Räppiduo Charisma.com teki tuottajajoukon kanssa hauskan mutta hieman sekavaksi jäävän sillisalaattilevyn.
Kevään kiinnostavimpiin julkaisuihin kuuluu räppiyhtye Charisma.comin ensimmäinen major-albumi not not me. Räppäävän MC Itsukan ja biiteistä vastaavan DJ Gonchin muodostama duo sai levylleen mukaan kovia tuottajia aina Pay Money to My Painin Pablosta SOIL AND PIMP SESSIONSin muusikoihin. Lopputulos on kiehtova genrejen sillisalaatti.
not not men aloittaa #hashdark, jossa ilmeisesti siinä piikitellään sosiaaliseen mediaan tykittelevien ihmisten käytöstä. Naurettavasta nimestään huolimatta kyseessä on yksi todennäköisesti koko vuoden parhaimmista popbiiseistä. Itsuka räppää uskomattomalla intensiteetillä funkyjen kitaroiden päälle, ja pohjalla jytää tarttuva elektropop. Puolessa välissä biisiä yhtye repäisee kunnolla, sillä kerralla päähän jäävän kertsin seassa alkaa soida uliseva theremin-soolo. Melkoinen aloitus levylle.
Like it on taas 90-lukulaiselta kuulostavaan hiphop-biittiin pohjaava biisi. Tunnelma on aivan erilainen kuin aloitusbiisissä, mutta kappaleen letkeys valloittaa. Jälleen Itsukan tyylikäs flow vie kappaleen kohti pop-kertsiä, joka ei jää juuri aloitusbiisiä huonommaksi. Yajiuma Danceen päästäessä tapahtuu jälleen tyyliloikka rehtiin elektropopiin. Se tuntuu sekavalta, mutta itse biisi on mainio. Kahden edeltäjänsä tasolle se ei kuitenkaan aivan pääse, vaikka sen bassolinja onkin tarttuvuudessaan todella mieleen jäävä.
Iji Easyssa hypätään taas takaisin räpimpään meininkiin. Pianotausta tuo kappaleeseen kiinnostavuutta ja kuullaan siinä jazzahtava bassosoolokin. Sävellyksenä se on kuitenkin melko heikko ja jää täytebiisin tasolle. Seuraavaksi sijoitettu Lunch Time Funk nousee taas jopa alkulevyn tasolle. Groovaavat kitarat ja torvet tekevät pohjasta letkeän, ja kertsi osuu ykkösellä maaliinsa. Kappale tuntuu todella vaivattomalta yhdistelmältä oikeaa funkyä ja modernia poppia.
Classic Glasses on levyn todellinen outolintu. Okamoto's-yhtyeen basistin kanssa duetoitu kappale ei nimittäin pidä sisällään mitään muuta kuin Itsukan räppäystä ja nauhattoman basson lätkytystä. Pidän biisistä, mutta se tuntuu irralliselta muuhun verrattuna. Raaka kappale tuntuu lähinnä bändin hassuttelulta. Se ei toki haittaa mitään ja itse asiassa toimii myös hyvänä vedenjakajana yhdentoista kappaleen mittaisella albumilla.
Dattara show me jatkaa funkyllä linjalla, ja se alkaakin tarttuvilla kitaroilla ja jousilla. Räpit ja tausta keskustelevat hauskasti keskenään, kunnes kappale viedään kohti lyhyttä kertsiä. Sen lyhyys jää harmittamaan, mutta kappale on selvästi täysiverinen räppibiisi, jossa popit elementit on karsittu melko vähään verrattuna moneen muuhun levyn teokseen. Toinen levyn outolintu on Muko Ni Oide. Se on nimittäin täysiverinen jazzbiisi. Swing-biitti on erikoinen tausta räppäykselle, mutta se todellakin toimii. Kappale rullaa eteenpäin kuulostaen modernilta mutta tehden samalla kunniaa hiphopin perimälle. Kiehtova ajatus tehdä tällainen major-yhtiön julkaisemalle levylle.
Mekimeki more alkaa akustisena popbiisinä, mutta muuttuu nopeasti jytäävämmäksi tanssipopiksi. Kaiken välissä olleen kokeellisemman musiikin jälkeen se kuulostaa todella geneeriseltä ja tylsältä. Kertsikin on moneen kertaan jo muualla kuultu. Chicken Boom taas pohjaa yhtyeen historian meininkiin vahvoine sämpläyksineen ja aggressiivisine biitteineen. Se vaihtuu nopeasti ja kiinnostavasti tunnelmasta toiseen mutta ei pääse albumin kohokohtien tasolle. Albumin päättävä not not me on melko tyypilliseltä modernilta elektropopilta kuulostava kappale. Pikkuoravaäänet ja simppeli tausta kehittyvät menevämpään kertsiin, mutta käteen ei jää juuri mitään.
not not me on omituinen levy major-julkaisuksi. Siitä on selvästi riisuttu osa yhtyeen indie-aikojen uhosta ja aggressiivisesta tyylistä ja tuotu tilalle poppia. Kuitenkin jokaisen kappaleen on tuottanut aivan eri ihminen, joten se ei kuulosta yhtenäiseltä teokseltakaan vaan heittelee tunnelmasta toiseen jatkuvasti. Sekavassa kokonaisuudessa on kuitenkin todella paljon hyviä ja kiinnostavia ideoita. Charisma.com on ylivoimaisesti parhaimpia ja mieleen jäävimpiä popyhtyeitä eikä vähiten iskevän räppäyksen takia.
Levyllä on vielä hakemista, mutta toivottavasti seuraavilla levyillä yhtye löytää vahvemmin oman äänensä. Huono teos not not me ei missään nimessä ole, pikemminkin päinvastoin. Sekavuus ja hetkittäinen hapuilu jää selvästi vähemmän mieleen kuin levyn tähtihetket.
