Kirjaesittelyssä Lasse Lehtosen Japanilainen musiikki - Taiko-rumpujen kuminasta J-poppiin

Tänä keväänä julkaistu Lasse Lehtosen kirja Japanilainen musiikki - Taiko-rumpujen kuminasta J-poppiin on ensimmäinen pätevä suomenkielinen teos aiheestaan. Lehtonen on tehnyt kunnioitettavan työn kootessaan japanilaisen musiikin kehittymistä vuosisatojen saatossa ja kirja tarjoaakin lukijalleen monia elämyksiä.
Kirja jakautuu kolmeen osaan: Perinteiseen Japaniin, Meiji-restauraation jälkeiseen populaarimusiikin kehitykseen ja japanilaistumiseen sekä moderniin japanilaiseen nykymusiikkiin.

Varhaista historiaa käsittelevän osan mielenkiintoisimpia aiheita ovat esimerkiksi musiikin vahva kytkös maan uskonnollisiin suuntauksiin sekä jo kuolleet musiikkityylit. Niin varhaishistoriaa kuin myöhempääkin musiikkia kuvatessaan Lehtonen käyttää havainnollistavana elementtinä erilaisia melodiakulkuja ja sävellajeja, jotka auttavat hahmottamaan sen, mistä tietyille tyyleille ominainen soundi tulee. Tämä on kaikessa havainnollisuudessaan aivan ihastuttava ratkaisu ja kirjaa lukiessa oli pakko itsekin hypätä kitaran ja pianon ääreen testailemaan melodioita.

Kirjan toisessa osassa kuvattu musiikin kehitys Meiji-restauraation jälkeen on aiheena tutumpaa, mutta sitäkin kuvataan hyvin tuoreella tavalla. Idän ja lännen kulttuurien liittyessä yhteen oli tuloksena viihdemusiikkia ja länsimaalaistyylisempää musiikkia. Edelliseen kuuluvat niin enka kuin idolitkin ja jälkimmäisessä taas kuuluivat rockin ja folkin elementit. Kiinnostavaa on etenkin vahvojen laulaja-lauluntekijänaisten esittely. Naiset ottivat musiikin vahvasti itselleen eivätkä olleet pelkästään mannekiineja, vaikka idoliteollisuus tuottikin sellaisia. Kenties tämän ansiosta moderneissa J-rock-bändeissä esiintyy kaikkia sukupuolia tasaveroisempana kuin mitä Japanin muun yhteiskunnan perusteella voisi kuvitella. Näiden autenttisuutta korostavien muusikoiden rinnalla Lehtonen tuo esiin tulevaisuuden teknologiaan keskittyneen Yellow Magic Orchestran, jonka vaikutus populaarimusiikkiin oli valtava kaikkialla maailmassa.

Kolmannessa osassa käsitelty J-popin nousu ja indien saapuminen valtavirtaan on kiinnostava ilmiö. Perinteistä japanilaista musiikkia vastaan kapinoiva genre on yleismaailmallista ja sillä ei ole yhtä tiettyä selkeää suuntaa. Tämän rinnalla Lehtonen tuo esiin J-rockin ja visual kein nousun. Ainoa itseäni ihmetyttävä aihe tässä 1990-luvun taitetta käsittelevässä osassa on se, ettei undergroundimman indiesoundin keskeistä yhtyettä Number Girliä mainita lainkaan. Modernia japanilaista indierockia kuunnellessa ei voi olla kuulematta yhtyeen vaikutusta niin kitarasoundeihin kuin monimutkaisiin rumpukuvioihinkin. Voi toki olla, että yhtyeen legendaarinen maine levisi vain tietyissä piireissä, mutta monet nykymuusikot ovat maininneet sen esikuvakseen. Samoin Shiina Ringo sivuutetaan yhdellä maininnalla Utada Hikarun rinnalla, vaikka Ringo on osaltaan yhteidensä kanssa popularisoinut jazzin ja rockin yhdistämistä, joka kuuluu useiden yhtyeiden soundissa. Kirjan loppupuolella käsiteltävä japanilaisen pelimusiikin osio on erittäin antoisa ja varsinkin siinä sävelkulkujen demonstroiminen nousee oikeuksiinsa.



Kokonaisuutena Lehtosen kirja on paras vastaani tullut kokonaiskatsaus japanilaiseen musiikkiin. Valtavan työmäärän lisäksi kirjassa näkyy tekijän rakkaus aihetta kohtaan ja kirjaa voi suositella helposti aiheesta mitään tietämättömällekin.

Kirja on tarjouksessa kustantajan verkkokaupassa toukokuun ajan.

Alla kuvia kirjan julkistamistilaisuudesta Helsingistä. Kuvat on ottanut Matias Autio.