Hieman yli kuukausi sitten JaME Puolan edustajat tapasivat melodista death metallia soittavan trion, GYZEn, Pure Rock Japan -festareilla Kawasakissa. Pure Rock Japan on järjestetty epäsäännöllisin välein melkein kahdenkymmenen vuoden ajan, ja tänäkin vuonna esiintyjien joukossa olivat muun muassa Aldious, Matenrou Opera ja Galneryus.
GYZE esiintyi heti metallijuhlien alussa. Kun tapasimme, yhtyeen jäsenet olivat juuri poistuneet lavalta erittäin energisen ja hyvin vastaanotetun keikan jälkeen. Väsymyksestä ja sotkuisesta meikistä huolimatta he olivat edelleen innoissaan esiintymisestään ja vastailivat samalla innolla kysymyksiimme. Etupäässä utelimme heidän tuntemuksiaan siitä, kuinka heistä on tullut nopeasti yksi maailmanlaajuisesti tunnistettavimmista japanilaisista metallibändeistä.
Viime kiertueenne Battle Beastin ja Majestyn kanssa oli luultavasti suurin hankkeenne tähän mennessä. Mitä piditte siitä? Millaista oli elää kiertuebussissa puolentoista kuukauden ajan?
Ryoji: No, emme olleet samassa bussisa Majestyn ja Battle Beastin kanssa. Meillä oli oma GYZE-bussimme.
Vietitte silti puolitoista kuukautta bussissa. Millaista se oli?
Ryoji: Itse asiassa se oli mahtavaa. Voisin nukkua siellä joka päivä. Varmaan muutkin bändin jäsenet…
Shuji: Ei! (Aruta tai Ryoji nauraa) Olin kipeä joka päivä.
Kuorsasivatko he?
Shuji: Joo, he olivat todella äänekkäitä.
Ryoji: Niinkö? (kaikki nauravat) Hän sanoi myös, että minä löin hänen sänkyään joka yö.
Ah, ihan kuin veljekset, tappalevat yöllä…
Ryoji: Ha ha, niinpä. Mutta ongelmia ei ollut ja ystävystyimme Battle Beastin ja Majestyn kanssa.
Jäikö jokin konsertti tai tapahtuma erityisesti mieleenne?
Shuji: Ikimuistoisin keikka oli Ranskan Pariisissa. Sijainti oli laivalla, joen rannalla. Se oli todella kaunis ja todella erilainen Japaniin verrattuna.
Aruta: Minustakin Pariisi oli ikimuistoinen kokemus. Mangassa kuvaillaan usein ranskalaista oopperaa ja tanssiaisia, joten kaiken sen näkeminen jätti todella suuren vaikutuksen.
Ryoji: Ikimuistoisin paikkani oli Barcelona. Viisivuotiaana ensimmäinen sankarini oli Street Fighterin Vega, joka oli syntynyt Barcelonassa. Ja espanjalaiset fanit ovat todella hulluja ja energisiä. Mutta meillä oli ongelmia lavalla Barcelonassa, joten se teki siitä vieläkin muistorikkaamman. Olin todella surullinen, minä jopa itkin keikan jälkeen. Mutta soitimme Madridissa päivä Barcelonan jälkeen ja sillä kertaa soitimme täydellisesti, se oli mahtavaa. Myöskin Metal Diver -festarit Saksassa oli huikea kokemus. Ja Puola myös, totta kai! Meillä on paljon faneja Puolassa, se on hienoa. Juttelimme monien kanssa keikan jälkeen.
Japaniin palattuanne julkaisitte viimeisimmän levynne, Northern Hell Songin, jonka aiheena ovat ainut, Hokkaidon alkuperäiskansa. Miksi käytitte tätä teemaa?
Ryoji: Olemme kokeneet maailmankiertueita vuodesta 2015 lähtien, kun keikkailimme Children of Bodomin, Dragon Forcen ja Carcassin kanssa Aasiassa, ja matkasimme Saksaan. Meistä tuntui siltä, että meidän täytyisi promota kotimaatamme. Heavy metal on syntynyt Euroopassa, joten se on osa eurooppalaista kulttuuria, ja me rakastamme heavy metalia, mutta säilytämme silti vahvaa japanilaista ja ennen kaikkea hokkaidolaista identiteettiä, minkä takia käytimme ainujen – natiivien – kieltä. Mutta kappaleissamme on myös joitakin elementtejä enkasta, perinteisestä japanilaisesta popmusiikista, ja ripaus venäläisiäkin melodioita. Perinteinen japanilainen popmusiikki on saanut vaikutteita venäläisistä kansanlauluista, erityisesti Showa-kauden aikainen pop. Opiskelin japanilaisen musiikin historiaa. Siksi vuodatimme tuon kaiken musiikkiimme.
Käytätte Hokkaidoa ja Japania yleensäkin teemoina musiikissanne. Onko kyse vahvasta suhteesta alkuperäänne vai onko se vain taiteellinen motiivi?
Ryoji: Kyllä, olemme ylpeitä kotikaupungistamme. Hokkaido on todella erilainen saari Honshuun verrattuna; se on pohjoisin Japanin saari, siellä on paljon lunta – siellä sataa lunta melkein viiden kuukauden ajan, melkeinpä liian paljon. Siellä on paljon luontoa, erilaisia eläimiä ja puita. Kaikki Hokkaidolla on erilaista kuin Honshulla. Olen ylpeä kotikaupungistani, vaikka kaupungillamme ei oikein olekaan oikeaa historiaa, sillä se on ollut olemassa niin vähän aikaa. Ainut olivat alun perin kotoisin Siperiasta eivätkä olleet japanilaisia, mutta Edo-kaudella honshulaiset alkoivat muuttaa Hokkaidolle ja he esittelivät japanilaisen kulttuurin aivan kuin tuo maa ei olisi aiemmin ollut oikeaa Japania. Olemme japanilaisia, emme ainuja, mutta kunnioitamme luontoa ja ainukulttuuria syvästi.
Northern Hell Songilla on mukana fanienne ääniä ja vieraileva kitaristi…
Ryoji: Aivan niin, kilpailun voittaja!
Tekikö se albuminne levyttämisestä erilaista?
Shuji: Totta kai, mutta sellaista se on joka päivä, kun äänitämme… no, en pidä äänittämisestä. Ryoji on todellinen spartalainen.
Ryoji: Joo, olen oikea diktaattori! Kun aloitamme äänittämisen, minusta tulee todellinen diktaattori. (kaikki nauravat)
Shuji: Niinpä, siksi levytysaika on minulle usein negatiivisten ajatusten aikaa. Mutta soundista tuli todella hyvä, joten olen loppujen lopuksi iloinen.
Aruta: Minulle se ei ollut niinkään erilaista, mutta minun mielestäni levytimme loistavasti fanien kanssa. Nyt bonuskappale Moonlight Sonata on todella vaikea ja monimutkainen. Mutta onnistuimme levyttämään sen yhdessä päivässä, joten olen todella ylpeä. Sitä lukuun ottamatta minusta ei tuntunut niinkään erilaiselta, se oli tavallinen levytysprosessi.
Ryoji: Kyllä, yhtäkkiä käskin heitä lähettämään minulle Moonlight Sonatan datan huomiseen mennessä. Ja luulenpa, että Shuji ajatteli samaa kuin Aruta. Se oli todella vaikea kappale.
Albuminne on julkaistu tähän mennessä vain Japanissa. Voimmeko odottaa Euroopan-julkaisua?
Ryoji: Ensimmäinen ja toinen levymme julkaistiin Italiassa. Valitettavasti meitä promotoitiin todella vähän, joten vaihdoimme levy-yhtiötä. Tuolloin meillä oli myös japanilainen levy-yhtiö, joten ensimmäiset kaksi albumia julkaistiin Victor Entertainmentin alaisuudessa Japanissa, mutta Northern Hell Song julkaistiin Universal Musicin kautta. Itse asiassa yritämme parhaillaan etsiä levy-yhtiötä Euroopasta, joten kertokaa meille, jos tiedätte joitain hyviä yhtiöitä (nauraa). Mutta niin, nykyään on myös netti, levy-yhtiöt ovat vähenemässä joka maassa, ne eivät myy niinkään hyvin, eivät edes Japanissa, erityisesti viime vuosina, kun saatavilla on Spotify ja Apple music.
Bändissänne on kaksi veljestä: Ryoji ja Shuji. Tekeekö tämä suhde teidän mielestänne työskentelystä ja toistenne ymmärtämisestä helpompaa vai ei? Lisääkö jatkuva yhteydenpito sekä bändi- että perheasioissa jännitteitä?
Shuji: Riitelimme pitkän aikaa. Olemme veljeksiä, mutta hän on myös bändin pomo, joten mietin “Pomo? Veli?” Euroopan-kiertueen aikana meidän kaikkien täytyi viettää aikaa yhdessä ja työskennellä keskenämme joka päivä. Näin toisenlaisen Ryojin ja toisenlaisen Arutan ja pidin heistä enemmän.
Ryoji: Joo, kun perustimme bändin, suhteemme oli huono. Tappelimme jatkuvasti, jopa lavalla ja studiossa, kaiken aikaa. Hän oli kaikkea vastaan (Shuji nauraa). Mutta se oli silloin, nykyään suhteemme on todella hyvä, Arutan kanssa myös – minusta tuntuu kuin olisimme melkeinpä perhe.
Se oli seuraava kysymykseni Arutalle – eikö sinusta ole hieman outoa, kun kaksi muuta bändinne jäsentä ovat veljeksiä, jotka tappalevat ja sinä seuraat menoa sivusta?
Aruta: Kun liityin bändiin, se oli hieman pelottavaa. Minulla ei ollut hajuakaan siitä, mitä tapahtui, vaikka nuo kaksi tappelivat nyrkein jo toisella tapaamisellamme, mutta totuin siihen ja kunnioitan heitä veljinä ja muusikoina. Nykyään suhteemme on hyvä, siinä ei ole mitään ongelmia.
Ryoji: Joo, toisella tapaamiskerralla me kaksi aloimme tapella. Ihan oikeasti – löimme, potkimme, hajotimme soittimia ja niin edelleen.
Ryoji, tiedän sinun pitävän kalastamisesta – se on melko yllättävä harrastus metallimuusikolle – musiikkinne on nopeaa ja äänekästä sekä keikkanne ovat todella energisiä, kun taas kalastamisen näen istumisena loputtomassa hiljaisuudessa…
Ryoji: En tiedä, miksi pidän siitä. Pidän eläimistä, erityisesti käärmeistä, liskoista ja kaloista. Lapsena etsin aina eläimiä ja opin kalastamaan. Kun olin parikymppinen, muutin Hokkaidolta Tokioon, ja ajattelin kaupungin olevan liian kiireinen, kaikki rakennukset ja sementti, kaipasin luontoa ja jokia, joten halusin kalastaa, mennä luontoon, vuorille. Pidin kalastamisesta ennen kuin muutin Tokioon. Kalastaminen on elämäni. Totta kai kitara myös! Ja musiikki! Kitarani on melkein kuin perheeni… mutta kalastaminen on minulle erityistä. Viime vuonna menin joenrannalle kuusi kertaa yhden viikon aikana ja kaksi muutakin viikkoa kuluivat järvillä kalastamassa.
Oletko sitä mieltä, että musiikin soittamisen ja kalastamisen välillä on jotain yhteistä?
Ryoji: Varmaankin keskittyminen. Se on tärkeää, olen hyvin keskittynyt kalastaessani ja ollessani lavalla soittamassa. Melko sama asia, mutta kalastaminen on kuitenkin paljon rentouttavampaa eikä sitä tarvitse tehdä show’n vuoksi – kun soitamme, joku on aina katselemassa meitä. Joten kalastamisen ja soittamisen välillä on jotakin samaa, vaikka ne ovatkin hieman erilaisia.
Olette matkustaneet paljon ja soittaneet jo lukuisilla festareilla ja keikoilla. Onko vielä joitakin tapahtumia tai paikkoja, joissa ette ole vielä päässeet esiintymään?
Shuji: Wacken ja Hellfest.
Aruta: Tuska Open Air.
Ryoji: Meidän täytyy soittaa jokaisilla mailman metallifestareilla. Pure Rock Japan on yksi ideaaleista tapahtumistani, sama koskee Summer Breezeä, missä soitimme viime vuonna. Se oli ideaali paikkamme. Joka vuosi unelmamme tuntuvat käyvän toteen. Nyt unelmamme on esiintyä Wackenin päälavalla, pääesiintyjänä.
Entä musiikilliset inspiraationne? Kuunteletteko usein metallimusiikkia vai jotakin muuta?
Shuji: Journeyta! Tiedättehän sen biisin (alkaa laulaa “Don’t stop believing…”). Ja suomalainen The Rasmus.
Ryoji: Suomesta ja Skandinaviasta tulee monia hyviä bändejä. Pidän myös puolalaisesta Behemothista.
Aruta: Pidän thrash metalista ja brutaalista death metalista. Pidän Vaderista ja Behemothista. Ja Decapitatedista.
Ryoji: Inspiraationi alkoi enkasta ja klassisesta musiikista, erityisesti pianisteista. Ennen kuin aloin soittaa musiikkia itse, inspiroiduin KISSistä. Katselin KISSin videoita, kun päätin ryhtyä rokkitähdeksi. Sitten soitin punkrock-bändissä ja opin yksitoistavuotiaana soittamaan klassista kitaraa, myöhemmin sähkökitaraa, kun halusin perustaa bändin. Mutta niin, minulle inspiraatiota antaa erityisesti enka. Pidän myös slaavilaisesta musiikista, perinteisestä venäläisestä ja ukrainalaisesta musiikista (alkaa soittaa Korobeinikia kitaralla). Inspiroidun siitä ja laitan ripauksen sitä kappaleisiimme; esimerkiksi Blood Thirsty Princessä voi kuulla sen (alkaa soittaa introa) ja tässä kohtaa (soittaa hieman lisää) – se on hieman kasakkamainen. Opiskelen aina maailman musiikkia, juuri nyt olen todella kiinnostunut tangosta ja eteläamerikkalaisista soundeista.
Ja mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmanne? Milloin voimme odottaa paluutanne Eurooppaan?
Ryoji: Soitamme pian isoilla festareilla, mutta se on yhä salaisuus enkä voi kertoa enempää. Ehkä me palaamme taas Eurooppaan, meillä on diili saksalaisen Dragon Productionsin kanssa ja haluamme tulla kuuluiksi Euroopassa ja maailmalla ylipäätänsä ja totta kai myös Japanissa! Emme aiemmin soittaneet kovinkaan usein Japanissa, vain muutaman keikan verran, joten nyt meistä tuntuu, että meidän täytyy keikkailla enemmän Japanissa. Joka tapauksessa haluamme keikkailla joka päivä. Kertokaa meille, jos tiedätte joitakin hyviä tapahtumia!
Mielestäni se sopii hyvin Shujille; sanoit, ettet tykkää studiolla äänittämisestä, vaan enemmän livenä soittamisesta, eikö niin?
Shuji: Joo, mottoni on: “Ei keikkoja, ei elämää”. ”Keikat” ovat minun elämäni.
Ryoji: Jos voin mennä joen rannalle joka päivä kiertueen yhteydessä, voin heittää keikan joka päivä kuolemaani asti.
Kiitos oikein paljon!
Suuri kiitos Michalalle ja Martinalle heidän avustaan tämän haastattelun kanssa!
