Ahkerana julkaisijana tunnettu MIYAVI julkaisi huhtikuussa uuden albuminsa Holy Nights, joka jatkaa viime vuosien levytysten elektronisen tanssimusiikin ja kitarasooloilun yhdistelmää. Se on ensimmäinen kahdesta tälle vuodelle
kaavaillusta soololevystä. Valitettavasti Holy Nights tuntuu lähinnä välityöltä, joka ei tarjoa artistin nykysuuntaa paljon kuunnelle juurikaan yllätyksiä.
Viime vuosien aikana MIYAVI on hionut kitarasoundinsa muistuttamaan niin paljon syntetisaattoria kuin se kitaran ominaispiirteet säilyttäen on mahdollista. Edellisellä albumilla kitarasoundi kohtasi erityisen tarttuvat popkappaleet
ja Holy Nights tavoittelee samanlaista onnistumista.
Sekä Need for
Speed, Tokio että Perfect Storm pelaavat artistin löytämällä drum’n’bass-kompilla, joka on toimiva keino tuoda kappaleisiin nopeaa meininkiä. Need for Speed kiteyttää popmusiikin hyvyyden ja ongelmat kertosäkeeseensä, joka
keskittyy kappaleen nimen toistamiseen. Tokiossa hyödynnetään samaa kikkaa. Tehokeino käy nopeasti puuduttavaksi. Perfect Stormissa vierailee laulaja Amber Liu, joka ei tuo kappaleeseen yhtään mitään lisää. Se on täysin
geneeristä taustamusiikkia, joka vain valuu korvista sisään ja heti ulos.
Levyn nimikkokappale Holy Nights taas pelastuu yksinomaan kertosäkeensä ansiosta: se kuulostaa aivan Olavi Uusivirran melodialta! Yllättäen kappale onkin levyn kenties muistettavinta antia ja se nousee edellisalbumin
huippuhetkien kohdalle. Toinen muistettava hetki liittyy upeasti nimettyyn Heaven is a Place
on Earth -kappaleeseen. Sen painostava tunnelma ja kertosäettä edeltävä falsettiosuus tuntuvat yhä tuoreilta ja kiinnostavilta.
Muu albumi olisi helppo kiteyttää sanaan mahtipontinen. Liki jokainen kappale pelaa samalla ajatuksella, jossa kappaleen dynamiikka on liki nollassa. Singlenäkin julkaistu
Bang varioi massiivisen ja vielä massiivisemman osan välillä. Se kuulostaa yleisönhuudatusmusiikilta, muttei erityisen mieleen jäävältä sellaiselta. Danger danger ja Tomaranai-ha jatkavat joukkolaulujen hyödyntämistä, mutta
kumpikaan ei nouse samanlaiseksi villitsijäksi kuin Bang.
Live to dream feat. FÄIS tuo albumille vaihtelua olemalla hieman dynaamisempi ja vaihtelevampi kappale kuin muut. Sen hiljaiset ja rankemmat trap-osuudet varioivat tyylitajuisesti ja kitaraosuudet ovat maukkaita. Hands to Hold taas on
jälleen yhdentekevä poplaulu, josta on vaikea saada otetta. Senkin kertosäe toistaa kappaleen nimeä kyllästymiseen asti. Albumin loppuun on säästetty kappale DAY 1 – Reborn, joka on todellakin se ihan sama kappale, jonka MIYAVI on julkaissut
useita kertoja vuoden 2012 jälkeen hieman erilaisina versioina. Se on erinomainen livenä, mutta levyversiot eivät ole lähelläkään samaa tasoa.
Mutta entä se kitara? Holy Nights -levyllä kitarasoolot eivät ole yhtä leikkisiä kuin aiemmin, vaan jopa ne tuntuvat hieman kierrätetyiltä. Joko soolot on sävelletty suhteettoman huonosti tai artistin improvisointitaito ei ole parhaimmillaan
studiossa. Suurin osa massiivisista sooloista ei tunnu pakahduttavasti luissa ja ytimissä, vaan ne jäävät koristeiksi kappaleiden pinnoille.
Holy Nights ei ole missään nimessä hyvä levy, vaikka sillä onkin hetkensä. Sen suurin heikkous on kappalemateriaalissa, joka toistaa aiempien levyjen kaavoja. Kuorolaulut, yllätyksettömiin paikkoihin sijoitetut kitarasoolot ja liiankin tutut
rumpukompit ovat kaikki useaan kertaan toistettuja elementtejä, jotka ovat toistuneet liki kaikilla MIYAVIn viime aikojen levyillä samanlaisina. Kuulija jääkin toivomaan artistilta merkittävämpää uudistumista, johon hän on aiemmin osoittanut pystyvänsä.
