Noisen pioneeri Merzbow esiintyi Tampereen Klubilla ja sai yleisönsä transsinomaiseen hurmokseen.
Harsh noisen pioneeri Merzbow eli Masami Akita vieraili marraskuun alussa vuoden ainoalla keikallaan Suomessa. Artisti saapui esiintymään Tampereen Klubille viileänä syysiltana. Keikkapaikan sisäänkäynnillä luki varoitus poikkeuksellisen lujista äänenvoimakkuuksista. Varoitus osoittautui erittäin hyödylliseksi, sillä äänimassat olivat äärimmäisiä.
Illan aloitti suomalainen Umpio. Yhden miehen projekti esiintyi Klubin lattiatasossa instrumentteinaan rautakehikko, rumpukapula, ämpäri ja pätkä ketjua. Kaikki luonnollisesti prosessoitiin erilaisten efektien läpi. Keikka oli sangen pysäyttävä, sillä se koostui yhdestä noin 25 minuutin mittaisesta improvisaatiosta, jonka aikana erilaiset raastavat äänet hellivät kuulijoiden tärykalvoja. Esitys pohjautui epäsäännölliseen ja alkukantaiseen rytmiikkaan, joka piiskasi yleisön korvia valtavalla voimalla. Todella pysäyttävä lämppäri, ja ennen kaikkea Merzbow'n lämppäriksi sopivaa musiikkia.
Itse päätähden astuttua lavalle alkoikin varsinainen äänivallien ilotulitus. Merzbow nimittäin soitti kovaa. Niin kovaa, että pöydillä olleet oluet läikkyivät tärinän voimasta ja bassotaajuudet saivat aikaiseksi epämukavan olon. Ehdin aluksi kauhistua tätä epämukavaa tunnetta ja mietin, selviäisinkö keikan loppuun asti. Hetken aikaa imettyäni valtavaa äänimassaa sisääni, totuin siihen. Ääni ei ollut niinkään epämiellyttävä kuin vain kova. Lopulta ajatukseni alkoivat harhailla erilaisiin havaintoihin.
Yleisö seisoi suurelta osin paikallaan. Kaikki keskittyivät katsomaan Merzbow'n suorittamaa erilaisten pedaalien ja miksereiden vääntelyä. Välillä hän hakkasi itse tekemästään "kitararasta" ulos lisää ääntä. Kaikki tämä tapahtui täysin tyynesti ja eleettömästi. Välillä eräs pitkä mies intoutui moshaamaan ja tanssimaan äänivallien mukana. Ikään kuin olisi ollut myrskyävässä meressä, jossa aallot heiluttavat yksilöä. Hetkittäin kappaleessa kuultiin rytmejäkin. Tietyt säännönmukaisuudet musiikissa oli paikallistettavissa, joten olisi turhaa sanoa, ettei noise ole musiikkia.
Mutta mikä keikan tarkoitus on? Kenties saada kuulija turtumaan. Kuten olemme yksilöinä turtuneet toistemme, ja etenkin eläinten kärsimykseen. Merzbow on tunnetusti eläinaktivisti. Yleensä noisea kuvataan vain tuhoavilla adjektiiveilla. Itselleni tämä oli vain rauhoittavaa, ja siten myös melko pelottavaa. Ääni vie kuulijan aivan toiseen maailmaan.
Noise ei pääty. Se on kuin itse elämä pienoiskoossa. Välillä se puristaa rintaa tukahduttavasti, välillä se hellittää otteensa ja antaa kuulijan leijua painottomana onnellisuudessa. Lopulta keikka loppuu kuin seinään. Tunti on kulunut. Pyrin poistumaan Klubilla alkavan diskomusiikin parista mahdollisimman nopeasti, ettei oloni haihdu.
Ulos päästyäni kaikki, jopa kaupungin melu, kuulostaa paljon puhtaammalta. Oloni parempi kuin aikoihin. Ehkä se onkin noisen tarkoitus: herättää kuulija ensin ajattelemaan ja keskittymään kärsimykseen, mutta sen jälkeen keskittymään siihen, kuinka elämä tulee arvostaa itsenään. Merzbow onnistui improvisaatioon perustuneella keikallaan avaamaan silmäni jälleen uudenlaiselle tavalle suhtautua musiikkiin. Toivottavasti kohtaamme live-esiintymisen merkeissä toistekin.
