sokoninaru - ISSEN
sokoninarun viimeisin minialbumi ISSEN on aiempaa kypsempi ja moniäänisempi kokonaisuus, jolla ei kuitenkaan ole varsinaisia hittikappaleita.
Bändin resepti on simppeli: yksinkertaisten popkappaleiden soittaminen mahdollisimman vaikeasti trio-kokoonpanolla. Minialbumin aloittava Gou ni Moyu alkaa tarttuvalla kertosäkeellä, mutta pian se muuntautuu riffien ilotulitukseksi. Kuivat kitarasoundit ja joka puolella hakkaavat rumpupatteristot pauhaavat valtavina. Kaiken päällä vuorottelevat nais- ja mieslaulajien upeasti sointuvat äänet.
Zettaiteki Sanpunkan sen sijaan tipauttaa kuulijan päälle omituisen aloitusriffin, jollaisia olettaisi kuulevansa lähinnä vaikeutta itseisarvona pitävien matikkarockbändien levyillä. Nopeasti kappale muuttuu kuitenkin perinteisempään kaahaukseen ja kertosäkeen diskokomppeihin, jotka katkaistaan yksittäisellä lehmänkellon lyönnillä. Kappale on leikkisä ja poukkoileva, mutta se ei nouse missään vaiheessa hitikkääksi. Teinen taas käynnistyy tunnelmaltaan seesteisempänä ja pianon täyttämänä. Erikoinen suunta trio-soundiaan korostaneelle yhtyeelle. sokoninaru tavoitteleekin selvästi aiempaa täydempää äänimaisemaa. Kahden minuutin jälkeen kuullaan nopea bassoriffittely, joka purkautuu viiltävän kauniiseen kitarasooloon. Niissä yhtye on parhaimmillaan.
Vain reilun minuutin mittainen fake fake fake on hivenen turhaksi jäävä kaahaus, jonka suurin arvo on esitellä, miten nopeasti yhtye soittaa. Silti senkin ainoa laulumelodia onnistuu olemaan yllättävän tarttuva. Singlenäkin julkaistu re:program taas yhdistää yhtyeen melodiaosaamisen ja teknisen taituruuden parhaalla tavalla. Se tuntuu enemmän oikealta kappaleelta kuin kokoelmalta taitojen esittelyjä. Erityismaininta tosin täytyy antaa säkeistön puolessa välissä kuultavalle levottomalle riffille, jota kuunnellessa sai oikeasti miettiä, millaisia rytmejä yhtye soittaa. Kertosäe osuu kerralla maaliinsa, joten ei ole ihme, että kappale päätyi singleksi.
azure frustin chorus-kitarat ja äkilliset särösoundien purkaukset tuovat mieleen 9mm Parabellum Bullet -yhtyeen, joka on selvästi ollut yksi sokoninarun vaikuttajista. Kappaleen kertosäe on jopa iskelmällinen ja siten erittäin tarttuva. Kappaletta on hauskaa kuunnella, ja se jää välittömästi mieleen jopa eräänä yhtyeen parhaista teoksista. Levyn päättävä Seizon taas on sen rinnalla aika valju pettymys. Balladi ei onnistu missään vaiheessa pääsemään ihon alle, vaan se jää varsin tasapaksuksi. Sääli sinänsä.
sokoninarun musiikista kuuluu selvästi läpi, mitä yhtyeitä sen jäsenet ovat fanittaneet nuoruutensa. Siksi bändi tuntuu uudelta alulta japanilaiselle indierockille: se poimii osia menestyneimpien esikuviensa tuotannosta ja luo niistä jotain uutta. Jos yhtye malttaa jatkossa keskittyä kertosäkeisiin entistäkin enemmän, sillä on täydet mahdollisuudet nousta indiebändien joukosta yhtä isoksi kuin esikuvansa. Varsinaisia hittejä ei näet tälläkään minialbumilla ole, joten sävellystaidot jäävät vielä jälkeen yhtyeen selvimmistä esikuvista.
complicated system
— そこに鳴る 11/20 最新シングル「complicated system」リリース (@sokoninaru_band) 17. tammikuuta 2020
-European Tour 2020-
The second European tour will be held in March!
We'll bring new CDs and merch.
We are looking forward to seeing you. pic.twitter.com/p1lgIDn975