Haastattelu

Haastattelussa AMATSUKI MCM London Comic Conissa

29.01.2017 2017-01-29 14:40:00 JaME Kirjoittaja: Christopher Woods & Silverfaye Kääntäjä: Secu

Haastattelussa AMATSUKI MCM London Comic Conissa

Viime toukokuussa pidetyn MCM London Comic Conin lomassa AMATSUKI osallistui JaME:n kaikenkattavaan haastatteluun.


© Christopher Woods
Vuoden 2016 toukokuussa pop-laulaja AMATSUKI debytoi livenä Englannin MCM London Comic Conissa. Esitystensä jälkeen nouseva kansainvälinen tähti istahti juttelemaan JaME:n kanssa sunnuntai-iltapäivänä kaikenkattavan haastattelun merkeissä.

Tervetuloa Englantiin! Onko viikonloppu sujunut hyvin?

AMATSUKI: Kyllä! En ole vielä päässyt käymään Lontoon keskustassa, mutta vaikka tämä on ensimmäinen kertani täällä, oloni on silti kotoisa. Olen saanut mahtavia kokemuksia ja pitänyt hauskaa.

Koska tämä on ensimmäinen haastattelumme kanssasi, esittelisitkö itsesi lukijoillemme ja kertoisit itsestäsi jonkin hauskan faktan?

AMATSUKI: Olen laulaja, mutta olen myös esiintynyt lavalla (näytelmässä) ja toiminut kertojana (draamoissa).

Julkaisit kuulemma aluksi videoitasi Nico Nico Dougan kautta ajattelematta, että päätyisit ammattilaiseksi asti…

AMATSUKI: Niin, en osannut kuvitellakaan sellaista. Olen nuoresta pitäen tykännyt kuunnella musiikkia. Törmäsin moniin laulajiin internetissä (kuten Nico Nico Dougassa) ja halusin olla, kuten he.

Mitä työtä tekisit ja halusit tehdä, ennen kuin tulit tunnetuksi laulajana Nico Nico Dougan kautta?

AMATSUKI: (epäröimättä) Esikouluopettajan työtä!

Milloin päätit ryhtyä laulajaksi? Sitähän nyt olet: ammattilaislaulaja. Vaikuttiko jokin tietty tapahtuma päätökseesi?

AMATSUKI: En missään vaiheessa ajatellut ryhtyväni ammattilaiseksi ladatessani kappaleitani internettiin. Kappalemäärän kertyessä lisääntyivät myös kuuntelijat, ja tässä sitä ollaan. En pidä laulamista työnä, tämä on hauskaa.



Olet myös Circle of Friends -nimisen laulajaryhmän jäsen. Miten Circle of Friends syntyi, ja millaista musiikkinne on?

AMATSUKI: Kuten tiedätte, internet on julkaisualustani, joten ihmiset ympäri Japania ja ulkomaita katsovat videoitani. Halusin tavata näitä ihmisiä, ja niin Circle of Friends muodostui.

Minkä tyylistä musiikkia julkaisette?

AMATSUKI: Musiikki mullisti maailmani, ja haluan muidenkin kokevan saman. Julkaisen kappaleita antaakseni ihmisille voimaa, liikuttaakseni heitä ja tuodakseni hymyn huulille – sama pätee ryhmäämme.

Nico Nico Dougan videoissasi on sinun sijastasi kuvia. Miksi päädyit tällaiseen ratkaisuun?

AMATSUKI: Alkuaikoina en halunnut olla huomion keskipisteenä. Nyt tietysti olen, mutta minulla on kompleksi, jonka vuoksi en tahdo ihmisten näkevän kasvojani. Nuorempana minua kiusattiin. Musiikki muutti asioita, mutta edelleen näytän videoissani mieluummin kuvia kuin itseni.

Rakastat laulamista, joten vaikuttaa siltä, että haluat julkaista vain musiikkia…

AMATSUKI: Haluan laulaa, mutten olla huomion keskipisteenä. Tahdon musiikin välittävän viestini.

Aiotko monipuolistaa videoidesi visuaalisuutta, esimerkiksi erilaisten animaatiotyylien käytöllä?

AMATSUKI: Tähän mennessä esiinnyn muutamalla musiikkivideolla, mutta haluaisin tehdä ne uudelleen ilmaistakseni itseäni täysin, tämä koskee myös kuvia ja animaatiota sisältäviä musiikkivideoita.

Julkaiset 27. heinäkuuta (2016) toisen albumisi Hakoniwa Dramatic. Millaisia kappaleita albumi sisältää? Mikä albumin teema on?

AMATSUKI: Albumin nimi Hakoniwa Dramatic tulee siitä, että hetkiä elämästäni on sullottu ”hakoniwaan*”. Näemme maailman vain omasta näkökulmastamme käsin, ja vaikka emme aina tajuaisikaan sitä, niin ympärillämme tapahtuu koko ajan dramaattisia asioita.

Oma ”hakoniwa” voi törmätä jonkun toisen ”hakoniwaan”, ja silloin näkökulmamme laajenee. Halusin viestittää kappaleella tässä maailmassa elämisen iloja ja suruja. Minulle Hakoniwa Dramatic kuvastaa elämää.

*: ”Hakoniwa” on ylhäältä avoimeksi jätettyyn laatikkoon rakennettu maisemapienoismalli. Vastauksellaan AMATSUKI tarkoittaa kunkin omaa näkökulmaa asioihin tai maailman senhetkistä tilaa.

Jokaisella kappaleella on oma viestinsä, mutta yhdessä…

AMATSUKI: Juuri niin, jokaisella kappaleella on tarina. Yleensä ne kumpuavat omasta elämästäni, mutta myös asioista, joita en ole kokenut – musiikilla on voima saada ihmiset tuntemaan kuin he olisivat itse kokeneet saman. Halusin sisällyttää albumiin tällaisen elementin.

Esimerkkinä voitaisiin pitää parisuhdetta, kumppania, mutta myös sydänsuruja. Edellinen albumini käsitteli seikkailuja ja sisälsi fantasiaelementtejä, mutta tämä albumi keskittyy todellisuuteen, jotta ihmiset voivat jatkaa elämässään eteenpäin.

Lauloit alkutunnarin Masamune Date -animeen, joka kertoo Sengoku-aikakaudella eläneen soturin Masamune Daten lapsuudesta. Miten tilaisuus tällaiseen tarjoutui?

AMATSUKI: Animaatiostudio otti minuun yhteyttä. He olivat kuulleet joitain kappaleitani ja tarjosivat minulle mahdollisuutta alkutunnarin laulamiseen. Tohokun maanjäristyksestä oli kulunut viisi vuotta, ja he halusivat tehdä jotain siihen liittyen. He tiesivät minun säveltävän kappaleita, jotka antavat ihmisille toivoa ja auttavat vaikeuksien yli, joten he pyysivät minua säveltämään alkutunnariksi vastaavanlaisen kappaleen.

Haluaisitko tehdä tulevaisuudessa jonkun kanssa yhteistyötä?

AMATSUKI: Rakastan SEKAI NO OWARIa ja Porno Graffittia. Ensimmäinen ostamani CD oli Porno Graffittin. Heidän kanssaan olisi upeaa tehdä yhteistyötä.

Miltä tulevaisuus näyttää?

AMATSUKI: Julkaisen toisen albumini ja vedän ison kiertueen Japanissa heinäkuusta elokuun loppuun.

Kiitos, AMATSUKI. Jättäisitkö lopuksi viestin lukijoillemme?

AMATSUKI: Kiitos paljon, että luitte haastatteluni. Osa teistä jo tietää minut ja osa ei, joten jatkan musiikin parissa. Toivottavasti siten tapaan teidät jonain päivänä. Kutsukaa minut uudelleen Lontooseen!

JaME kiittää AMATSUKIa ja JPU Recordsia tästä haastattelusta.

Voit katsoa Hakoniwa Dramatic -albumilta löytyvän Nagareboshin musiikkivideon alta:

MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

AMATSUKI © AMATSUKI. All rights reserved.
AMATSUKI

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi Digitaalinen julkaisu 2016-07-27 2016-07-27
AMATSUKI

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
27.05.20162016-05-27
Konsertti
AMATSUKI, BAND-MAID
ExCeL Centre
Lontoo
Britannia
  
28.05.20162016-05-28
Konsertti
AMATSUKI, BAND-MAID
ExCeL Centre
Lontoo
Britannia
  
29.05.20162016-05-29
Konsertti
AMATSUKI, BAND-MAID
ExCeL Centre
Lontoo
Britannia
MAINOS