Japanilaisten omakustanteisten ja pienlevy-yhtiöiden tuottamien idolien kirjo on kuluvan vuosikymmenen aikana monipuolistunut hämmästyttävästi. Musiikillisesti chika (”underground”) -idoliryhmä voi olla käytännössä aivan mitä tahansa fuusiojatsista progerokkiin ja black metallista atonaalisiin äänikokeiluihin. Näin ollen idolijulkisivun taakse kätkeytyy käytännössä perinteistä muusikko- ja yhtyekeskeistä musiikkimaailmaa heijasteleva pienoismaailmansa, jonka ainoa luonnonlaki on sääntöjen ja jopa sovinnaisuuksien luova pirstominen.
Tällä kertaa tästä valtavan monimuotoisesta pienoismaailmasta esitellään vastikään (4. heinäkuuta) uuden albumin julkaissut Zenbu kimi no sei da. eli tuttavallisemmin Zenkimi. Vuonna 2015 perustettu ryhmä on menestynein Codomomental-nimisen pienyhtiön artistikatraasta, johon kuuluu yhteensä kolme idoliryhmää, yksi yhtye ja yksi sooloartisti. Kolmivuotisen olemassaolonsa aikana Zenbu kimi no sei da. on julkaissut huikeat neljä studioalbumia, lukuisia sinkkuja, kahden albumin uudelleennauhoitetut versiot sekä yhden konsertti-DVD:n. Lisäksi ryhmä on tehnyt useampia Japanin laajuisia pääesiintyjäkiertueita, mikä tekee heistä yhden suosituimmista indie-idoliryhmistä. Kansainvälisissä chika-idolien kannattajien yhteisöissä Zenkimiä ja Codomomental-yhtiötä yleensäkin arvostetaan ennen kaikkea korkeatasoisesta musiikista sekä näyttävästä visuaalisesta ilmeestä niin puvustuksen kuin musiikkivideoidenkin suhteen.
Zenbu kimi no sei da.:n ilmaisua kuvaavana avainkäsitteenä on ”sairaalloisen suloinen” (yamikawaii). Virallisilla sivuilla kerrotaan, että ryhmä käsittelee pääasiallisesti ihmismielen synkeämpiä syvyyksiä ”myrkyllisensuloisen anarkian” keinoin. Ryhmän sanoitukset käsittelevätkin monenmoisia aiheita tyypillisistä rakkaushuolista (sukupuoli)identiteettikriiseihin ja sosiaalisen ympäristön aiheuttamista ulkonäkö- ja käyttäytymispaineista kaiken kauniin katoavaisuuden haikeasävyiseen pyörittelyyn. Yhtenä keskeisimpänä teemana on aikuistumisen ja yhteiskuntaan sopeutumisen hankaluus. Raskaan sisällön vastapainoksi ryhmän jäsenet ovat ulkoiselta olemukseltaan kuin taikatyttöanimesta repäistyjä. Kullakin jäsenellä on oma edustusvärinsä, mikä tekee ryhmän kokonaisilmeestä sateenkaarenkirjavan. ”Sairautta” ulkoasussa edustaa pahoinvoivan näköinen kasvomeikki. Lisäksi kullakin jäsenistä on henkilökohtaisena symbolinaan ase: tämänhetkinen Zenkimi-nelikko mittelee sisäisten demoniensa kanssa katanalla, kirveellä, pistooleilla ja myrkkyruiskeella.
Kuten todettua, on Zenbu kimi no sei da. tällä hetkellä nelijäseninen. Idoliryhmille tyypilliseen tapaan kokoonpano on kuitenkin vaihdellut jonkin verran ryhmän lyhyen elinkaaren aikana. Lisäksi kulisseissa häärää vakituinen keikkabändi, joka soittaa myös studioalbumeilla, sekä kaksi säveltäjää ja sanoittaja. Ryhmän varsinaiset tähdet, Kisaragi Megumi, Mashiro, Hitomi Yotsu ja Togaren eivät siis ole minkäänlaisessa luovassa vastuussa sisällöstä. Heidän tehtävänsä on antaa ”yamikawaiille” kasvot laulaen ja tanssien. Se, mitä sairaalloinen söpöys merkitsee musiikillisesti, selvitettäköön seuraavaksi tutustumalla Zenkimin neljänteen albumiin Neorder Nationiin.
Musiikillisesti Zenbu kimi no sei da. on tietyssä mielessä lähellä suurten levy-yhtiöiden teollisia idoliryhmiä. On nimittäin ilmeistä, että neljä täyspitkää albumia kolmen vuoden sisällä edellytää pakostikin jonkinasteista kappalemateriaalin liukuhihnatuotantoa. Monista kaltaisistaan poiketen Zenkimin ei voi juuri sanoa panostavan musiikilliseen kokeilevuuteen tai uuden etsimiseen. Tämä ei tarkoita, etteikö ryhmällä olisi sangen omintakeinen äänimaisema ja musiikkityyli. Oma tyyli vain näyttäytyy Zenkimin yhteydessä korostuneesti kaavana, jonka puitteissa on tähän päivään asti tuotettu neljä albumillista keskenään melko tasalaatuista ja samankaltaista musiikkia. Ilmeinen syy ryhmän suureen suosioon on se, että heidän kaavansa on poikkeuksellisen vetovoimainen ja kiinnostava. Ilmiötä voisi aivan hyvin verrata samalla tavalla toimineisiin vanhoihin ja nimenomaan uudistumattomuudellaan viehättäviin rokkilegendoihin, kuten AC/DC tai Motörhead.
Zenkimin musiikillinen kaava perustuu nopeatempoiseen moderniin rokkisoundiin. Tyypillisten rumpujen, basson ja sähkökitaran lisäksi koskettimilla aina perinteisistä pianosoundeista digitaalisiin syntetisaattoripörinöihin on olennainen rooli. Digitaalinen manipulaatio ulottuu vahvana bändisoittimista lauluosuuksiin, mikä kiinnittää Zenkimin soundin tiukasti sähköiseen nykypäivään. Pitkälti tietokoneistetussa ja teollisen kuuloisessa äänimaailmassa piilee kuitenkin myös aimo annos elävän yhtyeen väkivaltaista vimmaa. Tuloksena on täyteen ahdettu ja melko steriili kokonaisuus, joka silti tempoo eläväisenä sinne tänne kuin pakkopaidassa. Hulinan ja härvellyksen tasaiseksi massaksi tiivistetty äänimaailma ei juuri hengitä, mutta tukee kyllä musiikin hysteeristä ja klaustrofobisen melankolista tunnelmaa erinomaisesti.
Edellä jo viitattiinkin Zenkimin synkeisiin ja alakuloa herättäviin sanoituksiin. Musiikillisesti tätä vaikutelmaa tukevat pääosin surumieliset sävellykset. Neorder Nationin 11 kappaletta ovat sävellyksinä suhteellisen yksinkertaista melodista poprokkia. Popmusiikin pitkästä historiasta tutuille sointukuluille on rakennettu kaihoisaa melankoliaa, elämää suurempaa epätoivoa ja tarkasti säästellen myös hieman pirteämpää pyörähtelyä. Kappaleiden koukuttavuus ja kiinnostavuus perustuu melodioiden lisäksi ennen kaikkea runsaisiin syntetisaattorisovituksiin ja digitaalisiin ääniefekteihin, jotka useasti pursuavat sopivasti yli äyräiden. Ensikuulemalta silkalta kaaokselta vaikuttava äänimaailma tarjoaa hämmästyttävän rikkaat esiintymät mielenkiintoisia yksityiskohtia tarkkaavaista kuuntelua varten. Itse kappalerakenteet eivät usein ole kovinkaan hämmentäviä, monimutkaisia tai yllättäviä. Tähänkin löytyy tosin poikkeuksensa. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita hyvinkin vapaamuotoisesti poukkoileva avausraita Tonari kore arata.
Tonari kore arata
Melodioiden erinomaisuutta Neorder Nationilla on vaikea ylistää liiaksi. Erilaisissa historiallisissa olosuhteissa säveltäjäkaksikko Mizutani Kazuki ja syva olisivat voineet voittaa Euroviisut ja saada kymmentuhatpäiset stadionit hoilaamaan sydän kurkussa sävellyksiään. Hyviä esimerkkejä tästä ovat albumin kirkkainta parhaimmistoa edustavat epätoivoa hyökyvät iskelmät Cult Scream, Folia Therapy ja Tokobana. Viimeisenä mainitun nerokkaasti moduloituvan kertosäkeen ja C-osan demonisen nostatuksen edessä on vaikea olla antautumatta sydämen pakahduttaville sentimentaalisuuden puuskille.
Voimakkaiden tunteiden herättäminen ei ole mikään sattuma, vaan päin vastoin tärkeä osa Zenkimin ilmaisua. Onkin sangen järkeenkäypää, että tunteista tuskallisimpia käsittelevä musiikki pyrkii myös herättämään kuulijassa näitä samoja tunteita. Nimenomaan tässä emoilussa Zenkimi on alansa huippuja. Sydäntäriipaisevien melodioiden tueksi jäsenet heittäytyvät laulutulkinnoissaan voimakkaasti tunnelmaan mukaan. Tuskallisimmissa kohdissa herkät äänet säröilevät kuin purskahtamaisillaan itkuun. Hyödynnetäänpä Unknown Carnivalissa jopa äärimetallimusiikista tuttua raspikurkkuärjyntää. Tärkeää on, että missään vaiheessa teatraalisuus ei kuitenkaan tunnu menevän yli hilseen kiusalliseksi teeskentelyksi. Sen sijaan se tukee musiikkia tyylikkäästi yhtenä voimakkaana tehokeinona.
Albumin turpean tuotannon ja ilmaisun tietyn kaavamaisuuden vuoksi osa kappaleista leimautuu auttamatta täytemateriaaliksi. Lukuisista kuuntelukerroista huolimatta Tada kimi to ja FAIRY TALE FANTASY jäävät yleisen latteutensa vuoksi selvästi muusta materiaalista varjoon. Näiden kappaleiden melodiat eivät yksinkertaisesti yllä albumin huippujen tasolle. Sen sijaan Mesu Genome Phenomenon, Viral Labyrinth ja Sekirarara-riot korvaavat pakahduttavien iskelmämelodioiden puutteensa riffipainotteisella rokkimeiningillä, mikä hieman monipuolistaa albumin musiikillista vivahteikkuutta. Mainittuja kappaleita voikin lämpimästi suositella eritoten melodisen ja räväkän visual kein ystäville matkalipuksi maanalaisten idolien kellareihin.
Mesu Genome Phenomenon
Syystä tai toisesta moni melankolisiin säveliin keskittynyt albumi tapaa usein päättyä poikkeuksellisen valoisiin tunnelmiin. Näin on myös Neorder Nationin laita. Päätösraita MONOLOGUE virtaa toiveikkaassa sävellajissa jättäen abumista näennäisen turvallisen ja kepeän jälkimaun. Mikään ei elämässä kuitenkaan ole yksinkertaista eikä mustavalkoista. Kappaleen otsikon monologi näyttäisi viittaavan täydelliseen yksinäisyyteen, tilanteeseen jossa keskusteluyhteyksiä muihin kuin omaan itseen ei enää ole. Ympäristöstään vieraantunut kertojaminä saa toiveikkuutensa uskosta siihen, ettei hänessä itsessään voi olla mitään vikaa, vaan syypää on ulkoinen ympäristö ymmärtämättömine kanssaihmisineen. Kertojaminä hyväksyy armollisesti yksinäisen itsensä, mikä ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin edistä eristyneisyyden purkautumista. Päin vastoin oman itsen hyväksyminen sellaisenaan ja moninaisten ahdistusten syyn vierittäminen muun maailman niskoille muodostaa toivon ja epätoivon umpisolmun. Suloisiksi fantasiaprinsessoiksi laittautuneet mutta sairaalloisen näköisiksi meikatut tytöt voi nähdä tämän pattitilanteen konkreettisena ilmentymänä. Omaa viattomuutta korostava monologi takaa sen, että yksinäinen sielu voi jatkaa elämäänsä, joskin ympäristön kolhimana ja hyljeksimänä. Tätä teemaa voi itse asiassa pitää yhtenä koko Zenbu kimi no sei da.n kulmakivistä, kääntyyhän ryhmän nimi suomeksi ”Sinun syytäsi kaikki tyynni.”
Päätösraidallaan Neorder Nation jättää tuskastuttavan sairaansuloisen vaikutelman. Zenbu kimi no sei da. tekee albumilla juuri sen, mitä se kotisivuillaan lupaakin: luotaa ihmismielen varjoisimpia nurkkia ja penkoo olemassaolon ongelmia, joihin tuskin on mahdollista saada yksiselitteisiä ratkaisuja. Kun tämä vielä tehdään pääosin erittäin laadukkaan ja kiinnostavan musiikin säestämänä, ei valittamisen sijaa juuri ole. Nelikymmenminuuttinen albumi on esimerkillisen kompakti ja toimiva kokonaisuus. Siinä riittää kosolti pureksittavaa lukuisiksi kuuntelukerroiksi, mutta lisääkään ei varsinaisesti jää kertaistumalta kaipaamaan. Ähkyinen tuotanto ja musiikillisen ilmaisun tietynasteinen yksitoikkoisuus takaavat sen, että Zenkimi on parhaimmillaan nautittuna tällaisina maltillisen mittaisina albumikokonaisuuksina. Sellaisena sitä nauttiikin mielellään kerta kerran jälkeen.
