Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen kirjavinkkaus vol. 6

14.11.2019 Kirjoittaja: Secu

Sarjan kuudennessa osassa tutustutaan syksyn uutuusdekkariin.

Tässä sarjassa JaME Suomi esittelee ja antaa lukuvinkkejä japanilaisesta ja Japania käsittelevästä kirjallisuudesta, niin kotimaisista kuin käännetyistäkin teoksista, tieto- ja kaunokirjoista. Aiheet ja genret vaihtelevat julkaisuittain.
Mukavia lukuhetkiä!

Nimi: Tulikukka Tekijä: Heikki Valkama Genre: rikoskirjallisuus, kotimainen kaunokirjallisuus Kustantaja: Otava Julkaisuvuosi: 2019

Ensimmäinen kirja oli hyvä. Seuraava oli parempi. Kolmatta osaa lukiessani ajattelin: ”No nyt!”. Valkama tuntui löytäneen Mäki-sarjansa ytimen. Kirja oli monisyinen, koostui monesta kerroksesta, ajankohtainen ja kuitenkin linkittyi laajempaan ihmishistorian traditioon. Yksinkertaistaen siis tämän syksyn helmi, buddhalaisuuteen liittyen nimenomaan puinen helmi, hiottu ja pyöreä. Miksi pyöreä? Ensin vaikuttaa siltä, että puinen helminauha on katkennut ja helmet kierineet sinne tänne. Tasaisen vakaasti ne kuitenkin punotaan takaisin yhteen ja kaikesta muodostuu eheä, pyöreä, kehämäinen kokonaisuus!
Päähenkilö Riku Mäki on palannut Japaniin, tällä kertaa Kiotoon. Mäen ravintolan laantunut suosio saa kokin suostumaan buddhalaista kasvisruokaa käsittelevään dokumenttiin keulakuvaksi. Dokumentin ympärille kertyy melkoinen määrä hahmoja, osa uusia, niin kuin ruotsalainen dokumentaristi Eva Lund, osa vanhoja tuttuja, kuten kahdessa aiemmassakin kirjassa esiintynyt tarkastaja Matsuzaka. Vaikka Matsuzaka on hahmona turvallinen ja luotettava, hänen ilmaantumisensa merkitsee yleensä myös sitä, että häntä tarvitaan virantoimitukseen. Eikä hänen pieni lomamatkansa Riku Mäen vieraaksi buddhalaiselle luostarialueelle ole aivan niin leppoisa kuin oli tarkoitus. Vaaroja on siis luvassa tälläkin kertaa.
Kirjan päälliskannen hennot savukiehkurat, nimi ja oranssi väri viittaavat liekkeihin. Kiotossa on ollut outoja temppelipaloja. Ei kulu kauaa, kun paloja syttyy muuallakin, samaan aikaan ensin viattoman ja seesteisen oloinen buddhalainen luostarialue alkaa raottaa sisäänsä kätkeytyviä salaisuuksia. Riku Mäki on taas vaarassa.
Sanotaan, että Japani on perinteiden ja moderniuden mielenkiintoinen sulautuma. Kirjassa kerrotaan saken, buddhalaisuuden ja monen ruoan historiasta. Tiedot annetaan sulavasti juonellisen kerronnan väleissä, eivätkä ne tunnu irrallisilta, sillä ne liittyvät hahmoihin, filosofioihin – oli kyse sitten munkin tai kokin filosofiasta, ”tiestä”, kuten kirjassa tarkennetaan. Pieniä huomautuksia, kritiikkejä ja havaintoja nykymaailman tilasta on ripoteltu tekstiin sinne tänne. Siinä missä kaksi aiempaa kirjaa nojasivat enemmän moderniuteen, Tulikukassa perinteet ja nykyaika näyttäytyvät lomittain ja tukevat toisiaan, törmäävätkin väistämättä. Lukija ei juuri ihmettele sitä, että ensin valmistetaan perinteisin menetelmin buddhalaisia annoksia ja sen jälkeen painiskellaan Netflix-dokumentin tuotannon kanssa; ne ovat molemmat luonnollinen osa todellisuutemme kahta puolta. Moderniutta ei kuitenkaan voisi olla ilman historiaa, ja itse asiassa ehkä tarvitsemme perinteitä juuri siksi, jotta kestäisimme nykymaailmaa voidessamme yhdistää sen johonkin pysyvään ja tuttuun.
Tuntuu kuin Valkama olisi tehnyt kaksi aiempaa kirjaa harjoituksena ja pohjustuksena voidakseen kirjoittaa kolmannen osan Mäki-sarjaan. Kahden aiemman kirjan rikollinen on kenties jäänyt vähän etäiseksi, tässä kirjassa häneen tutustutaan jo ensimmäisessä luvussa. On pelottavalla tavalla ihailtavaa, miten kuumeisen vimmaisesti rikollinen suhtautuu suunnitelmiensa läpiviemiseen: hänen hurmostilansa ja ahdistuksensa vaihtelut ovat riipivän inhimillisiä. Lukiessa toisaalta toivoo, että rikollinen ei onnistuisi senkertaisessa yrityksessään, mutta sitä on kuitenkin pakko seurata, vaikka hahmo selvästi järkiheitto onkin. Suureksi osaksi lukija on minämuotoisen rikollisen pään sisällä siinä missä muita tarkastellaan ulkoa, vähän etäältä. Kyseinen näkökulma on todella haastavaa saada uskottavaksi, mutta Valkama onnistuu erinomaisesti. Juuri siksi rikollinen on sekä pelottava että upea. Kaikella kunnioituksella Mäkeä kohtaan, olisin voinut lukea kokonaisen kirjan myös rikollisesta.
Rikollisen syvällisen esittelyn lisäksi myös Mäen henkilöhistoriaa valotetaan vihdoin enemmän. Mäellä on menneisyys, vanhemmat. Mäen suhde isään onkin yksi henkilöhahmoa määrittävistä murheenkryyneistä kolmannessa osassa. Jos lukija olisi tiennyt Mäestä kaiken jo ensimmäisen tai toisen kirjan jälkeen, ei olisi ollut järkeä jatkaa, sarja olisi ollut siinä. Vieläkään kaikki ei paljastunut, mutta Mäki sai ympärilleen jonkinlaisen kehyksen, tiukemmat raamit, jotka määrittävät häntä. Tästä eteenpäin Mäki toivottavasti voi katsoa enemmän tulevaan.
Kirjassa annetaan ymmärtää, että kaikki ei ole vielä ohi. Suunnataan siis Mäen tavoin katse kohti tulevaa ja odotetaan sarjan mahdollista neljättä osaa!

MAINOS