MIYAVI – MIYAVIVERSE - Anima -

Noniin, Japanin Elastinen eli MIYAVI on keksinyt todellisen hitti-idean: 20-vuotistaipaleensa kunniaksi samurai-kitaristi julkaisi minialbumin verran anime-covereita. Biisit kutittelevat varmasti monien 1990-luvun lopulta ja 2000-luvun alkupuolelta lähtien animea harrastaneiden millenniaalien nostalgiahermoja, mutta ne on sovitettu artistin nykyiseen elektropop-tyylin sopivaksi.

Biisilista ei onneksi sisällä kliseisimpiä ja laskelmoiduimpia valintoja. Poissa ovat Moonlight densetsun, Ghibli-teemojen ja Zankyoku na tenshin kaltaiset kuluneimmat kappaleet. Sen sijaan levy alkaa mahtavalla versiolla City Hunterin klassikko-endingistä Get Wildista. Alkuperäinen TM Networkin versio on eräs suosikkejani aikansa animebiiseistä, mutta MIYAVIn modernisoitu versio onnistuu tekemään siitä turhankin kliinisen. Alkuperäinen syntikkapoppiversio tuntui enemmän soitetulta ja MIYAVIn ohjelmoidulta. Maukkaat släppikitarat ja upea kertosäe kuitenkin pelastavat sovituksen.

Tamashii no Rufuran taas tunnetaan Neon Genesis Evangelion: Death and Rebirth -elokuvan tunnuskappaleena. Kappaleen alkuperäinen versio on väkevästi ysärihouselta kuulostava jytä, mutta MIYAVI onnistuu saamaan sen kuulostamaan entistäkin intensiivisemmältä. Syntikat surisevat raivokkaasti ja etenkin alun arpeggiot saavat vedon tuntumaan alusta lähtien todella rajulta. Cover on onnistunut, sillä MIYAVI ottaa kappaleen täydellisesti haltuunsa – ei ihme, onhan MIYAVIlla kokemusta genren haltuunotosta vuosien takaisen Denki Groove -coverinsa ansiosta.

Kolmantena kuultava Galaxy Express 999:n tunnari voi olla hieman vähemmän tuttu suomalaisille, vaikka sarjaa julkaistiinkin aikanaan VHS-kaseteilla. Kappaleen melodia tuntuu vanhalta, mutta MIYAVIn modernit soundit tuovat siihen uusia ulottuvuuksia. Sen sijaan sovituksessa ei ole mitään kiinnostavaa ja uutta, joten kappale jää tylsäksi välipalaksi. Gundam F91:stä peräisin oleva Eternal Wind tekee ajattoman klassisesta melodiasta melko yhdentekevää tanssijytää, jossa soivat ärsyttävät säksättävät trap-hi-hatit – eikö aika ole jo ajanut niiden ohi? 

Loppuun jätetty Ikimonogakarin ihana Blue Bird taas hivelee ihan jokaisen Narutoa aikanaan katsoneen korvia, mutta MIYAVIn sovitus pilaa upean kappaleen päälle liimatuilta turhilla elektrovaikutteilla. Akustinen kitara pelastaa paljon, mutta veto jää huomattavasti alkuperäistä yhdentekevämmäksi.

Kaikkiaan MIYAVIn animecoverlevy on selvästi fanipalvelua animeharrastuksesta jrockin pariin päätyneille, mutta kappalevalintojen laskelmoimattomuus kertoo siitä, että artisti itsekin taitaa olla jonkinasteinen animenörtti. Valitettavasti suuri osa sovitusvalinnoista jää liian yhdentekeviksi, eivätkä ne tunnu kovin tuoreilta.