Haastattelu

Haastattelussa VRZEL

10.01.2018 2018-01-10 04:15:00 JaME Kirjoittaja: Silverfaye Kääntäjä: Emi

Haastattelussa VRZEL

Musiikkia, joka on söpöä, coolia, nuorekasta, sopeutuvaa, uskaliasta ja nautinnollista.


© VRZEL
Vuonna 2012 perustettu visual kei -yhtye VRZEL on käynyt läpi useita muutoksia kokoonpanossaan. Kiinnostavin niistä lienee kaikkien jäsenten lähtö helmikuussa 2016 ja myöhemmin paluu bändin riveihin uusien taitelijanimien kanssa. Kaksi päivää myöhemmin he toivottivat tervetulleeksi myös kaksi uutta jäsentä.

Marraskuussa 2017 VRZEL julkaisi ensimmäisen kokopitkän albuminsa Murderer Psychopathyn. Bändin jäsenet keskustelivat muun muassa levyn biiseistä haastattelussa JaME:n kanssa.


Hei VRZEL, kiitos suostumuksestanne tähän haastatteluun! Voisiko jokainen esitellä itsensä ja kertoa yhden hauskan faktan itsestään?

Cion: Olen Cion, vokalisti. Mielestäni universaaleista aiheista keskustelu on äärettömän mielenkiintoista.
Яyoya: Olen Яyoya, soolokitaristi. Kaikkien bändin jäsenten kesken, minä olen se, joka pitää asiat järjestyksessä.
Kuu: Hei, olen VRZELin rytmikitaristi Kuu. Olen mystinen tyyppi.
KiRa: Olen KiRa, soitan bassoa. En tiedä, onko tämä kiinnostavaa vai ei, mutta en ole kovin hyvä ilmaisemaan itseäni selkeästi.
Shikina: Olen Shikina ja soitan rumpuja! Olen täysin läpimätä tyyppi!

Miten kuvailisitte VRZELin musiikkia yhdellä lauseella?

Cion: Minusta tuntuu, että se ilmentää minut musiikkina.
Яyoya: Musiikkimme on sekoitus japanilaista söpöyttä (kawaii) ja cooliutta.
Kuu: Musiikkia, joka on sekä uskaliasta että nautinnollista.
KiRa: Se on nuorekasta.
Shikina: Se on mukautuvaa.

VAMPin musiikkivideolla esiinnytte ilman tyypillistä meikkiänne. Biisissä on myös paljon elektropop-soundeja, toisin kuin musiikissanne yleensä. Miksi päätitte muuttaa tuttua imagoanne ja soundia?

Cion:: Biisi antaa vahvan, virkistävän mielikuvan, mutta bändimme soundi on raskas, joten livenä kappaleen kuulee täysin uudella tavalla!
Яyoya:: Luultavasti halusimme myös näyttää, että VRZEL pystyy kilpailemaan sekä j-rock- että j-pop-skenessä.
Kuu:: VAMP löytyy samalta albumilta kuin Ibitsu, joka toimii sen vastapainona. Pystyimme tekemään laulun, joka tuntui henkisesti parantavalta.
KiRa: Cion ja minä kirjoitimme kyseisen biisin syödessämme. Verrattuna Ibitsuun, VAMPin energia muistuttaa tanssimusiikkia, jollaista bändimme ei ole koskaan ennen tehnyt. Teimme musiikkivideon sillä fiiliksellä, että olisi hauska ilmaista, kuinka eloisa VRZEL yleensä on.
Shikina: Haastoimme itsemme tekemään jotain uutta näyttääksemme, että voimme tehdä mitä vain!



Kertokaa meille ensimmäisen kokopitkän albuminne, Murderer Psychopathyn, konseptista.

Cion: Se on albumi, joka saa ajattelemaan, että jokaisen sydämestä löytyy tilaa myös synneille…
Яyoya: Uskon, että onnistuimme luomaan niin monipuolisen albumin, että jokainen huomaa sen sekopäisen tunnelman kuunnellessaan sitä.
Kuu: Tämä ei varsinaisesti liity albumin konseptiin, mutta albumin sisällöllä on hyvä tarkoitus, joka luo ristiriidan albumin nimen kanssa.
KiRa: En usko, että mietimme kauheasti konseptia. Niihin aikoihin jokainen jäsen kirjoitti biisejä ja kokosimme ne yhteen albumiksi. Meidän jokaisen persoona löytyy albumilta, joten uskon siitä tulleen albumi, jota ei koskaan kyllästy kuuntelemaan.
Shikina: Albumilta voi löytää jokaisen mahdollisen tunteen, joten eikö se anna sille uskomattoman merkityksen?

『』on mielenkiintoinen nimi laululle. Mitä halusitte ilmaista tällä nimellä ja laululla?

Cion: Se on KiRan mielenkiintoinen idea! Kaikki, keksikää itse nimi!
Яyoya: Sattui niin, että ajattelimme sen olevan kiinnostavaa, jos olisi laulu, jonka nimen jokainen voisi kuvitella itse kuunnellessaan sitä.
Kuu: Biisin nimeä ei voi mitenkään lukea, enkä oikein osaa selittää sitä, mutta kun kuuntelet kappaleen, pystyt kuvittelemaan, mikä sen nimi voisi olla.
KiRa: Biisi on ollut olemassa pitkän aikaa, mutta sillä ei kuitenkaan ole ollut nimeä pitkään aikaan. Se on sinusta kiinni, miksi haluat kutsua sitä. Saattaa olla hauskaa kuunnella laulua ja keksiä sille nimi ihan itse.
Shikina: Älkää ajatelko sitä liikaa! Tuntekaa se!

Mistä saitte inspiraation Ibitsuun?

Cion: KiRa oli vastuussa alkuperäisestä sävellyksestä ja tarinasta, joten sitä täydentääkseni yritin luoda yhteyden sävellyksen ja itseni välille.
Яyoya: Minä henkilökohtaisesti ajattelen värejä, esimerkiksi patinoitunutta hopeaa.
Kuu: Uskon KiRan olevan paras henkilö vastaamaan tähän yksityiskohtaisesti, mutta muutamat osat kuulostavat ottaneen vaikutteita SUGIZOlta.
KiRa: Laulun nimi luetaan ”Ibitsu”. Aikoinaan meillä oli paljon mukaansa tempaavia biisejä, joten halusin luoda laulun joka pitää sisällään osia ihmisyyden pimeästä puolesta. Kauan aikaa sitten joku stalkkasi minua, ja muistin, kuinka peloissani olin siihen aikaan. Kirjoitin tämän kappaleen ne muistot mielessäni.
Shikina: Havainnollistan tunteeni ja ajatukseni intuitiolla, joten en oikeastaan tiedä mitä inspiraatio on!



Mikä kappale Murderer Psychopathylla oli mielenkiintoisin työstää? Mikä siinä oli kiinnostavinta?

Cion: Uskon, että kaikki biisit loistavat livenä enemmän kuin aikaisemmat kappaleemme!
Яyoya: DOWSTER on ensimmäinen kappale, jonka kirjoitin VRZELille. Onnistuin kokoamaan sen muiden jäsenten avulla hitaasti, mutta varmasti. Se prosessi oli mielenkiintoinen.
Kuu: Sanoisin, että Angraecum kiinnosti minua eniten ja panostin siihen paljon. Mietin, miten saisin sen soljumaan niin, että biisin tunnelmassa olisi lopullisuuden tuntua. Olin vastakkain laulun kanssa ja annoin epätoivoisesti kaikkeni.
KiRa: Kaikki levyn biisit.
Shikina: Olen samaa mieltä Kuun kanssa Angraecumsta. Mielestäni sekä lyriikat että sävellys ovat loistavia.

Millaisia teemoja ja tyylilajeja haluaisitte kokeilla tulevien julkaisujenne yhteydessä?

Cion: Kansanmusiikki…
Яyoya: Muut jäsenet näyttävät kiinnostuneen hiphopista, joten uskoisin voivani antaa sille mahdollisuuden.
Kuu: Jotain coolia.
KiRa: Minä haluan kirjoittaa balladin.
Shikina: Extreme metallia!

Яyoya, olemme saaneet Twitter-tilisi kautta selville, että piirrät mangaa säännöllisesti. Mikä sai sinut kiinnostumaan piirtämisestä? Voitko kertoa meille enemmän sarjakuvistasi?

Яyoya: Olen piirtänyt mangaa huvikseni lapsesta asti. Se oli paras tapa ilmaista kuvia pääni sisältä. Pidin oudoista tarinoista.

Mikä on kaikista rohkaisevin viesti, jonka olette koskaan saaneet fanipostissa?

Cion: Pidän kirjeistä, jotka välittävät rakkauden tunteita.
Яyoya: Kun kuulen, miten fanit näkevät itsensä - se tekee minut jostain syystä iloisimmaksi.
Kuu: Heidän tunteensa keikoista, heidän normaalit ja arkipäiväiset ajatuksensa. Kun olen uuvuksissa, fanikirjeiden näkeminen rohkaisee minua.
KiRa: Pidän kirjeistä, jotka välittävät fanien todelliset tunteet.
Shikina: Kun kuulen, että he pitävät rumpujeni äänestä!

Millaisia tavoitteita teillä on vuodelle 2018?

Cion: Tulla tunnetuksi kaikkialla!
Яyoya: Luoda keskipiste itselleni.
Kuu: Edistyä vielä vahvemmin.
KiRa: Tehdä niitä juttuja, joita haluan tehdä.
Shikina: Jatkaa eteenpäin pyrkimistä.

Jätättekö lopuksi vielä terveiset JaME:n lukijoille.

Cion: Yrittäkää tutustua VRZELin musiikkiin. Kiitos, että luitte haastattelun.
Яyoya: Suck my band music. (Toim.huom. Яyoya vastasi kysymykseen englanniksi, juuri näillä sanoin.)
Kuu: Kiitos paljon, että luitte haastattelun. Sanoin aikaisemmin, että haluan edistyä ja uskon todella, että onnistun siinä, joten toivon, että olette kaikki kuulolla.
KiRa: Kiitos erittäin paljon.
Shikina: Kiitos paljon. Toivon, että jatkatte VRZELin tukemista tulevaisuudessa!


JaME kiittää VRZELiä ja Chaotic Harmonya haastattelun mahdollistamisesta.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

VRZEL © VRZEL
VRZEL

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD + DVD 2017-11-08 2017-11-08
VRZEL
Albumi CD 2017-11-08 2017-11-08
VRZEL
MAINOS