Puffyshoesin haastattelu

Pop-punk -duo Puffyshoes vastaili kysymyksiimme muutama tunti ennen heidän vuonna 2009 joulukuussa järjestettyä Chiban-keikkaansa. Videomateriaalia tästä esiintymisestä julkaistiin yhtyeen albumin, Something goldin, mukana tulevalla DVD:llä.


Voisitteko esitellä itsenne?

Neko: Usagi on kitaristi ja minä olen rumpali Neko.

Miten valitsitte nimen Puffyshoes? Onko sillä jotain tiettyä merkitystä?

Usagi: Puffyshoes tarkoittaa mukavia kenkiä. Kun perustimme bändin, kuljimme ympäriinsä tietämättä, minne olimme hitaasti menossa. Joten ajattelimme Puffyshoesin olevan sopiva nimi meille. Se myös kuulostaa nätiltä.

Miten päädyitte tekemään musiikkia? Oliko teillä alusta alkaen jokin erityinen idea siitä, mitä halusitte tehdä?

Neko: Aluksi ajattelimme, että tekisimme kosketinsoittimiin ja ohjelmointiin perustuvaa musiikkia. Kun meillä oli mahdollisuus sitten esiintyä livenä, totesimme, että olisi parempi soittaa kitaraa ja rumpuja, jotta keikka olisi eloisampi. Kyse oli myös siitä, säveltäisinkö minä musiikin ja vastaisiko Usagi sovituksista. Mutta ihmettelimme, miksi yritimme antaa itsellemme tiettyjä rooleja. Päätimme lopulta, että molemmat säveltäisivät.

Kappaleitanne kuunnellessa teistä tulee mieleen amerikkalaiset yhtyeet kuten Vivian Girls, The Girls at Dawn ja CocoRosie. Mitä nämä ryhmät merkitsevät teille?

Neko: Pidän todella paljon Vivian Girlsistä ja The Girls at Dawnista. Toisaalta en sanoisi meidän saaneen vaikutteita CocoRosielta. Olen aina pitänyt 70-luvun musiikista, kuten punkista, tai 60-luvun soulista sekä afro-amerikkalaisista naisryhmistä, esimerkiksi The Ronettesista. Pidän myös The Shangri-Lasista.

Usagi: Sama täällä, minäkin pidän todella paljon Vivian Girlsista ja The Girls at Dawnista. Heistä välittyy vaikutelma, että he tekevät energiaa pulputen mitä haluavat, estoitta. Mielestäni nämä ryhmät saavat elinvoimansa erityisesti siitä faktasta, että he ovat yksinomaan naisia. Se on jotakin, mistä todella pidän.

Millainen sävellysprosessinne on? Kirjoitatteko lyriikat?

Usagi: Neko kirjoittaa lyriikat.

Neko: Kun sävellän uutta kappaletta, kysyn aina, mistä pystymme laulamaan siinä. Sen jälkeen tulee mielikuva tai teema. Jos se olisi jäätelö, kirjoittaisin jäätelöstä. Jos se olisi kummitus, kirjoittaisin kummituksesta. Niissä ei ole välttämättä mitään tiettyä sanomaa.

Usagi: Ja mitä tulee säveltämiseen, työskentelemme kumpikin oman osuutemme kanssa, tai tapaamme toisemme studiolla ja pohdimme yhdessä. Joskus me myös improvisoimme.

Onko olemassa joitain paikkoja, jotka inspiroivat teitä?

Usagi: Tykkään tavata ystävien kanssa joissain paikoissa. Mitä tulee kuviin, pidän Paul Grimault'n, Henry Dergerin ja Michel Gondryn töistä ja vastaavista.

Voisitteko kertoa hieman kahdesta albumistanne, Miracle Puffy Shoes are Comingista ja Something goldista, ja siitä miten niiden äänitykset sujuivat?

Usagi: Äänitimme ne treenistudiolla mikrofonia apuna käyttäen. Musiikki ja lauluosuudet äänitettiin erikseen ja sitten yhdistimme ne.

Neko: Emme aluksi suunnitelleet albumin tekemistä, mutta sitten saimme mahdollisuuden esiintyä Afrirampon kanssa syyskuussa.

Usagi: Ajattelimme, että olisi hyvä, jos meillä olisi jotakin myytävää tapahtumassa. Joten äänitimme Miracle Puffy Shoes are Comingin aiemmin säveltämiemme kappaleiden pohjalta. Teimme tämän levyn tietämättä, että siitä tulisi Puffyshoesin soundi.

Neko: Soundi, ohjelmointi, miksaus; mikään ei ollut tasapainossa, mutta se oli meistä mielenkiintoista.

Usagi: Keskityimme todella pian säveltämiseen ensimmäisen julkaisun mentyä myyntiin. Sitten eräänä päivänä meistä tuntui erityisen levollisilta studiossa, joten päätimme levyttää uusia kappaleita. Sillä tavoin Something gold tehtiin. Mielestäni se on hyvä levy.

Näiden kahden levyn äänityksen välillä oli vain muutama kuukausi. Oletteko aina täynnä ideoita?

Neko: (nauraa) Kun jommalla kummalla meistä on uusi idea, kiirehdimme studioon nähdäksemme, mitä sillä on annettavana meille. Koska kappaleemme ovat myös melko lyhyitä, huomasimme aikaisessa vaiheessa, ettei meillä ollut koskaan tarpeeksi kappaleita levyntekoon ollessamme studiolla, joten yritämme säveltää kaksi tai kolme lisäkappaletta tauotta.

Usagi: Emme anna itsellemme mitään tiettyjä deadlineja uuden materiaalin suhteen. Kappaleet tulevat luonnostaan harjoitellessamme konsertteja varten. Kyllä, sävellämme melko nopeasti (nauraa). Mutta ideointivauhti vaihtelee. Emme ole liikaa huolissamme, jos inspiraatio ei ota tullakseen. Lopulta meillä on aina paljon ideoita toteutettavaksi.

Musiikkinne pääsi kansainväliseen levitykseen melko pian bändinne perustamisen jälkeen. Olitteko tähdänneet siihen alusta asti?

Usagi: Kun tapasin Nekon ja päätimme perustaa Puffyshoesin kaltaisen ryhmän, totesimme toisillemme sen olevan jotakin, mikä myisi ulkomailla.

Neko: Kuuntelemme kaikenlaista länsimaalaista musiikkia ja saamme siitä paljon inspiraatiota. Musiikkimme ei oikein kuulosta japanilaiselta. Sen takia japanilaista yleisöä on vaikea saada innostumaan musiikistamme.

Usagi: Emme koskaan halunneetkaan tähdätä Japanin musiikkimarkkinoille. Veikkaan, että kyse oli enemmänkin siitä, etten halunnut tehdä Japanista kohdeyleisöämme.

Neko: Aivan niin.

Usagi: Nimenomaan. Halusin tähdätä kansainvälisille markkinoille.

Konserttinne vaikuttavat hieman leikkikentiltä. Millainen yleisön reaktio on?

Usagi: Emme vain viihdytä yleisöä keikoillamme. He pitävät tavasta, jolla minä ja Neko olemme vuorovaikutuksessa keskenämme. Siitä meille joka tapauksessa sanotaan usein.

Olitteko ahdistuneita esiintyessänne ensimmäistä kertaa? Onko teillä jotain hauskoja muistoja, joista voisitte kertoa meille?

Neko: Olimme erityisen stressaantuneita ensimmäisen keikkamme aikoihin. Olimme alkaneet opetella soittimiemme soittamista vain kaksi viikkoa aiemmin. Yritimme pitää hauskaa yleisön kanssa, mutta olimme liian stressaantuneita soittamisestamme pystyäksemme arvostamaan sitä. (nauraa)

Usagi: Tykkään joka tapauksessa soittaa enemmän studiolla.

Neko: Niin, osaamme soittaa juotuamme paljon. (nauraa)

Usagi: Mitä tahansa tapahtuukaan, sillä ei ole väliä. Rummut hajoavat joka puolelta. Olemme pahoillamme siitä. (nauraa)

Neko: Mitä tulee hauskoihin muistoihin, konsertit eivät ole enää niin hauskoja kuin aiemmin.

Usagi: Aivan, emme tee enää suuria virheitä. Muistan, kuinka esimerkiksi yksi kerta Neko soitti rumpuja ja pudotti toisen rumpukapulansa. Hän lakkasi soittamasta ja aloitti sitten uudestaan kuin mitään ei olisi tapahtunut (nauraa). Meille on kerrottu, että joillekin yhtyeille sellainen olisi anteeksiantamatonta. Mutta meitä on vain kaksi emmekä välitä näistä erimielisyyksistä. Fanimme pitävät siitä myös. Tapamme vaikuttaa miellyttävän yleisöämme.

Neko: Kun myös aloitimme ensimmäisen livekeikkamme, emme oikein tienneet mitä tehdä. Heittelimme pehmoleluja toisiamme päin.

Miten saitte ensimmäisen mahdollisuutenne soittaa livenä?

Usagi: Yksi ystävistämme ehdotti sitkeästi, että pitäisimme keikan levystudiollamme. Olimme perustaneet ryhmän alle kolme kuukautta sitten, emmekä minä tai Neko olleet koskaan aiemmin pitäneet konserttia.

Neko: Niihin aikoihin, vain vähän ennen keikkaa, sanoimme toisillemme, että olisi parempi alkaa soittaa kitaraa ja rumpuja.

Usagi: Sillä tavalla olemme jatkaneet siitä lähtien: Neko soittaa rumpuja ja minä kitaraa.

Tulette esiintymään Eurooppaan ensimmäistä kertaa keväällä 2010. Onko se ensimmäinen kertanne ulkomailla? Tiedättekö jo, mitä pakkaatte mukaan?

Neko: Matkustamme ensimmäistä kertaa Puffyshoesina. Mitä otamme sinne mukaan? Kitaran ja rumpukapulani.

Usagi: Ja vaihtovaatteet!

Olette jo tehneet merkittäviä yhteistöitä muiden bändien kanssa, esimerkiksi Afrirampon kanssa. Kenen artistin tai minkä yhtyeen kanssa haluaisitte erityisesti soittaa?

Usagi: Vivian Girlsin kanssa! Sitten?

Neko: Siinä kaikki. (nauraa) Itse asiassa haluan vain soittaa yhtyeiden kanssa, jotka pitävät kanssamme hauskaa eivätkä hermoile.

Missä näette Puffyshoesin kymmenen vuoden päästä?

Neko: Kymmenen vuoden päästä olemme luultavasti perheenäitejä. (nauraa)

Usagi: Puffyshoesia ei välttämättä silloin enää ole. Itse asiassa emme ajattele sitä. (nauraa) Mutta emme ole sellainen yhtye, joka jatkaa levyjen tekoa pitkään.

Neko: Soitamme niin kauan kuin haluamme ja kun ei ole enää muuta annettavaa, lopetamme.

Usagi: Kun kyllästymme siihen. Ehkä meillä on ideoita seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi, mutta sen jälkeen lyömme ehdottomasti jarrut pohjaan.

Onko teillä vielä viestiä lukijoillemme?

Neko: Toivon, että valtavirtamusiikkia tarpeeksi kuunneelleet ihmiset ovat valmiita kuulemaan levymme.

Usagi: Olisin iloinen, jos ihmiset olisivat tarpeeksi uteliaita kuuntelemaan (nauraa).



JaME kiittää Nekoa ja Usagia heidän ajastaan sekä Social Alienationia.