Tätä hetkeä BLINKit eli BLACKPINKin fanit ovat odottaneet. YG Entertainmentin perustama BLACKPINK juhlii nyt viisivuotista taivaltaan BLACKPINK: The Movie -nimisen elokuvan merkeissä. Suomessa ensi-iltansa 4. elokuuta 2021 saaneen
elokuvan liput vietiin käsistä, eikä tilannetta helpottanut koronapandemian tuomat rajoitteet. Onneksi turvaetäisyydet oli hyvin huomioitu ja niiden noudattaminen maskien käytön lisäksi oli helppoa. Valitettavasti tämän hetken tartuntatilastot huomioiden
k-poplivekeikkoja joutuu vielä odottamaan.
Ennen elokuvan alkua salissa vallitsi täysi hiljaisuus, ehkä jopa hieman vaivaantunut sellainen. Ainoastaan BLACKPINK-logo näkyi valkokankaalla, ei mainoksia, ei oikeastaan yhtään mitään muuta. Hiljaisuuden jatkuessa huomio kiinnittyi
milloin mihinkin epäolennaiseen, mutta siinä samassa pieni ja hauska yksityiskohta sattui silmään. Vastakkaisen penkin selkämyksessä oli pieni kyltti, jossa luki "ohjaaja". Katseltuani ympärilleni, huomasin tallaisia kylttejä jokaisen penkin takana, mutta
status vain vaihtui. Löytyi tuottajaa, leikkaajaa, näyttelijää ja montaa muuta. Onko tämä uusi idea mikä löytyy vain Ison Omenan Finnkinosta, vai enkö vain ole huomannut aiemmin? Lievästi huvittavaa, jos vuosien jälkeen huomaan tämän vasta nyt. Tältäkö
se pimeästä luolasta ulos ryömiminen tuntuu pitkän sosiaalisen eristäytymisen jälkeen?
Muutamaa katsojaa alkoi naurattaa salissa vallitseva jäinen hiljaisuus, mikä onneksi lopulta väistyi, kun elokuva lähti pyörimään. Odotettavissa oli 1 tunti ja 40 minuuttia BLACKPINKiä. Elokuvan alussa Rosé muistelee lyhyesti uran
varrella tapahtuneita ikimuistoisia hetkiä, jonka jälkeen kappale Ddu-Du Ddu-Du lähtee räjähdysmäisesti soimaan. Näin katsojan näkökulmasta vauhdikas alku oli juuri se mitä tarvittiinkin. Pandemian seurauksena kadonneet livekeikat ovat olleet monen
ihmisen tukipilari, joten elokuvan aikana näytetyt live-esiintymiset nostivat pintaan nostalgisen keikkafiiliksen.
Elokuva sisälsi pitkälti kuvamateriaalia BLACKPINKin keikoilta, mikä oli tavallaan hyvä asia, mutta tuotti ajoittain myös pientä pettymystä. Trailerin perusteella olisi luullut, että Jennie, Jisoo, Lisa ja Rosé pääsisivät
enemmän kertomaan kokemuksistaan. Laulajien puheenvuorot olivat lyhyitä ja ne vaikuttivat turhan ulkoa opetelluilta, mutta toisaalta positiiviseen keskittyminen ajoi hyvin elokuvan ideaa. Olihan sillä tarkoitus juhlia tyttöryhmän viisivuotista taivalta
popmusiikin parissa ja kertoa BLINKeille, kuinka suuri merkitys heillä on BLACKPINKin jäsenille. Näin ollen elokuva sisälsikin paljon kohtauksia, joissa myös fanit pääsivät ääneen. Näistä kohtauksista huokui yhteisöllisyys, mikä onkin yksi niistä
tärkeimmistä asioista mitä fanittaminen ihmisille tarjoaa.
Enemmän taiteellisuutta kuin informaatiota sisältävä tuotos sai ajattelemaan, kuinka loppuun mietitty BLACKPINKin imago on. Näiden nuorten naisten lavakarisma erottuu edukseen ja jokainen julkaistu kappale on ollut hitti. BLACKPINKin
kehityksen seuraaminen on ollut inspiroivaa, eikä sitä tarvinnut elokuvan aikana kyseenalaistaa. Tyttöryhmää pitkään seuranneille tämä tuotos ei luultavasti tuo mitään uutta tietoa, mutta tunteita se kyllä nostaa pintaan. Dokumenttia kaipaavien fanien
kannattaakin katsoa vuonna 2020 julkaistu BLACKPINK: Light Up the Sky.
Noin puolessa välissä vauhti hidastui ja tunnelma muuttui haikeaksi. Tunteikkaita kappaleita, kiitospuheita ja flashbackejä. Lisa kertoo kyyneleet silmissä, kuinka paljon rakkautta hän on saanut osakseen ympäri maailmaa. BLINKien tuki
on kaikille neljälle jäsenelle korvaamatonta ja tästä eteenpäin onkin hyvä seurata millaisia muutoksia tulevat vuodet tuovat mukanaan. Kun elokuva päättyi ja valot syttyivät saliin, yleisö oli yhä hiljaa. Muutama näytti pyyhkivän kyyneleitä, mutta muuten
oli hyvin vaikeaa tulkita millaisen fiiliksen se katsojiin jätti. Itse sanoisin, että elokuva sopii hyvin BLACKPINK-faneille, jotka kaipaavat irtiottoa arjesta ja tahtovat muistella kuluneita vuosia. Mitään ennennäkemätöntä ei ole odotettavissa,
mutta hyvin onnistuneen editoinnin ja itse BLACKPINKin ansiosta se on silti katsomisen arvoinen. Arvosanaksi elokuva saa 3/5.
