-bändejä, kuten Shonen Knife, SHOW-YA ja Princess Princess. Miksi uskot tämän stereotypian säilyneen?

Haruka: En todella osaa sanoa, mutta tiedän aikoinaan olleen joitain naisbändejä, joiden jäsenet teeskentelivät soittavansa instrumenttejaan. Oli myös niitä bändejä, jotka palkkasivat ammattimuusikoita äänittämään kappaleensa puolestaan. Ehkä jotkut sen vuoksi yleistävät sen koskemaan kaikkia naisbändejä ja -artisteja.

Uskotko itsesi lisäksi sellaisten artistien, kuten SCANDAL, Aldious, Gacharic Spin, muuttavan käsityksiä?

Haruka: Toivon niin. On aika osoittaa voimamme! On myös lohdullista tietää, että monet näistä bändeistä menestyvät ulkomaillakin.

Olet toisinaan sisällyttänyt uskonnollisia piirteitä tuotantoosi, kuten kappaleeseen,The Sound More Silent Than Silent, ja minialbumisi, Hymns To My Soul, kansitaiteeseen. Oletko ajatellut joskus äänittäväsi täysin kristillisen rock-kappaleen?

Haruka: Kyllä, olen viime aikoina työstänyt kristillistä kappaletta. En silti luokittele itseäni kristityksi laulajaksi, koska kappaleeni eivät ole vain kristityille, vaan kaikille. Yksi kappaleideni ydinajatuksista, universaalisella ja yleisellä tasolla, on pitää kiinni uskostaan – sillä ei ole merkitystä, mihin uskontoon kuulut, tai vaikka et uskoisi mihinkään.

Onko sinulla viestiä JaME:n lukijoille?

Haruka: Kiitos todella paljon, että olette kiinnostuneita japanilaisesta musiikista! Toivon teidän pitävän minunkin musiikistani. Haluaisin menestyä ulkomailla ja saattaa viestini koko maailman tietoon. Jos olette kiinnostuneita musiikistani, voitte olla minuun yhteydessä sosiaalisen median, kuten Facebookin, Twitterin ja Instagramin, kautta. Älkää ujostelko laittaa kommenttia tai lähettää viestiä – yritän vastata niin moneen viestiin kuin mahdollista! Toivottavasti pääsen käymään maassanne. Toivon näkeväni teidät pian.


JaME kiittää Harukaa tästä haastattelusta.