illion - P.Y.L

Vuonna 2013 RADWIMPSin Yojiro Noda päätti lähteä soolouralle nimellä illion. Tuolloin ilmestyi UBU, kyseisen vuoden hienoimpia japanilaisia rocklevyjä, joka onnistui olemaan kekseliäs, tuore ja ajatteleva albumi. Kun tämän vuoden kesällä Noda ilmoitti peruvansa kaavailemansa ep:n julkaisun ja tekevänsä kokopitkän, odotukseni nousivat tähtitieteellisen korkeiksi. Nyt P.Y.L on ilmestynyt, ja se onnistuu olemaan edeltäjänsä veroinen albumi, hetkittäin jopa parempi.

Albumin aloittava Miracle veti ihoni kananlihalle jo ensimmäisistä sävelistä alkaen. Rummuton, pianoon ja jousiin keskittyvä balladi on uskomattoman hieno kappale. Se on riisuttu, mutta kasvaa kliimaksissaan ylvääksi teokseksi. Sen välittämää melankoliaa on mahdotonta edes tavoittaa sanoin. Nodan ääni soi kuulaana ja voimakkaampana kuin koskaan. Täydellinen aloitus albumille.

Toisesta biisistä alkaen suunta muuttuu radikaalisti. Told U So on sämpleillä alkava ja suriseva elektrokappale, joka hätkäyttää. Se on erittäin tanssittava ja mielenkiintoisilla soundeilla varustettua materiaalia. Kappaleessa hyödynnetään lukuisia perinteisemmän elektronisen tanssimusiikin elementtejä, mutta ne väännetään kieroutuneeseen muotoon. Kaiken tämän päälle tarttuva melodia, ja kappale on valmis. Told U So on tarttuva mutta pureskelua vaativa teos. Loppupuolen fiilistelyissä Nodan laulua sämplätään lukuisiin villeihin suuntiin, ja hän laulaa itselleen stemmoja.

Hilight (feat. 5lack) on levyn kummallisin kappale. Todella junnaavassa teoksessa on mukana räppäri 5lack, jonka verset tuntuvat jotenkin tönköiltä. Silti sinkkuna julkaistua Hilightia on jäänyt kuuntelemaan useita kertoja ja siinä on jotain kiehtovaa. Se ei ole albumin vahvinta materiaalia, mutta kasvaa pikkuhiljaa. Kappaleen omituisesti metelöivä biitti häiritsee mukavasti, ja lopun pianobreikki tekee siihen mukavan käänteen.

Ensimmäisenä singlenä julkaistu Water Lily on levyn taitekohta. Yksinkertaiseen ja toistuvaan biittiin pohjautuvassa kappaleessa Nodan laulu on suurimmassa roolissa. Metelöivät taustat vaihtuvat rentoon mutta melko menevään biittiin. Kappaleen sanoitukset ovat sydäntä särkevän kauniit, ja varsinkin lopun menevimmässä osiossa laulettu "sydänsurut asuvat meissä, emme voi koskaan ymmärtää toisiamme" menee ihon alle. Itselleni Water Lily on ollut koko vuoden kuunnelluimpia kappaleita, ja siihen on kehittynyt vahva tunneside.

85 on jotain levyn aiemman materiaalin välimaastosta. Surisevaan bassoriffiin pohjaava kappale junnaa tarttuvan melodiansa ja simppelin rytminsä varassa, kunnes lopussa väläytetään esiin tarttuva c-osa, käsittämättömän veikeä syntetisaattoririffi ja vihellystä. Oivaltava ja hauska kappale ei ole mieleenpainuvinta illionia, mutta tunnelmaltaan se puolustaa hyvin paikkaansa levyllä.

Seuraavana levyllä oleva nimikkokappale P.Y.L kuulostaa aivan häkellyttävän paljon Radioheadilta. Kikkaileva elektroninen rytmiikka ja thomyorkemainen laulutapa saavat mielleyhtymän aikaiseksi välittömästi. P.Y.L ei ole tarttuva tai oikeastaan rakenteeltaan edes perinteinen kappale. Se tuntuu enemmänkin poikkileikkaukselta tietynlaiseen haikeaan tunnelmaan, jota levyllä viljellään muutenkin. Seuraava Dream Play Sick on samanlainen erikoinen välipala. Akustisen kitaran ja laulun varassa kulkevassa teoksessa on muutama hieno stemmalaulukohta, mutta se jää osin paljon tylsemmäksi kuin edeltäjänsä. Dream Play Sick onkin levyn heikoin kappale, jonka olisi voinut myös pudottaa pois.

Komeilla ambient-syntikoilla alkava Wander Lust on jälleen vahva teos. Sämplerit hallitsevat kertosäkeessä, kun normaalin kompin päälle isketään sekopäinen rytmikikkailu. Kaiken tämän päälle Noda laulaa haurasta melodiaa. Outrossa kappale muuttuu aivan toiseksi, kun esiin tuodaan aivan uudenlainen melodia, joka vaihtaa tunnelman osittain toiveikkaaksi.

Strobo on melko RADWIMPS-henkinen balladi, jossa keskitytään rauhoittumaan Nodan tekstien ympärille. Siinä on erikoisia takaperin käännettyjä kitaraliidejä, joita RADWIMPSkin käyttää. Strobo muistuttaa enemmän UBUn balladeja ja tuntuu siksi hieman erikoiselta tällä levyllä. Hyvä ja kaunis biisi joka tapauksessa.

Albumin päättää upea Ace. Se on Miraclen sisarteos, joka kulkee samanlaisessa tunnelmassa ja luultavasti samassa sävellajissakin. Kertosäkeessä Nodan ääni on jälleen kauneimmillaan ja harmoniat soivat ylväinä. Ace jättää kuulijan hiljaiseksi. Bonuskappaleena levyllä on Linn Morin remix UBUn Brain Drainista. Alkuperäinen pianoballadi on muutettu kokeelliseksi elektroksi. Se on hauska mutta osin turha lisä erinomaiselle albumille.

P.Y.L:n jokainen kappale ei ole mestariteos, ja sitä vaivaa hetkittäinen sekavuus. Sama virheellisyys oli kuitenkin läsnä myös edellisellä UBU-levyllä vaikuttaen sen viehättävyyteen merkittävästi; eikä todellakaan huonolla tavalla. Nodalle illion on leikkikenttä, jolla toteuttaa kokeilunhaluaan. Siksi P.Y.L ei myöskään kuulosta edeltäjältään kuin hyvin lyhyiden hetkien ajan. Kokonaisuutena albumi on mielestäni parasta, mitä japanilaisen rockin kentällä on koko vuonna tullut, ja jokaisen tulisi antaa sille mahdollisuus – ja lukea albumin sanoitukset. Tällä levyllä on tärkeää tietää, mistä laulut kertovat, sillä jokaisen tunnelma onnistuu tavoittamaan jotain sellaista, jota moni albumi ei onnistu. Ei voi kuin toivoa, että illion saapuisi levyn myötä myös Eurooppaan ja levittäisi musiikkiaan laajemmin. P.Y.L ansaitsee tulla kuulluksi.