Dokumenttiraportti: We Are X

”Introducing… X Japan, Japan, Japan, Japan, Japan…”

We Are X on Stephen Kijakin ohjaama dokumenttielokuva, joka esitettiin ensi kerran 23. tammikuuta 2016 amerikkalaisella Sundance Film Festivaalilla. Dokumentti palkittiin parhaan editoinnin palkinnolla, ja lisäksi kriitikot ovat asettaneet sen ehdolle parhaaksi musiikkidokumentiksi. Dokumentti oli tarkoitus esittää ensimmäisen kerran suuremmalle yleisölle 12. maaliskuuta 2016 Lontoon Wembley Areenalla X JAPANin konsertin yhteydessä, mutta konsertti peruttiin kitaristi PATAn sairastumisen vuoksi ja siirrettiin vuodella eteenpäin. Näin ollen myös dokumentin varsinainen julkistaminen siirtyi noin puolella vuodella eteenpäin. Siinä missä dokumenttia esitettiin Yhdysvalloissa kymmenissä eri paikoissa, oli se Euroopassa kuitenkin mahdollista nähdä vain kourallisella filmi- ja dokumenttifestivaaleja, kuten Espanjassa, Saksassa sekä Amsterdamissa – ja yllättäen myös Joensuun Rokumentti-festivaalilla 17.11.!

We Are X on selkeästi tarkoitettu esittelemään yhtye länsimaiselle yleisölle, minkä pystyy päättelemään jo pelkästään siitä, että se sisältää useiden tunnettujen julkisuuden henkilöiden lyhyitä haastatteluja. Muun muassa Marilyn Mansonilta, KISS-yhtyeen Gene Simmonsilta ja Marvelin Stan Leeltä sataa ylistystä yhtyeelle ja YOSHIKIlle. ”If those guys were born in America, they might be the biggest band in the world”, Gene Simmons toteaakin jo heti trailerilla.

Mitä dokumentin traileriin tulee, herättää se teatraalisuudellaan ja mahtipontisuudellaan pienen pelon siitä, että dokumentti osoittautuu vain ylidramatisoiduksi mediahössötykseksi ja mainonnaksi. Toisaalta pelko on perusteltu, sillä traileri pitää sisällään teatraalisia lausahduksia, kuten ”Swan sings only one time before they die.” ja alkaa jo pelkästään sanoilla ”Why am I here? Why am I in this world? I almost feel like I was looking for a reason to… die.” Onneksi tämä pelko osoittautuu kuitenkin aiheettomaksi, sillä dokumentti on sävyltään paljon hillitympi kuin mitä traileri antaa odottaa, vaikka kukaan tuskin voikaan väittää, etteikö yhtyeen ja sen jäsenten historiaan kuuluisi paljon draamaa ja tragediaa.

We Are X pitää sisällään paljon kuvamateriaalia muun muassa niin keikoilta, takahuoneesta kuin harjoituksistakin. Mukaan mahtuu paljon kyyneleisiä haastatteluja ja itkun pidättelyä niin bändin jäsenien kuin fanienkin osalta. Ja vilahtaapa dokumentissa jopa muutama suomalainen fani vuoden 2011 Euroopan-kiertueelta! (Suomi ”mainittu”, torilla tavataan.) Vaikka yhtyeen historia onkin bändin menestyksestä huolimatta sävyltään melko traaginen ja synkkä, on dokumentin tunnelmaa kevennetty taitavasti satunnaisella huumorilla jäsenten muistellessa menneitä.

Ohjaaja Stephen Kijakin kunniaksi on sanottava, että sekä dokumentin visuaalinen toteutus että X JAPANin tuotannon sovittaminen taustalle on aivan huippuluokkaa. Koska X JAPANin diskografiasta löytyy kappaleita rankemmasta rokista herkkiin balladeihin, takaa se sen, että tilanteeseen kuin tilanteeseen on tarjolla jokin kappale, joka sopii sen hetkisen kohtauksen tunnelmaan. Dokumentti pitää myös sisällään tasapuolisesti kuvamateriaalia yhtyeen uran eri vaiheilta, joten tarjolla on pätkiä aivan yhtyeen alkuajoista hajoamiseen ja uudelleen perustamiseen asti. Mielenkiintoista on myös se, ettei dokumentin juoni noudata lineaarisesti X JAPANin historiaa, vaan rakentuu nykyhetken kehyksen ympärille keskittyen lähinnä siihen, kuinka kaikki yhtyeen uran vaiheet johtavat lopulta New Yorkin Madison Square Gardenilla esiintymiseen 10.11.2014. (Siinä missä Tokyo Dome -areenan kapasiteetti on 55 000, mahtuu Madison Square Gardenille 20 000 katsojaa. Tämän kokoluokan areenalle esiintymään pääseminen Yhdysvalloissa oli pitkään yksi yhtyeen haaveista.)

We Are X -dokumentti keskittyy kerronnaltaan melko tasapuolisesti X JAPANiin yhtyeenä ja YOSHIKIin bändin keulakuvana ja johtajana. Bändin tärkeimmät vaiheet noteerataan, mutta syvyyttä ja tunnetta tuodaan haastattelemalla erityisesti YOSHIKIa hänen omasta menneisyydestään ja kokemuksistaan. Dokumentti sivuaa muun muassa YOSHIKIn lapsuutta, fyysistä ja henkistä terveyttä, isän itsemurhaa sekä lapsuudenystävyyttä ToshIn kanssa jo ennen yhtyeen perustamista. Dokumentista paistaa myös selkeästi läpi yhtyeen kunnioitus, kiitollisuus ja arvostus fanejaan kohtaan, minkä esiintuominen lämmittää varmasti jokaisen fanin sydäntä.
Mitä muihin yhtyeen jäseniin tulee, jäävät he dokumentissa melko lailla YOSHIKIn varjoon. YOSHIKI on alusta asti ottanut suuren roolin yhtyeen keulahahmona ja johtajana, joten oli myös odotettavissa, että dokumentti keskittyy enemmän häneen kuin yhtyeen muihin jäseniin. Suurimman roolin hänen lisäkseen saavat ToshI, hide sekä Taiji, kun taas loput jäsenet, PATA, SUGIZO ja HEATH, jäävät harmi kyllä lähinnä pelkiksi seinäkukkasiksi.

ToshI saa ruutuaikaa ennen kaikkea kulttiteemansa kautta, sillä dokumentti painottaa, kuinka kulttiin liittyminen ja sen aivopesemäksi tuleminen johti välien rikkoutumiseen yhtyeen jäseniin ja lopulta yhtyeestä eroamiseen. Dokumentti ei kuitenkaan mene yksityiskohtiin, vaan käsittelee tätä aikakautta ToshIn elämästä hyvin pääpiirteittäisesti ja syy–seuraus-suhteiden kautta. hiden rooli dokumentissa on myös jossain määrin pienempi kuin mitä henkilökohtaisesti osasin odottaa, kun otetaan huomioon hänen värikäs persoonansa ja merkityksensä yhtyeelle. hide mainitaan lähinnä yhtyeen äitihahmona, eikä ollut yllättävää, että suurimman huomion vei hänen ennenaikainen kuolemansa. Dokumentilla tuodaankin ilmi, etteivät X JAPANin jäsenet usko hiden kuolinsyyksi itsemurhaa, vaan että kyseessä oli pelkkä huolimattomuudesta seurannut vahinko.

Niille faneille, jotka ovat perehtyneet bändin historiaan, dokumentti ei tarjoa juurikaan uutta informaatiota, mutta se on joka tapauksessa mukava – vaikkakin pelkistetty – tiivistelmä bändin elämänkaaresta. Toisaalta voidaan argumentoida, että jaksaisiko kukaan katsoa puoltatoista tuntia pidempää dokumenttia itselleen täysin tuntemattomasta bändistä. Todennäköisesti ei. Joten vaikka kokonaisuus onkin pelkkä pintaraapaisu bändin historiaan, toimii se hyvänä esittelynä siitä, millaisia hetkiä X JAPAN on urallaan ehtinyt kokemaan. Lisäinformaatiota janoavat fanit voivatkin sitten oma-aloitteisesti penkoa netin syövereitä, jos haluavat tutustua bändin historiaan ja jäseniin yksityiskohtaisemmin.

Näin eurooppalaisena joudun myöntämään, että dokumentin amerikkakeskeisyys on jossain määrin ärsyttävää, joskin ymmärrettävää; jos yhtye menestyy jenkeissä, menestyy se todennäköisemmin myös muualla länsimaissa. Dokumentin amerikkakeskeisyys näkyy muun muassa siinä, että vaikka yhtyeen vuosien takainen maailmankiertue ylsikin Yhdysvaltojen lisäksi niin Aasiaan kuin Eurooppaankin, mainittiin kaksi jälkimmäistä lähinnä sivulauseessa. Näin vierestä seuranneena – ja jossain määrin siitä itsekin kärsineenä – tekisi mieli spekuloida, että ehkä tämä johtui siitä, kuinka monta kertaa yhtye aiheutti pettymyksen eurooppalaisille faneilleen perumalla konserttinsa enemmän tai vähemmän varoittamatta. Jos jotain eurooppalainen X JAPAN -fani on oppinut, niin hankkimaan peruutusturvan matkalippuihinsa!

Vaikka monet fanit epäilemättä odottivatkin, että We Are X vihdoin paljastaisi totuuden siitä, miksi ex-basisti Taiji erosi yhtyeestä 1992, mutta valitettavasti näin ei käynyt. YOSHIKI kieltäytyy kertomasta tarkempaa syytä Taijin eroon – tai tarkemmin erottamiseen – vaikka haastattelija sitä häneltä yrittääkin udella. Tapahtumasta kerrotaan vain se, että välit basistiin rikkoutuivat ja että hän teki jotain, mitä hänen ei olisi saanut tehdä. On vaikea sanoa, halutaanko tällä hiljaisuudella vain kunnioittaa vuonna 2011 kuollutta Taijia ja hänen muistoaan vai oliko syy bändistä erottamiseen kenties jotain sellaista, mitä ei medialle syystä tai toisesta haluta kertoa.

Kaiken kaikkiaan We Are X on onnistunut yhteenveto X JAPANin historiasta, vaikkakin melko pelkistetty, ja löytää varmasti tiensä monen fanin hyllyyn, kun jossain välissä löytää tiensä kauppojen hyllyille. Se, että oliko kyseessä dokumenttielokuva enemmän YOSHIKIsta kuin X JAPANista, jääköön jokaisen oman pohdinnan varaan. Ehkäpä dokumentin nimi oli alun perin We Are X and I Am YOSHIKI, mutta nimi todettiin liian pitkäksi ja loppuosa pudotettiin subtekstin tasolle? Kuka tietää.