Fumio Miyashita - Live on the Boffomundo Show

Itsenäinen levy-yhtiö Drag City on tehnyt mielenkiintoisen arkistolöydön. Päivänvaloon on nimittäin kaivettu japanilaisen syntetisaattorivelho Fumio Miyashitan kaksi esiintymistä losangelesilaisessa kaapeliohjelmassa Boffomundo Show vuosilta 1979 ja 1980. Näistä esiintymisistä koostettu albumi Live on the Boffomundo Show julkaistaan syyskuun 22. päivä sekä vinyyli- että digitaalisena versiona.

Fumio Miyashita (1949–2003) oli kotimaassaan kohtuullisen menestynyt new age -muusikko, joka tunnetaan etenkin terapeuttisesta rentoutusmusiikistaan. Nuoruudessaan hän harrasti kuitenkin rokin parissa, ja 1970-luvun jälkipuolen syntetisaattori-innostuksen myötä soitti progressiivista avaruusrokkia mm. sellaisissa yhtyeissä kuin Far Out ja Far East Family Band. Jälkimmäisessä kokoonpanossa oli mukana myös meillä Euroopassa tunnetumpi alan taitaja Kitaro.

Vuonna 1979 oli Miyashita siirtynyt jo sooloartistiksi, jolloin tapahtui myös hänen ensiesiintymisensä Boffomundo Show'ssa. Tämän esityksen taltiointi kattaa puolet Live on the Boffomundo Show -julkaisusta, siis vinyyliversion A-puolen. Yksin esiintynyt Miyashita soitti syntetisaattorien lisäksi myös perinnehuiluja ja perkussioita. Kuullaanpa taltioinnilla myös muutaman rivin verran artistin laulunhoilotusta.

A-puolen sooloesitys on jaettu kolmeen tunnelmaltaan ja teemaltaan itsenäiseen osaan. Ensimmäinen toimii rauhallisena esittelynä. Pehmeät analogisyntetisaattorisoundit muodostavat musikaalisesti vellovan äänikudoksen, jonka päälle Miyashita lurittelee vapaasti vaeltelevia melodioita. Kiehtovimmillaan äänimaisema on maestron soittaessa melodioita bambuhuilulla. Perinnesoittimen historiaa huokuva ujellus vaeltaa elektronisen äänikudoksen viidakossa kuin yksinäinen matkalainen vailla päämäärää. Lisäksi Miyashita taikoo kokonaisuuteen luonnonläheisiä mielikuvia herättäviä ääniefektejä. Lintujen liverryksen ja vedensolinan kaltaiset tunnelmanluojat toistettiin tuohon aikaan tosin kasetilta eikä kovalevyltä, kuten nykyään.

Ensimmäisen osan himmennyttyä alkaa toinen tehdä tuloaan. Äänimaisemassa on futuristisempi avaruustunnelma. Vanhanaikainen rumpukone takoo rytmiä mielikuvitusta kiihoittavien kohinoiden ja pulputusten taustalle. Melodioista ei saa otetta aivan yhtä helposti kuin keskivertoanimetunnarista, mutteivät ne aivan sattumanvaraisiakaan ole. Samat kuviot toistuvat eläväisesti varioiden. Yleistunnelma on haikean pohdiskeleva. Kotiplaneetta on jäämässä kauas taakse. Lähtölaskenta on päättynyt jo aikoja sitten eikä rakettimoottorien tasaista jylyä käy pakeneminen.

Kuin vastapainoksi toisen osan painostavuudelle vierittää kolmas ja viimeinen vaihe kuulijan korville huomattavasti toiveikkaampia melodioita. Lintujen laulu ja vuoripuron solina tekevät ilahduttavan paluun. Kevät on saapunut. Sen myötä innostuu Miyashita julistamaan jonkinlaista matkamiehen tarinaa myös sanojen voimin. Näissä tunnelmissa saa vuoden 1979 Boffomundo-esiintyminen päätöksensä. Mieleen jää vaikutelma monipuolisesta ambient-taituruudesta. Vajaassa 20 minuutissa Miyashita ehtii yhden miehen voimin kuljettaa kuulijansa lävitse mitä moninaisimpien tunnelmien. Ennen kaikkea matka kuitenkin tuntuu kaikilta osiltaan relevantilta ja huolella jäsennellyltä. Raikkaasta pohjantähden valaisemasta kevätaamusta vuorenrinteellä siirrytään ulkoavaruuden hyisiin syövereihin ja takaisin niin sulavasti, ettei kuulija voi kuin epäillä matkan ehkä sittenkin suuntautuneen vain oman tajunnan tutkimattomiin syvyyksiin.

Tässä vaiheessa vinyylilevyn ystävien on aika kääntää levyä lautasella. Siirrytään puolisen vuotta ajassa eteenpäin maaliskuuhun 1980. Fumio Miyashita on jälleen saapunut Boffomundo Show'hun, mutta tällä kertaa hänellä on mukanaan myös kitaristi Lance Hooks sekä basisti George Babon. Toisin kuin vuoden 1979 esitys ei tämä tuoreempi tapaus ole jaoteltu erillisiin osiin. Kyseessä on yksi 24-minuuttinen sessio, joka alkaa jo tutuksi tulleilla luontoäänillä. Lintukatraaseen on liitetty mukaan rytmikkäästi kukkuva käki ja Miyashita itse on laajentanut soitinrepertuaariaan perinteisellä kielisoittimella, dulcimerilla. Muilta osin äänimaailma on melko tuttua jo A-puolen taltioinnilta.

Rakenteellisesti vuoden 1980 esitys ei ole yhtä jäsennelty ja harkittu kuin vuoden 1979. Soitossa on enemmän improvisaatiolta kuulostavaa spontaniteettia. Levyn A-puolen vellovien ambient-tunnelmien sijaan keskittyy B-puoli enemmän seikkailumieliseen näpertelyyn ja ajoittain hieman kaoottiseenkin koheltamiseen. Perinteisemmän psykedeelisen rokkikokoonpanon tuntua tuovat toki myös basisti ja kitaristi. Ensinnä mainittu keskittyy kallionvarmojen komppilinjojen ylläpitämiseen jälkimmäisen leijaillessa hieman vapaamuotoisemmissa sfääreissä. Wahia ei funk-henkisessä kitaranjyystössä säästellä, mikä tietysti sopii yleissoundiin parahultaisesti. Hiljeentyypä itse maestro Miyashita välillä täydelleen jättäen lavan kokonaan kielisoittajien haltuun. Aika ajoin alkaa hän puolestaan hoilottaa mikrofoniin sanoituksenpätkiä, joista ei osaa sanoa, ovatko ne täysin hatusta heitettyjä vai eivät. Voimakkaan kaikuefektin läpi tulevilla japaninkielisillä fraaseilla ei lie ollut aikansa amerikkalaisyleisölle ainakaan kovin suurta viestinnällistä arvoa.

B-puolen jamisessio on viihdyttävää kuunneltavaa, mutta A-puolen puhuttelevaa draaman kaarta siinä ei ole, minkä takia se jää albumilla irtonaisemmaksi ja kokonaisuutena vähemmän vaikuttavaksi osioksi. Laajennetun kokoonpanon ansiosta se kuitenkin puolustaa hyvin arvoaan esitellen ainakin hieman erilaisen näkökulman Miyashitan taiteilijakuvaan. Kokonaisuudessaan Live on the Boffomundo Show tarjoaakin kiitettävän monipuolisen katsauksen yhden omalaatuisen taiteilijan yhteen luovaan kauteen. Retrosyntetisaattorimusiikin ja progressiivisen psykedelian ystäville voinee tätä julkaisua pitää melko varmana täysosumana. Monipuolisuutensa ja vivahteikkuutensa ansiosta voi näillä Fumio Miyashitan edesottamuksilla kuitenkin olla arvoa myös musiikin ystäville yleisemminkin.