Synkkään ja raskaaseen musiikkiin keskittyvän
Sonic Rites -festivaalin ohjelmaan kuului tänä vuonna peräti kolme japanilaista bändiä:
Boris ja
Church of Misery tapahtuman pääosuudessa Ääniwallissa ja lisänä vielä
Asunojokei festarin avausklubilla Lepakkomiehessä.
Asunojokeille Helsinki oli samalla uran ensimmäisen Euroopan-kiertueen alkupiste.
Post black metalliksi itseään luonnehtiva
Asunojokei perustettiin vuonna 2014 ja julkaisi ensimmäisen albuminsa 2018. Yhtye on kasvattanut maailmanlaajuista tunnettavuuttaan vuosi vuodelta ja esimerkiksi viimeiset kaksi vuotta he ovat
olleet yhteistyössä kansainvälisen Dog Knight Records -levy-yhtiön kanssa. Toinen albumi
Island ilmestyi elokuussa 2022 ja on yleisesti ottaen saanut metallipiireissä hienon vastaanoton.
Sonic Rites: The Initiation 2023 -klubin kattaukseen kuului
Asunojokein lisäksi kaksi suomalaista hardcore-yhtyettä,
Rats Will Feast ja
Vainoa. Keikan ensimmäisenä esiintyjänä lavalle noussut
Rats Will Feast edusti näistä
kahdesta energisempää ja punkimpaa hardcorea.
Vainoa, joka kuvailee musiikkiaan termillä "blackened hardcore" eli "musta hardcore", oli soundiltaan enemmän
Asunojokein suuntainen ja johdatteli keikan tunnelmia raskaampaan ja alakuloisempaan
tyyliin.
Rats Will Feast
Rats Will Feast otti Lepakkomiehen alakerrassa sijaitsevan keikkatilan nopeasti haltuunsa tasaisen raskaalla ja aggressiivisella soundillaan. Rankka ja energinen, kaiken likoon laittava tyyli ei paljoa hengähdystaukoja jättänyt, mutta kappaleisiin
oli kuitenkin mahdutettu paljon kiehtovia yksityiskohtia, kuten usean eri jäsenen laulu-/huutoäänen hyödyntämistä ja tietyn instrumentin korostamista hetkeksi. Bändin lennokas tahti sai myös yleisöön liikettä. Mielenkiintoista kyllä, tässä tapahtumassa
ensimmäisen bändin aikana yleisössä liikuttiin ja heiluttiin näkyvimmin, sillä
Vainoan ja
Asunojokein hitaampaan musiikkiin sopii pikemminkin puolelta toiselle keinuminen ja biisien tahtiin nyökyttely.
Rats Will Feastin setin keskivaiheilla taisi tulla vuoroon jonkinasteinen yleisösuosikki, sillä eturiviläiset innostuivat erityisen kovasti tanssimaan. Tämän laulun loputtua lavalta kiitettiin yleisöä sanojen lisäksi myös sormin muodostetulla sydämellä.
Keikkaan lukeutui myös useita uusia biisejä. Niistä erityisen mielenkiintoinen oli loppupuolella soitettu
Hellhole, joka tuntui vaihtavan tunnelmaa hetkeksi vakavampaan ja ahdistuneempaan suuntaan.
Vainoa
Kuten aiemmin mainittu,
Vainoan synkkähenkinen esiintyminen oli soundiltaan
Asunojokein suuntainen ja pohjusti siten tunnelman valmiiksi illan päätähteä varten. Osittain tämä yhteensopivuus johtuu siitä, että
Vainoa oli tietoisesti
valikoinut tähän settilistaan juuri niitä hitaampia tunnelmakipaleitaan, niin uusia kuin vanhoja, mutta myös yleisesti ottaen esimerkiksi laulutyyli on black metal -vaikutteisena lähempänä
Asunojokeita.
Vainoan aloittaessa myös yleisömäärä kasvoi, kun yhä useampi kuulija alkoi siirtyä baarin pöytien puolelta lähemmäksi lavaa. Raskas ja synkän unenomainen setti oli luova ja mielikuvitusta herättelevä. Örinän ja rääkäisyjen toimivan kokonaisuuden
ohella mieleen jäi eräässä vaiheessa käytetyt kevyemmät, balladimaiset osuudet, jotka vahvistivat vaikutelmaa monipuolisesta bändistä.
Asunojokei
Kiinnostus illan pääesiintyjää kohtaan oli ilmeistä:
Asunojokein aikana huomattava määrä kännyköitä kohosi ilmaan ikuistamaan bändin soittoa ja näkyipä yleisössä kivasti kiertuepaitojakin. Laulaja
Nunon ilmaa hapovat kädet heijastelivat
Asunojokein musiikin alakuloa ja mystisyyttä. Sinänsä näyttävät käsiliikkeet muistuttivat bändin kotimaasta, sillä tapahan on varsin yleinen japanilaisten bändien keskuudessa. Keikan edetessä show'hun kuului myös hyvinkin kansainvälinen ele, kun
Nuno osoitti ohimoaan sormillaan ja oli tuupertuvinaan kuin liipaisimen painamisen jälkeen.
Thunder (
Enrai to kimi) on keikalla mielenkiintoinen tapaus, sillä kappaleen alkuun kuuluvat japaninkieliset puhutut tervehdykset kuulostavat kuin välispiikiltä. Osuus sai yleisön hiljenemään kokonaan, kunnes hetken päästä osa alkoi intoutua
sekalaisiin huudahduksiin. Settilistaan oli laulujen tyylien osalta ripoteltu pientä vaihtelua uutta virtaa tuomaan, mutta rajuimpiin reaktioihin lukeutui tyylikkäästi keikan lopussa esitetty
Chimera, joka todella onnistui sytyttämään yleisön täyteen
voimaansa vielä kerran. Melodikkaana vetona tämä laulu kuuluu bändin helpoiten kuunneltavaan tuotantoon ja onkin helppo ymmärtää sen päätyneen singleksi.
Illan kokonaisuus oli oivallinen ja
Asunojokein livenä koettuaan on viimeistäänkin helppo ymmärtää bändin tunnelmallisen musiikin saamat kehut. Toivon mukaan heidät nähdään jatkossakin Suomessa – ja mahdollisesti jossain vaiheessa jopa täysipituisen
setin merkeissä.
