JaME Suomen kirjavinkkaus vol. 7

13.12.2019 Kirjoittaja: Secu

Sarjan seitsemännessä osassa tutustutaan syksyn uutuustietokirjaan.

Tässä sarjassa JaME Suomi esittelee ja antaa lukuvinkkejä japanilaisesta ja Japania käsittelevästä kirjallisuudesta, niin kotimaisista kuin käännetyistäkin teoksista, tieto- ja kaunokirjoista. Aiheet ja genret vaihtelevat julkaisuittain.
Joulun alla kaipaa jotain kevyttä rauhoittumiseen mutta ehkäpä samalla myös oivaltamisen iloa. Näitä molempia tarjoilee Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä.
Mukavia lukuhetkiä!

Nimi: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä Tekijä: Noriko Morishita Kääntäjä: Markus Mäkinen Genre: tietokirjallisuus, käännöskirjallisuus Kustantaja: Otava Julkaisuvuosi: 2019

Kirjan alussa kirjailija ja esseisti Noriko Morishita on yliopisto-opiskelija, nuori nainen, lopussa hän on keski-ikäinen. Hänen suhteensa teehen vaihtelee elämän ilojen ja surujen mukaan, mutta myös suhtautuminen itseen ja ihmiset ympärillä vaikuttavat ja vaihtelevat. Vähitellen hänestäkin kasvaa teeihminen.
Lukijalle tulevat tutuiksi teeseremonian eri vaiheet, tilat ja välineet sekä niiden syklinen vaihtelu vuodenaikojen ja seremonioiden mukaan. Kesäisin käytetään kylmävesiastiaa, talvisin ro-tulisijaa, on ohutta ja paksua teetä, lukuisia perinteisiä teemakeisia. Oppilaat käyvät opettajansa kanssa myös nauttimassa teeaterian, joka auttaa Morishitaa hahmottamaan teeharjoitusten logiikkaa ja syitä. Teeseremonia alkaa oikeastaan jo ulkoa. Oppilaat tai vieraat kävelevät ensin siistityn puutarhan läpi ja kuulevat hiljaa solisevan veden. Sitten he käyvät sisään ja viettävät hetken tokonomassa, joka on pieni syvennys, vastaanottotila tai alkovi koriste-esineiden näytteillepanemista, ihailua ja pohtimista varten. Tyypillisiä esineitä tilassa ovat riippuva maalaus- tai kirjoituskäärö, jossa esitellään päivään sopiva teema sekä kunkin vuodenajan kasveja ja kukkia sisältävä pelkistetty kukka-asetelma.
Noriko Morishita ehdottaa kirjassaan, että tee ei olekaan varsinainen fyysinen seremonia tai harjoitteet vaan olotila, mieliala, olemassaolon tapa, yhteys ympäristöön ja itseen. Se, mitä teestä voi syvimmillään oppia, ei ole opetettavissa, ja se, minkä voi opettaa, ei ole opittavissa kuin tiettyyn pisteeseen. Morishita puhuu myös sydämen vuodenajoista ja vuosista. Kiinnostavinta kirjassa on kirjailijan suhteen muuttuminen teetä kohtaan: ensin hän pitää sitä ummehtuneena ja muottiin survovana perinteenä, mutta havahtuu jossain vaiheessa siihen, että tee tuo rauhan lisäksi myös vapauden.
Läpi kirjan tokonomassa esillä ollut käärö tiivistää hyvin pääopetuksen yksinkertaisen kauniisti: ”Jokainen päivä on hyvä päivä”.
Jos teeseremoniasta tai japanilaisesta estetiikasta haluaa tietää lisää, niitä käsitellään muun muassa Minna Eväsojan seuraavissa kirjoissa: Teetaide ja runous: wabi ja sabi japanilaisessa estetiikassa (SKS 2013), Itämainen estetiikka (Gaudeamus 2011) ja Bigaku: japanilaisesta kauneudesta (Tammi 2008).

Toinen suositeltava uutuustietokirja on japanologina, luennoitsijana, kääntäjänä ja tietokirjailijana tunnetun Raisa Porrasmaan Auringonjumalattaren tyttäret (Atena 2019). Porrasmaalta on ilmestynyt aiemmin Japani pintaa syvemmältä: muutakin kuin sake, sushi ja samurait (Atena 2012) ja Temppelin hämärästä matsurin vilinään: nojatuolimatka Japanin kulttuurihistoriaan (Atena 2014).

MAINOS