Bamboo – SCRAMBLE POP

Tokiossa ”syntyneen ja kasvaneen” Bamboon tavoitteena on tehdä ”ennenkuulematonta pop-rokkia”. Uhmakas tavoite, mutta uhmakkaassa iässä on voimiaan koetteleva yhtyekin. Jäsenet Chinami (kitara, laulu), Takumi (basso) ja Taikichi (kitara) nimittäin perustivat Bamboon keväällä 2015 lukion kevyen musiikin kerhossa. Tällä hetkellä jäsenet ovat siis vain hiukan yli 20-vuotiaita. Siitäkin huolimatta Bamboo on julkaissut jo pari sinkkua ja täyspitkän nimikkoalbumin Bamboo. Näin vuonna 2021 yhtyeen toiminta jatkuu vilkkaana. Heräilevän kevään kunniaksi ilmestyi nimittäin EP SCRAMBLE POP, lehdistötiedotteen mystisen kuvailun mukaan ”todellakin scramble teos”.

Perehtyneimmät indie-popin harrastajat toki tietävät, että ”ennenkuulemattoman popin” tuottamista voi pitää jo aikamoisena temppuna. Bamboon tapauksessa katetta koville sanoille antaa muun muassa se, että jäsenet kertovat musiikkimakujensa olevan aivan erilaiset. Lisäksi yhtyeellä on tiedotteensa mukaan poikkeuksellisen vahva yhdessä tekemisen meininki. ”Emme halua tulla yhden miehen bändiksi”, kuvailee Takumi yhtyeen ajattelutapaa, ”Bändissä kaikkien on tarkoitus tuoda esiin omaa yksilöllisyyttään”. Ylipäätään jäsenten kommenteista voi päätellä, että heillä on poikkeuksellisen lämmin suhde tähän yhteiseen projektiinsa. Tällaista taustaa vasten onkin mielenkiintoista kuulla, minkälaista yhtyeen musiikki sitten käytännössä on.

Heti alkuun käy ilmi, ettei Bamboo suinkaan mitään avantgardistista häröilyä tai taidelukioprogea ole. Aloitusraita Amanojakun bändisoundi on oikeastaan hyvin perinteinen sähkökitaroineen ja kevyine sähköurkukuorrutuksineen. Keskitempoisesti svengiriffittelevä kappale ei muutenkaan ole millään muotoa erityisen vallankumouksellinen. Sävellys ei ehkä ole aivan suoraviivaisimmasta päästä, mutta taustamusiikkina kapakan soittolistalta kuultuna kappale tuskin herättäisi suuremmin huomiota. Omaperäisyyttä soundiin tuo ennen kaikkea Chinamin erinomainen lauluääni. Luontevasti monenlaiseen ilmaisuun taipuva, voimakastunteinen mutta vähääkään liioittelematon laulusolisti onkin selvästi bändin suurin vahvuus.

Tarkemmalla kuuntelulla EP:n äänimaisemasta tulee huomioineeksi myös kaikenlaisia hienovaraisia sovituskoukkuja bassofilleissä ja kitarakuvioissa. Bamboo vaikuttaakin olevan elementissään studiotyöskentelyssä ja yksityiskohtien hienosäädössä. Räkäisellä live-energialla SCRAMBLE POP ei juurikaan loista. Tämän huomion valossa onkin hieman kummallista, että EP:n seuraavat kappaleet HONKIDA ja If It's Boy Meets Girl ovat molemmat rivakampia ja yksinkertaisempia, jopa hieman punk-henkisiä runttauksia. Molemmissa kappaleissa on ihan kivan-pirteä meininki, mutta eivät ne silti mihinkään älyttömään kengurumeininkiin kannusta.

Jinsei zankoku monogatari lähestyy puolestaan hitaammin ja vaanivammin. Kappale rakentaa aikamoisen tyylikkäästi tihenevää tunnelmaverkkoa niistä elämän harmaammista hetkistä, jolloin aamulla herääminenkin tuntuu vähän turhalta. Pääosaan nousee tässäkin kappaleessa mainio laulutulkinta.

EP:n päättävä Saku tame no hana puolestaan muistuttaa introltaan erehdyttävästi jotain L'arc~en~cielin vanhaa hittiä, jonka nimi ei nyt tähän hätään palaudu mieleen. Tämän mielleyhtymän jälkeen oikeastaan koko kappaleen kuulee vain vahvojen Laruku-fibojen värittämänä: tempaava bassorytmi, huolella nostatteleva suuriskelmäkertosäe, lähes säröttömät delay-kitarat ja helisevä särökitaroiden rämpytys... Vain tajunnan räjäyttävä kitarasoolo jää kappaleesta uupumaan. Sen sijaan kukkien elämää kuvaileva sanoitus on poikkeuksellisen kaunis. Vuodenajasta toiseen kukkiakseen kuihtuvassa ja kuihtuakseen kukkivassa kierrossa on jotain ikiaikaisesti puhuttelevaa ja elämänmakuista.

Vertailu L'arc~en~cieliin voi olla kaukaa haettu tai jopa täysin tuulesta temmattu. Toisaalta se on myös monella tapaa hedelmällinen. Se osoittaa sen, että Bamboolla on vielä varaa kehittää ilmaisuaan huomattavasti omaperäisemmäksikin. Hyvän pohjan yhtye on kyllä jo luonut. SCRAMBLE POP on huoliteltua soundia myöten ennen kaikkea taitavasti tehty levy. Siitä kuulee, että yhtye on panostanut kappaleidensa kehittelyyn paljon aikaa ja ajatuksia. Kertalaakista EP ei kuitenkaan jysäytä, vaan sen pienten hienouksien löytäminen vaatii huolellisempaa kuuntelua. Ei SCRAMBLE POP näinkään kuunneltuna aivan vuoden albumi -toiveita herätä, mutta hiljaa sykkivän potentiaalinsa tämä keväinen bambunverso osoittaa yhtä kaikki tarmokkaasti. Kun bändi tästä vielä kasvaa ja pääsee toivottavasti vielä keikkailemaan ahkerasti, voi toinen albumi osoittautua jo hyvinkin huomionarvoiseksi teokseksi.

SCRAMBLE POPia voi striimata ja ladata täältä.