Kansikuvan perusteella ASURAn Eternal-albumi näyttää vähemmän omaperäiseltä keskieurooppalaiselta voimametallilta. Fantasianäkymä ja jylhä bändilogo ohjaavat mielikuvat väistämättä tuplabasarin jytkeeseen, säksättäviin konekivääririffeihin ja iskeviin kaksoiskitaramelodioihin. Kuten useasti kuitenkin käy, ulkonäkö pettää (ainakin jonkin verran) tässäkin tapauksessa.
Eternal on 2014 perustetun ASURAn toinen albumi. Nopeahko julkaisutahti ja albumin julkaiseminen Euroopan-markkinoille Gan-Shin-yhtiön kautta kertonee jo jotain yhtyeen tasokkuudesta. Saatekirjeessä ASURAn musiikkia kuvaillaan ylimalkaisesti hevimetalliksi, mikä onkin ihan turvallinen luonnehdinta yhtyeestä, jota ei kovin ahtaisiin karsinoihin pysty tunkemaan. Mielenkiintoisena erityispiirteenä yhtyeellä on kahden tanssijan kuuluminen bändikokoonpanoon. Tätä hevimetallissa hyvin harvinaista ellei ainutlaatuista seikkaa ei tietenkään levyltä kuule. Lavaesiintymisten ja musiikkivideoiden merkitys lieneekin ASURAlle erityisen tärkeä. Kuinka mahtaa tanssijoilla terästetyn bändin ilmaisu toimia ilman liikkuvaa kuvaa?
Albumin avaa reilun minuutin mittainen instrumentaali-intro Eternal~prologue~. Aluksi fantasiaroolipelin ääniraidalta kuulostava tunnelmointi saa yllättäen seurakseen ohjelmoitua sähkörumpubiittiä. Omituinen yhdistelmä saa kulmat kohoamaan. Mitähän albumilta oikein pitäisi odottaa? Empress vastaa kysymykseen nopeasti lunastamalla kansikuvan herättämät ennakko-oletukset. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy laulaja AKINAn mahtipontiseen tulkintaan, joka sen kummempia kursailematta hyökkää päälle heti kappaleen ensitahdeissa. Sitten seuraavat välittömät X Japan -mielleyhtymät. Kappale kuulostaa rapeaa kitarasoundia myöten varhaisen 90-luvun X:ltä, eikä säkeistön jälkeen suoraan sanoen voi olla odottamatta Silent Jealousyn ikimuistoista kertosäettä. Mistään ilmiselvästä heikkoudesta ei tässä suinkaan ole kyse. Kaavojen kierrättämisellä ja kliseiden hyötykäytöllä on hevimetallissa pitkät perinteet, joita tyylilajin ystävät takuulla osaavat arvostaa. ASURA näyttää heti kättelyssä hallitsevansa nämä perinteet mallikelpoisesti.
Heti seuraavalla raidalla eksytään kuitenkin turvallisten kaavojen valtatieltä omalaatuisemman ilmaisun pöpelikköön. Say to oneself sekoittaa keskitempoisiin metalliriffeihin digirumpuja ja muita vuosituhantemme efektipörinöitä. Kappale poukkoilee omituisesti osasta toiseen eikä kokonaisrakennetta ole kovin helppo hahmottaa yhdellä tai kahdellakaan kuuntelulla. Punaisen langan lisäksi myös vahvat ja tarttuvat melodiat näyttävät unohtuneen yksinomaan edeltävälle raidalle. Kyseessä on kuitenkin mielenkiintoinen ja kuunteluiden myötä kasvava kappale, joka lumoaa pienillä sovituksellisilla koukuilla. Seuraava kappale Cruel world jatkaa samanlaisella vapaamman ilmaisun linjalla jääden kuitenkin huomattavasti valjummaksi vedoksi.
Jo neljän raidan jälkeen albumin mopedi tuntuu riistäytyneen käsistä. Strategisesti sijoitettu Bonds of fire huutaa kuitenkin jo otsikollaan paluuta perinnearvoihin. Kappale ei ole yhtä nopea tai kiihkeä kuin Empress, mutta saanee perinteisen hevimetallin ystävät huokaisemaan helpotuksesta. Vaan hädin tuskinpa huokaista ehtii, kun saadaan taas aihetta päänraaputteluun Luv My Rulen myötä . Raskaalla ja digiefektoidulla teollisuusmetalliriffittelyllä ryömivä kappale svengaa kuin vuosituhannen vaihteen amerikkalainen teinihevi. Säkeistön funkkaavasta bassottelusta ropisee kosolti tyylipisteitä. Tyylilajikarsinoissaan viihtyviltä vakauden arvostajilta kappaleen ratkaisut tosin saanevat päät pyörälle.
Seuraa kaksiminuuttinen rähinäinstrumentaali Dragon Crow. Suurieleisestä otsikosta huolimatta kappaleen rooli albumilla jää melko kyseenalaiseksi. Vauhtia kyllä riittää, mutta niin riittää seuraavassa Light of Hopessakin. Jälkimmäisessä vain on hyödynnetty myös erinomaisen laulajan panos ja melodisuus on huomattavasti korkeammassa arvossa. Kontrasti saa anarkistisesti rymisevän Dragon Crow'n tuntumaan turhalta ja puolivalmiilta täyteraidalta. Ehkä instrumentaalin tarkoitus on päästää tanssijat keikoilla valokeilan keskukseen? Teoria voisi toimiakin, ellei kappaleeseen olisi niin hankala kuvitella oikein mitään moshpittiä kummempaa koreografiaa.
Siinä missä Light of Hope palautti albumin hetkeksi melodisen metallin perinteiden ytimeen, joraa sitä seuraava Niji aavistuksen verran j-rokimmin. Tarttuvat animetunnarimelodiat, terhakka tempo ja englanniksi hoilattu ”I'll always be with you” sopisivat oikein hyvin myös minkä tahansa keskivertoisen visual kei -bändin repertuaariin. Tämäkään tyylisuuntaus ei kauaa kestä, sillä albumin päättävä Letter on yllättäen sähkökitaroista ja muusta rokkikrumeluurista riisuttu pianoballadi. Sievä kappale ei missään vaiheessa paisu pateettiseksi hevieepokseksi, vaan päättää levyn rauhallisiin tunnelmiin. Viimeinen nuotti haihtuu ilmaan miltei töksähtäen ja jättää jälkeensä vain kevyen tuulenhenkäyksen AKINAn voimakkaasta tulkinnasta.
Eternal kestää vajaat 40 minuuttia, mikä tekee siitä helposti käsiteltävän ja kompaktin albumin. Silti mistään kovin yhtenäisestä kokonaisuudesta ei voi puhua. Kappalemateriaali poukkoilee sinne tänne eikä sävellyksissä ole oikein mitään, mikä nivoisi sinne tänne sojottavia lankoja yhteen. Perinteisestä metalli-ilmaisusta ammentavat kappaleet hyödyntävät tyylilajille ominaisia käytäntöjä taitavasti. Kovin omaperäisiä sävellykset eivät ole, mutta eihän moista tietysti hyvältä metallilta aina vaaditakaan. Albumin kokeellisempi osasto puolestaan on laadultaan melko heittelehtivää. Say to oneself ja Luv My Rule ovat kiinnostavia vaihtoehtoviritelmiä vanhentuneille konventioille. Cruel world ja Dragon Crow eivät sen sijaan tarjoa suurenmoisia elämyksiä oikein millään osa-alueella.
Kappalemateriaalin hajanaisuudesta huolimatta on Eternalilla sentään jotain yhtenäisyyttä tukevia tekijöitä. AKINAn syvän komea lauluääni hallitsee kaikkia kappaleita (instrumentaaleita lukuunottamatta) väkevän keisarinnan ottein. Albumilla on myös melko tunnistettava, miellyttävän kotikutoiselta kuulostava äänimaailma. Lämpimän orgaaninen kitarasärö suoriutuu yhtälailla niin kasarihevilaukasta kuin modernista uusmetalliryöminnästäkin. Yhtyeen sointi kuulostaa luonnolliselta ja miksaus on kiitettävän tasapainoinen. Retrohenkisen bändisoinnin vastapainoksi albumilla runsaasti käytetyt digiefektit edustavat kuitenkin vahvasti tätä päivää. Lopputuloksena on häiritsevän epäsuhtainen mutta yllätyksellinen ja kiehtova äänimaailma.
Eternal ei ole kokonaisuutena mikään aivan helppo albumi. ASURA olisi aivan hyvin voinut asettautua johonkin muottiin ja tarjota takuuvarmaa tavaraa pienelle mutta varmalle yleisölle. Sen sijaan aita on ylitetty huomattavasti korkeammasta kohdasta, ja metalliperinteisiin on yhdistetty aimo annos omaa näkemystä ja taiteellisia vapauksia. Kaavamainen hevimetalli lyö albumilla kättä yhteen modernimpien vaihtoehtosävelten kanssa. Musiikillinen moni-ilmeisyys on lisäksi yhdistetty visual keitä muistuttavaan näyttävyyden korostamiseen niin yhtyeen asuissa kuin tanssijoissakin. Menettelyllä on eittämättä riskinsä. Tyylitietoisimmalle hevikansalle ASURAn omituisimmat edesottamukset voivat olla liikaa. Toisaalta yhtyeellä on tällaisenaan selvä oma ilme, jolla erottua joukosta. Tämä yhdistettynä ajoittaiseen turvallisten kaavojen hyödyntämiseen voi hyvinkin osoittautua menestyksen reseptiksi. Eternalilla uuden ja vanhan yhdistely on paikoin vielä hieman haparoivaa, mutta epäilystä yhtyeen omaleimaisesta identiteetistä ei lopulta jää. ASURA vakuuttaa olevansa kiehtova yhtye, jota on syytä pitää silmällä.
Eternal on 2014 perustetun ASURAn toinen albumi. Nopeahko julkaisutahti ja albumin julkaiseminen Euroopan-markkinoille Gan-Shin-yhtiön kautta kertonee jo jotain yhtyeen tasokkuudesta. Saatekirjeessä ASURAn musiikkia kuvaillaan ylimalkaisesti hevimetalliksi, mikä onkin ihan turvallinen luonnehdinta yhtyeestä, jota ei kovin ahtaisiin karsinoihin pysty tunkemaan. Mielenkiintoisena erityispiirteenä yhtyeellä on kahden tanssijan kuuluminen bändikokoonpanoon. Tätä hevimetallissa hyvin harvinaista ellei ainutlaatuista seikkaa ei tietenkään levyltä kuule. Lavaesiintymisten ja musiikkivideoiden merkitys lieneekin ASURAlle erityisen tärkeä. Kuinka mahtaa tanssijoilla terästetyn bändin ilmaisu toimia ilman liikkuvaa kuvaa?
