Haastattelu

Haastattelussa AI

01.10.2016 2016-10-01 08:03:00 JaME Kirjoittaja: Curls & Hydragyrum Kääntäjä: Emi

Haastattelussa AI

JaME:lle antamassaan haastattelussa AI kertoi yksityiskohtaisesti sooloprojektistaan.


© Jelly Records
Vuosi DEATHGAZEn tauon alkamisen jälkeen bändin vokalisti AI julkaisi ensimmäisen soolosinglensä. Tähän mennessä artisti on julkaissut jo toisen singlen sekä yhden kokopitkän albumin, minkä lisäksi laulajan kolmas single ilmestyy joulukuussa. AI esiintyy paljon, ja hänen ensimmäisen soolokonserttinsa ajankohta on tänä talvena. JaME Venäjän haastattelussa AI paljasti, kuinka sooloprojekti lähti liikkeelle ja kertoi omat vinkkinsä laulujen kirjoittamiseen.

Hei! Kiitos, että löysit aikaa vastata kysymyksiimme. Voisitko heti aluksi kertoa meille, mistä sait idean soolouralle siirtymisestä? Oliko ajatus olemassa jo DEATHGAZEn aktiiviaikoina vai vasta bändin tauon alkamisen jälkeen?

AI: Sain idean DEATHGAZEn ollessa vielä aktiivinen. Silloin se oli kuitenkin vain ympäripyöreä ajatus, hyvin epätarkka. Halusin vain luoda jotain ominpäin, jonain päivänä.

Mitä tavoitteita asetit itsellesi soolourasi alussa? Entä oletko jo onnistunut saavuttamaan tavoitteitasi?

AI: Olen kirjoittanut monia kappaleita DEATHGAZElle ja tähdännyt jatkuvasti kasvattamaan bändin potentiaalia ja monipuolistamaan sen tyyliä. Muutamat biisit olivat sellaisia, joista itse pidin, mutta jotka eivät sopineet bändin tyyliin. Joskus aloin kirjoittaa biisiä ja tajusin myöhemmin, ettei se sopinutkaan bändille, joten laitoin sen syrjään. Halusin tehdä musiikkia miettimättä bändin imagoa, halusin antaa luovuuteni virrata vapaasti ja saada aikaan jotain, josta itse pidin. Se oli alkusysäys sooloprojektilleni. Nyt olen täynnä energiaa ja todella nautin kaikesta, mitä teen.

Mitä arvostat kaikista eniten soolourallasi?

AI: Ei tarvitse tehdä kompromisseja. Tietenkin haluan tehdä laadukkaita kappaleita, mutta pidän siitä, että voin tehdä kaiken alusta loppuun itse.

Kaksi ensimmäistä singleäsi ovat täysin erilaiset. Ensimmäinen, GLASS SKY, oli jotain, mitä fanisi ehkä osasivat odottaa, mutta seuraava oli hyvin kokeellinen. Mikä inspiroi sinua KARASUa tehdessä?

AI: Vaikea sanoa. Luulen, ettei minulla ollut mitään erityisiä inspiraationlähteitä. Halusin vain tehdä ’puhtaasti coolin’ laulun. Ja KARASUsta tuli juuri se laulu. Sen musiikki ja sävel – kaikki siinä on täysin omaa tyyliäni. Kun sain sen valmiiksi, en tehnyt juuri lainkaan muutoksia siihen. Se oli juuri sellainen kuin halusin välittömästi.

Ensimmäinen albumisi Confusion tuo esiin hieman erilaisen puolen sinusta verrattuna DEATHGAZEn aikoihin. Miten kuvailisit albumia ja sen konseptia?

AI: Kuvailisin sitä yhden miehen kokoelma-albumiksi. Jokaisella bändillä tai artistilla on oma tunnistettava ‘sävynsä’, oma luova tunnelmansa. En halunnut albumille sitä tiettyä tunnelmaa. En halunnut, että kuuntelijoilla olisi selkeä käsitys albumin kirjoittajasta heti. Halusin heidän vain nauttivan musiikista.

Mikä albumin kappaleista on kaikista merkittävin?

AI: Rakastan LAST MEMORIESia. Uskon, että pidän siitä aina.

Onko jokaisen laulun takana jokin erityinen tarina vai onko ne kirjoitettu yhden kokonaisuuden ympärille?

AI: Albumilla ei ole yhteinäistä tarinaa. Jokaisella albumin kappaleella on oma teemansa. Se voi olla vain viesti, ’väkivaltainen’ tai ’runollinen’ laulu, esimerkiksi. ’Laulu, jonka haluaisin soittaa isossa konserttisalissa’ tai ’ Yosui Inouen tyylinen laulu’. (nauraa)

Haluaisimme kysyä, millainen prosessi musiikin luominen on. Mikä on inspiroi sinua? Kumpi tulee ensin, musiikki vai lyriikat? Sävellätkö yleensä spontaanisti inspiraation vallassa vai työstätkö musiikkiasi osissa?

AI: Se riippuu. Useimmiten inspiraatio yllättää. Saan idean – se voi olla melodia, riffi, rytmi – ja sitten kehitän sitä. Joskus prosessi on hyvin sujuva ja saan laulun aikaan heti, mutta saatan myös muutella kaikkea monta kertaa ja pakottaa itseni työskentelemään. Sellaisissa tapauksissa lopputulos on melko keskinkertainen, ja laitan biisin syrjään. Tapamme nähdä asioita usein muuttuu ajan kuluessa, ja siksi on tärkeää antaa biisien ’kypsyä’. Sanoitukset ovat se viimeinen vaihe. Joskus sanat, jotka vahingossa juolahtavat mieleeni hyräillessäni melodiaa, päätyvät myös lyriikoiksi.

Latasit singlesi biisejä YouTubeen. Japanissa se on melko erikoinen tapa markkinoida musiikkia. Miksi kuitenkin päätit tehdä niin?

AI: Pidätkö sitä todella erikoisena? Minusta se on aika normaali tapa nykyään. On monia tapoja markkinoida luomuksiaan. Monet käyttävät YouTubea, koska se on niin yksinkertainen. Oli helppoa ladata musiikkiani sinne. Lisäksi, minusta olisi todella hienoa, jos myös ulkomaalaiset fanit tutustuisivat lauluihini.

Miten sooloartistina työskentely eroaa bändissä soittamisesta? Millä tavalla live-esiintymiset ovat erilaisia?

AI: En koe mitään perustavanlaatuista eroa. Olen sitten osa bändiä tai sooloartisti, tunnen vastuuni.

Urasi sooloartistina on melko menestyksekäs. Haluaisitko mahdollisesti liittyä bändiin uudestaan?

AI: Sooloprojektillani on paljon yhteneväisyyksiä bändin kanssa työskentelyyn. Esiinnyn muiden muusikkojen kanssa, joten se voidaan myös nähdä eräänlaisena bändinä. Minulle tärkeintä soolourassani on se, että voin luoda juuri sellaista musiikkia, josta pidän. Sen lisäksi päätän itse milloin työskentelen ja kenen kanssa. Koska olen juuri aloittanut soolourani, minulla ei ole suunnitelmia aloittaa bändiä.

Takaki (DEATHGAZE), Makoto (ex- EAT YOU ALIVE), Minamoto Iori (ex- FEMME FATALE), Jun (ex-404NOTFOUND) ja aiemmin DEATHGAZEn henkilökunnan jäsenenä työskennellyt Koichi ovat kaikki ottaneet osaa esiintymisiisi. Kuinka valitset taustajoukkosi?

AI: Valitsen sellaisia henkilöitä, jotka pystyvät ilmaisemaan laulujeni taian parhaiten. Meidän pitäisi myös olla samalla aaltopituudella, pidän ihmisistä jotka rakastavat kokeilla uusia juttuja, jotka työskentelevät kovasti mutta osaavat myös rentoutua. Jokainen, jonka kanssa olen työskennellyt, täyttää nämä vaatimukset! Joten kaikki on hyvin!

Kirjoitit kerran, että haluaisit soittaa mieluummin tuntemattoman muusikon kanssa kuin sellaisen, jonka jo tunnet. Onko ’tuntemattomien muusikkojen’ todella mahdollista työskennellä kanssasi?

AI: Olen tutustunut moniin hienoihin muusikoihin. Jos he suostuvat esiintymään kanssani, saisimme aikaan coolin konsertin. Olen varma, että on monia ihmisiä, joita en ole tavannut, mutta joilla on loistavaa potentiaalia. Ja jos tapaan jonkun, joka jakaa arvoni, minusta olisi mahtavaa työskennellä yhdessä heidän kanssaan.

Onko olemassa bändiä tai muusikkoa, jonka kanssa työskentely on unelmasi? Voit nimetä kenet tahansa riippumatta siitä, kuinka realistista se olisi.

AI: Ei ole.

Kun vasta aloittelit uraasi muusikkona, mikä oli suurin unelmasi? Oletko jo onnistunut saavuttamaan sen?

AI: Luulisin, että se oli jotain sen tyylistä kuin ‘soittaa musiikkia kunnes kuolen’. Kaikki sujuu siis suunnitelmien mukaan.

Jos sinua ei haittaa, haluaisimme kysyä muutaman epävirallisen kysymyksen. Miksi pidät kissoista niin paljon?

AI: Kaikki niissä on vain niin söpöä.

Kuvailisitko täydellistä päivääsi?

AI: Minusta olisi ihanaa nukahtaa onnellisuuden halauksessa.

Mitä muuttaisit maailmassa, jos sinulla olisi sellainen voima?

AI: Muuttaisin Vapauden patsaan kissaksi.

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

AI: Haluan kehittää sooloprojektiani, julkaista uusia albumeja ja esiintyä yhä useammissa konserteissa. Haluan myös esiintyä ulkomailla, joten jos vain voitte, tukekaa minua siinä!

Kiitos haastattelusta! Haluatko vielä jättää viestin lukijoillemme?

AI: Kiitos paljon tuestanne! Teen parhaani, että vastaan odotuksianne.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2016-04-20 2016-04-20
AI
MAINOS