MIYAVIn uusi tuplasingle tarjoaa hyvin tarttuvaa tanssijytkettä, joka on kuorrutettu höttösanoituksilla.
MIYAVIn uusi tuplasinkku Afraid To Be Cool/Raise Me Up jatkaa jälleen MIYAVIn tanssittavampaa linjaa. Singleä promotessa artisti lupaili jälleen uusiutumista ja hiusmallikin muuttui, kuten hänellä aina uuden aikakauden alkaessa on ollut tapana. Sinkkuun tarttuminen oli siis vähintäänkin mielenkiintoista.
A-puolen Afraid To Be Cool on selvästi kaupallisempi ja sisältää selvät laulumelodiat. Sen funkyt kitarat ja armoton tanssibiitti tuovat mieleen hyperaktiivisena reivaavan Maroon 5:n. Släppikitarat ja napakat riffit soljuvat tanssibiittien kanssa aiempaakin tiukemmin. Kertosäe on kerrostalon kokoinen, ja on helppo kuvitella, että yleisön laulattaminen kappaleella on todella helppoa. Kitarasoolot eivät ole artistin parhaimmistoa, mutta ne ovat hyvin hallittuja ja meneviä.
Sanoitukset sen sijaan ovat melko turhaa diipadaapaa. Tämä tuottaa suuren pettymyksen artistin tärkeämpiin sanomiin tottuneille. Harmillista onkin, ettei MIYAVI kykene yhdistämään tärkeitä sanomia tanssikappaleisiin. Keikkojen välispiikit antavat kuvan huomattavasti aidommasta ihmisestä kuin tämänkaltainen tyhjäpäisyys. Itse sävellys kuitenkin toimii uskomattoman hyvin.
Raise Me Up sen sijaan on aivan eri maailmasta. Laulut ovat kappaleessa epäolennaisia, eikä sanoituksista saa edes juurikaan selvää. Sen sijaan itse soundi kulkee dubstepin ja BOBOn d'n'b-henkisen kompin tukemana hieman edellisen albumin Denki Groove –coverin mukaisena. Kertosäe on käsittämättömän tarttuva ja varsinkin syntetisaattoririffi toimii ja lujaa. Kappale oli heti ensimmäisellä kuuntelukerralla varma bilehitti. Sanoituksissa ei ole tälläkään kertaa mitään järkeä, ainakaan niillä osin kuin selvää saa. Mutta nyt se ei haittaa, sillä kun Raise Me Up lähtee soimaan, bileet ovat taatut.
Tuplasinkulla on myös kaksi remixiä, jotka ovat hyvin erilaisia kuin alkuperäiset kappaleet. Seiho on miksannut A-puolesta hyvin letkeän version, joka ei kuitenkaan ole lainkaan alkuperäisen tasoinen. Hitaampi tempo ja runsas perkussioiden käyttö tuovat kappaleelle erikoisen tunnelman ja tekevät siitä aivan eri teoksen. Kuitenkaan se ei pääse originaalin tasolle. Raise Me Upin Jonny Dope -mix alkaa shamisen-samplella ja muuttuu nopeasti vielä pykälää isommaksi dubstep-monsteriksi. Alkuperäisen kappaleen bilefiiliksen rinnalla se kuitenkin tuntuu lähinnä laimealta, eikä juuri houkuttele kuuntelemaan toiste.
Tuplasinkku osoittaa MIYAVIn löytävän pikkuhiljaa oman soundinsa EDM-vivahteisessa tuotannossaan. Kappaleet alkavat kuulostaa edellisen levyn tapaan pykälää hiotummilta ja miyavimaisemmilta. Se, pitääkö tällaisesta jytkeestä, onkin toinen juttu. Itse nautin molemmista biiseistä täysin siemauksin ja niiden energisyys oli melko vastustamatonta.
Toivottavasti MIYAVI vain saisi kappaleisiinsa jatkossa enemmän sisältöä, etteivät ne pelkisty vain yhdentekeviksi klubijytäilyiksi. Ne ovat sen verran erilaisempia kuin perinteiset hitit, että on vaikea kuvitella niiden breikkaavan isosti Yhdysvalloissa, jossa kohdeyleisö selvästi on. Siksi onkin toivottavaa, että MIYAVI ei lähde tavoittelemaan vain isoja hittejä, vaan rikkoo tämänkin genren rajoja, kuten aiemmin.
