ROTH BART BARON – Mugen no HAKU

Koronaviruspandemian riivaama vuosi 2020 pakotti muusikot kehittämään uusia keinoja tuoda albuminsa kuulijoiden tietoisuuteen, kun keikkoja peruttiin ympäri maailmaa. ROTH BART BARONin ratkaisu oli julkaista albumi, jonka studiosessioita fanit pääsivät seuraamaan virtuaalisesti. Lopputuloksena syntynyt Mugen no HAKU on riipaisevan kaunis albumi, jonka suurin heikkous on sovitusten samankaltaisuus.

ROTH BART BARONin suurin vahvuus on sovitusten runsaudessa. Syntetisaattorimatot, rumpukoneet ja massiiviset puhallinsektiot nivoutuvat yhteen rockbändin kanssa. Ytimeltään kaikki kappaleet ovat kuitenkin leirinuotiokitaralla soitettua akustista folkia, jossa tärkeintä on välittää tarinoita tunteikkaasti laulettuna. Masaya Mifunen lauluääni onkin yhtyeen tunnistettavin ominaispiirre. Yhdysvaltalaisesta Bon Iverista muistuttava falsetti ei kenties ole perinteisessä mielessä kaunista, mutta se on hyvin tunnistettavaa ja liikuttavaa. Tämä yhtye ei ole niille, jotka eivät pidä miesten falsetista.

Mugen no HAKU on keskitempoinen ja kaihoisa levy, mikä on yhtä aikaa sen heikkous ja vahvuus. Esimerkiksi yhtyeen mittapuulla jättihitiksi noussut BLUE SOULS päätyi albumille sovitettuna huomattavasti alkuperäistä hitaammaksi ja elektronisemmaksi. Alun perin kappale julkaistiin BiSH-idoliyhtyeen Aina the Endin kanssa tehtynä duettona, jota käytettiin Pocari Sweat -juoman mainoksessa. Ilman duettoa kappale menettää osan taiastaan. Muista singleistä Feng & Huang nousee yhtyeen tuotannon huippukohtiin väkevällä ja seikkailullisella tunnelmallaan. Sen yhteislauluun kannustavat melodiat jäävät kerrasta mieleen ja palaavat säännöllisesti kummittelemaan kappaleen kuuntelun jälkeenkin. Levyn aloittava Ubugoe taas yhdistelee future bass -henkisiä syntetisaattoreita hip hop -taustaan ja folkmelodioihin. Perverssin kuuloinen yhdistelmä toimii komeasti.

Suurimmaksi ongelmaksi levyllä nousee muiden kappaleiden samankaltaisuus. Kappaleiden tempot ja sovitukset eivät juuri vaihtele, ja aiempiin levyihin verrattuna rokkibändin soitto on saanut väistyä jousien ja hissuttelevien kitaroiden tieltä. Kun silloin tällöin kitaraan laitetaan hieman enemmän fuzzia, se tuntuu erityisen hyvältä. Esimerkiksi Miz / Umi -kappaleessa jouset ja särökitarat kasvavat lopulta lämpimäksi peitoksi, joka käärii kuulijan lohdullisesti sisälleen.

Parhaimpina hetkinään Mugen no HAKU tuntuu introvertilta, erityisen kauniilta levyltä, jollainen voi syntyä ainoastaan vaikeuksien keskeltä. Siksi on sääli, että sen sovitusten samankaltaisuus rokottaa yksittäisten kappaleiden tehoa. Pienellä vaihtelulla levy kasvaisi kokoaan suuremmaksi etenkin, jos kappaleissa annettaisiin enemmänkin tilaa yksittäisille soittimille. Vaikka ROTH BART BARONin erityisyys syntyykin sen mahtipontisista sovituksista, tämä levy olisi kaivannut sisälleen hieman "vähemmän on enemmän" -ajattelua ja tarkempaa sovitustyötä.