Somewhere Between: Mutant Pop, Electronic Minimalism & Shadow Sounds of Japan 1980–1988

Light In The Attic Records (LITA) iskee jälleen. Seattlelainen pienyhtiö on kunnostautunut kiitettävästi japanilaisen pop-musiikin historian penkomisessa julkaisemalla niin yksittäisten artistien albumeita kuin Japan Archival Series -kokoelmasarjaakin. Jälkimmäisessä ollaan jo kahden kokoelman verran tutustuttu ”city poppiin”. Nyt vuoden 2021 alkajaisiksi hiihdetään vielä sitäkin hämärämmille musiikin korpimaille. Vai oletteko koskaan aikaisemmin kuulleet ”mutanttipopista”? Mikäli ette, tarjoaa LITA:n uusin arkistokokoelma, Somewhere Between: Mutant Pop, Electronic Minimalism & Shadow Sounds of Japan 1980–1988, valaistusta asiaan.

Kokoelman (ainakin) fyysisten versioiden mukana tuleva kansivihko tarjoaa hieman valaistusta siihen, miten mutanttipoppi eroaa aikaisemmin julkaistujen Pacific Breeze -kokoelmien sitipopista. Kuten city popinkin tapauksessa, mutanttipopin ”varjosoundien” juuret ovat Japanin 1980-luvun voimakkaassa talouskasvussa. Jälkimmäinen edustaa kuitenkin pikemmin talousihmeen hämärämpiä lieveilmiöitä: kiiltävän kulutusjuhlan pinnan alla kytevää ahdistusta ja materialismin tyhjyyttä. Toisaalta uusi materiaalinen yltäkylläisyys oli yhtä kaikki edellytys tuon yltäkylläisyyden varjojen syntymiselle. Uudet kotimaiset innovaatiot äänitysteknologian saralla mahdollistivat artistien irtaantumisen suurista levy-yhtiöistä ja musiikinteon siirtymisen kotistudioihin. Näin talouskasvu loi muiden lieveilmiöidensä ohella myös uusia ilmaisuvapauden mahdollisuuksia kokeellisemmalle, tyylilajirajoja pakenevalle pop-musiikille. Siinä missä ”city pop” edustaa 1980-luvun kulutusyhteiskunnan neonvaloina kimmeltävää, markkinavoimien rajaamaa, energistä ja menestyksekästä pintaa, sikiää ”mutanttipoppi” tuon pinnan ulkopuolelle jäävien musiikkiseikkailijoiden makuuhuoneiden varjoista. Kyse ei siis niinkään ole suoraan musiikillisiin ominaisuuksiin kuin kulttuuriseen kasvuympäristöön liittyvästä tyylilajiluonnehdinnasta.

Toki mutanttipopilla on myös luonteenomaiset musiikilliset ominaisuutensa. Otsikon Somewhere Between mukaisesti kokoelman kappaleet sijoittuvat tyylillisesti LITA:n aikaisempien city pop ja kankyou ongaku -kokoelmien välimaastoon. Toisin sanoen mutanttipopissa kohtaavat lanteita keikuttava, iloisesti päihtynyt yökerhomeininki ja etäisen minimalistinen ambient. Somewhere Betweenin 14:ää kappaletta voisi myös luonnehtia tyyliltään kuin jonkin elämän traagisen tosiasian raskauttamaksi versioksi city popin huolettoman-rennosta bailumeiningistä. Kokoelman aloittava Noriko Miyamoton Arrows & Eyes on tästä oivallinen esimerkki. Kappale lähtee käyntiin kevyesti jalkaa napututtavalla konekompilla, joka voisi hyvin lupailla vielä aamuyön hiljalleen hidastuvia bilejatkoja. Säkeistön myötä stereoista jysähtävät kuitenkin tyrmäävän synkeät melodiat ja vakavamielisen varautunut laulutulkinta, jotka synkistävät tunnelman goottitaajuuksille. Saman ilmapiirin tavoittaa myös Naoki Asain upea Yakan hikou. Artistin kuiskauksen rajamailla häilyvä, mutta oudolla tavalla voimakas, laulutulkinta hyydyttää sumuisen suruvalssin tunnelman kylmääviin pakkaslukemiin.

Suoranaisen synkeän sijaan kokoelman yleisilmettä luonnehtisi kuitenkin mieluiten sanalla himmeä. Väsymys, hajamielisyys, poissaolevuus ja tietynlainen introverttiys leimaavat laajalti kokoelmalle valittuja kappaleita. Suuret kertosäemelodiat ja tunnetta tihkuvat iskelmät loistavat täysin poissaolollaan. Sen sijaan erilaisia puhelaulun ja resitoinnin välimuotoja hyödynnetään paljon. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon Takami Hasegawan Koneko to watashi. Kappale muistuttaa yksinkertaisen synapohjaisen riffin ja eritoten laulujen fraseerauksen osalta hämmentävän paljon nyt yli kolme vuosikymmentä myöhemmin vaikuttavaa Nigami 17 saita. R.N.A. Organismin Weimar 22:ssa lauluosuudet puolestaan on etäännytetty kuulijasta käsittämättömäksi vokooderisurinaksi. Omituinen, lähinnä tarinankerronnalta tai innostuneelta selittämiseltä kuulostava puhelaulu loistaa myös Mishio Ogawan muutoin sangen hitikkäässä Hikari no ito kin no itossa.

Kuten aikaisemmilla city pop -kokoelmilla, myös tällä uusimmalla kaikkein hienointa on mukaan valikoitujen kappaleiden musiikillinen monipuolisuus. Yosuke Kitazawan ja Mark “Frosty” McNeillin panosta kokoelman koostamisessa ei voi kuin kiittää ylistäen. Vaikka suurin osa kokoelman musiikista on vahvasti syntikkapohjaista, on mukana kuitenkin myös muutama bändiesitys. Näistä vaikuttavin on avantgardistisen progebändi Wha ha han hillitön Akatere, jolla muuten rallattelee myös yllä mainittu Mishio Ogawa. Kuusiminuuttinen sävelteos koluaa psykedeelisen bändijamittelun ja pahasti vinksahtaneen lastenlaulun värittämää maisemaa levottomasti liitelevän saksofonin, epämääräisten synariffien ja jatsahtavan rumpaloinnin siivittämänä. Käännähdykset eri osien välillä ovat niin äkkiarvaamattomia, että kuulija on muutamaankin otteeseen vaarassa tipahtaa tuoliltaan silkasta hämmästyksestä.

Aikamoisen hapokas elämys on myös Perfect Motherin Dark Disco – Da・Da・Da・Da・Run, joka kuulostaa muutoinkin kuin bändin nimen puolesta yökerhoon eksyneeltä Acid Mothers Templeltä. Löysästi jumputtavasta sekvensseristä, kitaranvingutuksesta, sähkö-noisesta ja epämääräisestä mutinasta koostuva kappale on pahimman luokan musiikkitrippi, todellakin diskoelämys pimeimmästä päästä.

Vielä yhden kunniamaininnan kokoelman kokeellisimmasta kärjestä ansaitsee Mkwaju Ensemblen Tira Rin. Kappaleessa synakomppien ja elävän marimbaryhmän saumaton rytmikimara muodostaa hypnoottisen-meditatiivisen äänikudoksen, jossa mekaaninen lyöntitarkkuus yhdistyy hämmentävällä tavalla pirskahtelevaan elinvoimaan. Kokoelman kansivihossa kerrotaan ryhmän hakeneen innoitusta rytmeihinsä tansanialaisten heimojen perinnemusiikista. Näinpä Tira Rin edustaa myös sangen mielenkiintoista musiikkikulttuurien kohtaamista.

Kokoavasti voi vain sanoa, että Somewhere Between on jälleen kerran ihastuttava matka japanilaisen popin historiaan. Se tarjoaa oivallisen katsauksen city popin sameammalle kääntöpuolelle ja antaa kosolti kiehtovia näkökulmia Japani-popin kokeellisempien virtauksien juurille. Näistä virtauksista innostunut kuulija löytääkin kokoelmalta takuulla yhden jos toisenkin uuden suosikin.

Tässä linkki sivuille, joilta albumin voi ladata tai streamata.

Light In The Atticin kotisivuilta voi puolestaan tilata albumin fyysisiä versioita (LP, CD, kasetti).

Kokoelman kappalelista:

01. Noriko Miyamoto – Arrows & Eyes
02.  Mishio Ogawa – Hikari no ito kin no ito
03. Yoshio Ojima – Days Man (Sisältyy ainoastaan vinyyli- ja kasettipainokselle)
04.  Mkwaju Ensemble – Tira-Rin
05.  R.N.A. Organism – Weimar 22
06.  Naoki Asai – Yakan hikou
07.  Takami Hasegawa – Koneko to watashi
08. Mammy – Mizu no naka no himitsu
09. Dip in the Pool – Hasu no enishi
10. Wha ha ha – Akatere
11. D-Day – Sweet Sultan
12. Perfect Mother – Dark Disco – Da・Da・Da・Da・Run
13.  Neo Museum – Area
14.  Sonoko – Wedding with God (À Nijinski)