tofubeatsin tuotteliaisuus ehtii välillä hengästyttämään. Mies julkaisee singlejä, remixejä ja tuottaa muidenkin biisejä hurjaa tahtia. Tänä syksynä hän julkaisi uuden sooloalbuminsa vain hieman yli vuosi edellisen Fantasy Club -levynsä jälkeen. Fantasy Club näytti sen, mihin suuntaan tofubeatsin musiikki tulisi menemään. Sävellykset yhdistelivät west coast -räppiä, orkesteripoppia ja housea. Eikä albumilla ollut kuin muutama vierailija pienissä rooleissa. Uusi RUN-albumi vie oikeastaan kaiken vielä pidemmälle.
Jousilla soitetulle loopille ja trap-henkisille rummuille rakentuva alle pariminuuttinen RUN on epäilemättä yksi vuoden kovimpia popbiisejä. Tuttu autotunetettu ja särötetty laulu ovat jälleen läsnä. Lyhyen skitin jälkeen levyn hittibiisi, Video Girl Ai -tv-sarjan teemana soinut Immortal Love poukkoilee joka suuntaan hillittömine rytmeineen ja tarttuvine melodioineen. Se on selkeästi albumin kaupallisin sävellys ja erittäin onnistunut sellainen. Moonlight-kappale edustaa taasen tofubeatsin rakkautta syntetisaattorifunkiin. Näiden kolmen biisin perusteella albumi olisi pelkkää hittiainesta, mutta levyllä tapahtuu jotain merkillistä.
Yli puolet albumin kestosta on 90-lukulaista housea minimaalisilla lauluosuuksilla. On täysin mahdotonta käsittää, kuinka Sony Music on suostunut tällaiseen ratkaisuun. You make me acid on autenttista acid housea, jossa 303-bassolinja lätisee yksinkertaisen rumpukompin päällä. Kappale pohjaa muutamaan sekvenssiin ja kuulostaa hyvältä reivimateriaalilta. tofubeats on alun perin dj ja sen kuulee kappaleessa. Return to sender taasen on melodisempi, mutta yhtä lailla acid housen perinteestä ammentava kappale. Jousisovitukset tuovat hyvää mahtipontisuutta muuten staattiseen rytmiin.
Bullet trn muuttaa hieman albumin suuntaa modernimmalla rumpusoundillaan, mutta 90-luvun hittilevyiltä tutut pianosoundit pitävät sen tiukasti retrospektiivisessä otteessaan. Tämä on kenties levyn paras kappale, joka yltyy pikkuhiljaa korvia riipivään sekoiluun. Newtownissa tofubeats jatkaa pitkästä aikaa lauluaan. Se on ilmeisesti kumarrus artistin alkuperäiselle dj-nimelle. Fiilikseltään kappale muistuttaa Towa Tein kaltaisten shibuya kei -mestareiden albumeita.
Näiden menevämpien reivikappaleiden jälkeen loppualbumi on huomattavasti konventionaalisempaa. Sometimes on hidas balladi, jonka kertosäkeessä syntikat surisevat kuin viimeistä päivää. Dead waxissa keskitytään pelkkään pianoon ja singleksi nostettu River päättää varsinaisen levyn haikeisiin tunnelmiin orkesterisovituksineen. Loppuun säästetty hidas Immortal love -remix on kohtuullisen turha verrattuna tofubeatsin parhaimpiin remix-versioihin.
RUN on erikoinen levy. Se ei kertaakaan pääse liki täydellisen edeltäjänsä tasolle, mutta tuntuu siltä, ettei se edes halua. Albumi vaikuttaa tofubeatsin kunnianosoitukselta juuri 90-luvun tanssimusiikkiskenelle ja siinä se onnistuu hyvin. On vaikea kuvitella, että levyn kappaleet eläisivät listahitteinä, mutta ainakin niillä saisi pystyyn erinomaiset bileet.
