Haastattelu

Arkistojen kätköistä: SUGIZOn mietteet LUNA SEAn paluusta

04.10.2018 2018-10-04 12:33:00 JaME Kirjoittaja: Andrea & Kay Kääntäjä: shaikku

Arkistojen kätköistä: SUGIZOn mietteet LUNA SEAn paluusta

Vuonna 2010 LUNA SEA ilmoitti paluustaan maailmankiertueen merkeissä. Kitaristi SUGIZO kertoi tuolloin, mitä ajattelee bändin aktiviteeteista.


© SUGIZO - Zhang Jingna
Vuonna 2010 LUNA SEA valmistautui maailmankiertuettaan varten, ja JaME sai mahdollisuuden keskustella SUGIZOn kanssa Los Angelesissa LUNA SEAn viimeaikaisista, yllättävistä toimista. Kiireinen muusikko puhui innokkaasti bändin tulevista aktiviteeteista ja odotti kiihkeästi tilaisuutta esiintyä jälleen LUNA SEAn jäsenten kanssa.

LUNA SEA tekee paluun marraskuisen maailmankiertueen merkeissä. Mikä mahdollisti tämän paluun?

SUGIZO: Bändin jäsenten väliset suhteet ovat olleet erittäin hyvät viime vuosien aikana. Vajaa kymmenen vuotta sitten LUNA SEAn ilmapiiri oli todella huono ja musiikin teko oli vaikeaa. Vaikka lopetimme musiikin tekemisen, emme hajonneet. Eräänä päivänä, kolme vuotta sitten, tapasimme jälleen ja tunnelma oli todella hyvä. LUNA SEAn musiikki itsessään on todella hienoa, ja minun mielestäni musiikki ja biisit opastivat meitä.

Mikä sai LUNA SEAn tekemään päätöksen maailmankiertueesta?

SUGIZO: Kolmen vuoden takainen konsertti sai meidät janoamaan lisää. Luulenpa, että esiintyminen tärkeillä alueilla on hyväksi meille. Vaikka tämä onkin meidän ensimmäinen kertamme ja jännitämme sitä, monet amerikkalaiset ja eurooppalaiset fanit rohkaisivat ja kannustivat meitä suuresti.

Miksi nämä tietyt paikat on valittu? Luuletteko, että yksi keikkapaikka Euroopassa ja toinen Amerikassa riittää faneille?

SUGIZO: Tämä kiertue on meidän ensimmäisemme – mutta ei viimeinen! Emme halunneet haalia itsellemme liikaa tällä kiertueella. Yksittäisen konsertin tarkoitus, aivan kuten kolmen vuoden takaisenkin Tokyo Domen keikankin tarkoitus, on erittäin tärkeä. Los Angeles on maailman napa musiikin ja viihteen suhteen. Mitä taasen tulee Saksaan, saksalaiset rakastavat japanilaista musiikkia kovasti ja todella haluavat kuunnella sitä. Nämä yksittäiset keikat jokaisella alueella ovat siis äärimmäisen tärkeitä.

Kuten sanoitkin, Los Angeles on musiikin ja viihteen keskus, ja oletkin käynyt siellä useita kertoja.

SUGIZO: Kyllä! Monia kertoja!

Entä muut LUNA SEAn jäsenet? Haluaisitko näyttää heille joitakin paikkoja tai suosittelisitko heille joitakin aktiviteetteja kokeiltavaksi vierailunne aikana?

SUGIZO: Mielestäni bastistimme J tykkää Los Angelesista todella paljon. Esimerkiksi kun muutin Lontooseen kauan aikaa sitten – noin kolmetoista tai neljätoista vuotta sitten, kun me kaikki aloitimme omat soolouramme, ja minä todella rakastin Lontoota ja englantilaista indiemusiikkiskeneä. Mutta J halusi tosissaan tulla tänne Los Angelesiin. Hänen musiikkityylinsä on todella amerikkalainen. Mielestäni hän yhä rakastaa Los Angelesin musiikkia ja kulttuuria. Mitä taasen tulee muihin bändin jäseniin, en ole niinkään varma. Ryuichi luultavasti tykkää vain Japanista.

Mistä pidät Los Angelesissa erityisesti?

SUGIZO: Rakastan ranta-alueita todella paljon. Marina Del Rey, Santa Monica ja Venice ovat suosikkejani. Ne ovat todella kauniita ja vapauttavia. Minulla on paljon hyviä muistoja noista paikoista tyttäreni kanssa. Kun tyttäreni oli pieni, menimme usein rannoille leikkimään ja rullaluistelemaan. Mutta nyt kun hän on varttunut, hän ei enää halua mennä kanssani minnekään!

Vaikuttavatko alueen muistot ja musiikkikulttuuri sinun mielestäsi jollain tapaa myös LUNA SEAn tulevaan esiintymiseen?

SUGIZO: Me soitamme omalla tavallamme, mutta toivon yleisömme rakastavan sitä. Olen esiintynyt Amerikassa ja Euroopassa monet kerrat, mutta tämä tulee olemaan LUNA SEAn ensimmäinen kerta ja se on todella tärkeää. Mutta rakastan yleisöstä huokuvaa tunnelmaa näissä paikoissa.

Miten toivot fanien reagoivan LUNA SEAhin?

SUGIZO: Haluaisin saada amerikkalaisen vastaanoton. He ovat amerikkalaisia ja pitävät japanilaisesta musiikista – se on mahtavaa! Eilisiltana minulla oli X JAPANin keikka, ja yleisön reaktiot olivat loistavia! Totta kai reagointi eroaa japanilaisten fanien tavasta. He tekivät parhaansa keikoilla ja seuraavat uraamme. Tämä tunne on niin kaunis, rakastan sitä. Olisi ihanaa, jos LUNA SEA saisi osansa sellaisesta tunnelmasta.

Viimeisen kolmen vuoden aikana olet esiintynyt kahdesti LUNA SEAn kanssa. Millaista oli olla lavalla muiden jäsenten kanssa niin pitkän ajan jälkeen?

SUGIZO: Esiintyminen LUNA SEAn kanssa on minulle todella luonnollista. Se oli hyvin luonnollista ja tuntui samalta kuin aiemminkin soittaessamme yhdessä.

Tunteesi eivät siis ole muuttuneet aikojen saatossa?

SUGIZO: Tunteemme eivät muutu koskaan, mutta taitotasomme kylläkin. Se on parantunut. Kuluneen seitsemän vuoden aikana meillä kaikilla on ollut paljon keikkoja ja teimme musiikkia, joka nostatti taitoamme paljon korkeammalle tasolle. Nyt tuntuu todella mukavalta ja mieluisalta. Musiikin taitotaso on niin tärkeä soittamisen ja sanomamme välittämisen kannalta.

Luuletko, että nämä kokemukset sooloartistina ja muiden bändien, kuten X JAPANin, kanssa työskentelystä ovat jollain lailla muuttaneet tapaasi esittää LUNA SEAn kappaleita tai sitä, miten näet ne?

SUGIZO: Kyllä. Tyylini on vain oma tyylini, mutta soittotyylini on erilainen. Yleensä nautin todella paljon erilaisista tyyleistä ja mielestäni minulla on kapasiteettia eri tyylilajien musiikille. Totta kai sekä oma tuotantoni että LUNA SEAn musiikki tulevat minulta luonnostaan. X JAPANin musiikki, näin esimerkkinä, on todella erilaista luonnolliseen soittotyyliini verrattuna. Heidän tyylinsä perusta juontaa juurensa hevimetalliin, enkä ole soittanut heavy metallin tyyppistä musiikkia pitkään aikaan. Mutta silloin kun olin vielä lukiolainen, rakastin sen tyylistä musiikkia suuresti, treenasin paljon ja todella opettelin soittamaan sellaista musiikkia. Joten minä osaan sen jo. Se on todella hyvä taito kitaransoittoni eri puolia varten.

Opit siis monipuolisia kitaransoittotaitoja?

SUGIZO: Kyllä! Voin oppia minkä tahansa kitaransoittotaidon. Tämä on todella erityinen juttu. En ole enää aloittelija; olen soittanut kitaraa 25 vuotta, mutta silti minulla on niin monia haasteita ja vaikeuksia. Olen todella onnekas, mutta olen sitä mieltä, että minun pitäisi opetella lisää. Olen yhä opiskelija!

Opetteletko yhä viulunsoittoa?

SUGIZO: Totta kai. Viime vuosien aikana olen esittänyt keikkoja, joissa soitan vain viulua ja mielestäni taitoni ovat viime aikoina parantuneet. Kun soitin LUNA SEAn kanssa 90-luvulla, viuluosuuteni olivat vähäiset. Minun ei tarvinnut treenata juuri ollenkaan. Viime aikoina minun on kuitenkin täytynyt soittaa viulua yhä vain enemmän ja enemmän! Se on hyvä juttu viulunsoittotaidoilleni. Soitan sitä paremmin joka aspektilla. Esimerkiksi improvisoitu viulunsoitto sopii minulle paremmin. En tiedä miksi, mutta melodiat ovat minulle vapaampia. Kun tarvitsen jotain rytmikkäämpää, kitara on parempi vaihtoehto. Se on todella erilainen. Nyt minun täytyy soittaa viulua enemmän, erityisesti X JAPANissa. Yhtäkkiä minun täytyy soittaa enemmän ja esittää biisejä, joita en ole koskaan aiemmin soittanut. Ja yhtäkkiä minun täytyy oppia. Mikä tahansa X JAPANin aikataulussa saattaa muuttua äkillisesti!

Muuttuuko oppiminen yhtään helpommaksi aikojen saatossa?

SUGIZO: Ei. Oppiminen on todella tärkeää. Mutta minun täytyy ajatella positiivisesti.

Minkä LUNA SEA -kappaleiden soittamista odotat innolla?

SUGIZO: Minkä kappaleiden?! Todella vaikea kysymys! Haluan soittaa niin monia kappaleita LUNA SEAn kanssa. Kappale nimeltä Virgin Mary ei ole niin tunnettu biisi, mutta se on todella syvällinen ja laaja-alainen. Se on viimeisen levymme biisejä ja noin kymmenen minuuttia pitkä. Haluaisin soittaa sen.

Soittiko LUNA SEA sitä usein keikoillaan?

SUGIZO: Ei soittanut, se on vaikea biisi. Mutta nyt kun kaikki bändin jäsenet ovat kehittyneet, voimme soittaa sen paljon paremmin.

Luuletko, että kuulemme lähitulevaisuudessa uusia LUNA SEA -biisejä?

SUGIZO: Totta kai! Teemme parhaillaan uusia biisejä.

Onko helpompi tehdä uusia biisejä nyt, kun teillä on enemmän kokemusta?

SUGIZO: Mielestäni se riippuu senhetkisistä tunteistamme. Tunteemme ovat tällä hetkellä hyvät, joten musiikinkaan tekeminen ei ole liian vaikeaa. Mutta kun meillä on egoa, musiikinteosta tulee vaikeaa. Emme tarvitse yhtään egoa musiikkiimme ja meidän pitäisi soittaa ja tehdä musiikkia vain itseilmaisua varten. Kyse ei ole negatiivisesta itseilmaisusta tai egostamme. Emme tarvitse noita tunteita, sillä tappelemme, kun olemme niiden vallassa. Kun meillä on nuo tunteet, emme voi enää tehdä musiikkia.

Viime aikoina olet työskennellyt X JAPANin, LUNA SEAn tulevan kiertueen ja oman sooloprojektisi parissa. Mistä löydät aikaa kaikille näille?

SUGIZO: Ei minulla ole aikaa. Se on itse asiassa todella iso ongelma, mutta siihen on yksinkertainen vastaus – unohdan nukkua. Se ei ole vaikeaa. Rakastan musiikkia.

Monet tämän päivän visual kei -bändit nimeävät LUNA SEAn suureksi vaikuttajakseen. Mitä ajattelet nykyajan skenestä niin monen bändin suurena vaikuttajana? Onko sinulla paineita?

SUGIZO: Olen pahoillani, mutten kiinnitä huomiota niin moneen bändiin tai visual kei -yhtyeeseen nykyään. Minulla on joitakin ystäviä, esimerkiksi Dir en grey ja… ööh, minulla ei ole monia ystäviä. Miyavi on myös ystäväni. Olen pahoillani, etten tiedä kovinkaan montaa nykypäivän bändiä. En koe, että minulla olisi paineita. Japanilaisessa musiikkiskenessä on paljon visual kei -bändejä, mutta heidän musiikkinsa ei niinkään kiinnosta minua. He eivät osaa luoda hyvää soundia ja musiikki on heille ennemminkin vain harrastus. En tunne heidän sieluaan musiikissa, mutta muutamat artistit ovat todella hyviä! Haluan ystävystyä heidän kanssaan muusikkoina.

Jättäisitkö lopuksi viestin faneillesi?

SUGIZO: Sanon aina “yksinkertaisia asioita”. Musiikilla ei ole rajoja, meillä ei ole rajoja. Se on todella tärkeää. Haluan tavata teidät ja luoda yhteneväisyyden tunteen kanssanne. Mielestäni vain me pystymme siihen – muusikot, rock-musiikki, taide ja jopa viihde – me pystymme siihen. Japanilaiset ja kiinalaiset poliitikot ovat viime aikoina kinastelleet keskenään. Se on poliitikkojen ongelma. Oikeistolaiset ja muut poliitikot haluavat aina ongelmia. En pidä siitä. Vain muusikot ja fanit voivat kokea yhtenäisyyden tunteen. Meidän pitäisi lähettää viesti poliitikoille, ettemme halua riidellä. Uskon musiikin voimaan ja kauniiseen suhteeseemme. Se on todella tärkeää maailmallemme. Haluan tavata monia faneja. Haluan koskettaa sydäntänne ja tunteitanne – se on todella tärkeää kasvullemme.


JaME kiittää SUGIZOa, LUNA SEAa, Maru Musicia ja Yaz Noyaa tämän haastattelun mahdollistamisesta. JaME kiittää myös Zhang Jingna Photographya.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS