Kirjavinkkaus: Uenon asema ja Tyhjyyspäiväkirja

Kirjavinkkaus: Uenon asema ja Tyhjyyspäiväkirja

JaME Suomen kirjavinkkari suosittelee japanilaisia kaunokirjallisuuden uutuuksia syyslukemiseksi.

© Nipsu

Tässä kirjavinkkauksessa esitellään lyhyesti kahden japanilaisen naiskirjailijan uusia kaunokirjallisia teoksia.
Mukavia lukuhetkiä!

Nimi: Uenon asema Tekijä: Yu Miri Kääntäjä: Raisa Porrasmaa Genre: kaunokirjallisuus, käännöskirjallisuus Kustantaja: Sammakko Julkaisuvuosi: 2023



Kirja alkaa Uenon asemalta, jossa päähenkilö häälyy tuonpuoleisen ja elävien maailman välillä, haamuna, aistien ympäristöään mutta kykenemättä vuorovaikuttamaan ympäröivän maailman tai sen ihmisten kanssa. Päähenkilön kautta piirtyy tarkka kuva Japanin lähihistorian niin suuremmista tapahtumista kuin yksittäisen ihmisen kamppailuista, suruista ja iloista. Nykyhetkessä liikutaan 2010-luvulla Uenon aseman ympäristössä ennen ja jälkeen päähenkilön kuoleman - tosin päähenkilö vaikuttaa kuin varjolta puistossa vielä eläessään liikkuessaan, sillä ympäristö ei juuri reagoi häneen. Hän oli monin tavoin syrjässä elämästä jo eläessään vuosien 1933 ja 2012 välillä.
Jos kirjaa pyydettäisiin kuvaamaan yhdellä tunteella, se olisi yksinäisyys – valtava, lohduton, ääretön yksinäisyys. Päähenkilö joutuu työskentelemään kaukana perheestään suuren osan vuodesta, minkä takia suhde etenkin lapsiin on etäinen ja kiusallinen. Tämä ei ole sankarin tarina, jossa lopuksi päähenkilö elää onnellisena ja rikkaana perheensä kanssa, vaan tavallisen ihmisen tarina, jossa ei kunniaa eikä mammonaa satele eikä kiitos seiso. Päähenkilö voisi olla kuka tahansa, ja ehkä juuri siksi hän tuntuu häälyvältä läpi kirjan. Toisaalta juuri tavallisuus tekee hänestä mieleenpainuvan ja sympaattisen: hän on yksi meistä, tavallista kansaa. Siksi lopussa lukijana tuntee sääliä, kun hän elää kodittomana Uenon aseman puistossa, josta hänen on hetkeksi poistuttava pääministerin vierailun ajaksi. Kodittomat niin sanotusti siivotaan pois näkyvistä, pois tärkeämpien ihmisten tieltä. Kirjasta välittyykin voimakas kaipaus yhteyteen toisten ihmisten kanssa ja halu tulla nähdyksi, mutta myös yhteyden puute.
Kirjan ulkonäkö on mainitsemisen arvoinen, sillä se tuo mieleen klassiset Muumi-kirjat: romaanissa on puoliranskalainen sidos, joten sen selkä on kankainen, kirja on myös kooltaan tavanomaista romaania pienempi. Yksinkertaisessa piirretyssä kansikuvassa on kuitenkin jotain surumielistä, yksinäistä, sillä oletettavasti piirros esittää Uenon aseman viereisen puiston kodittomien asumuksia. Ne tuovat mieleen Satoshi Konin vuoden 2003 Tokyo Godfathers -anime-elokuvan, jossa koditon pääkolmikko omien sanojensa mukaan asuu kutakuinkin isossa pahvilaatikossa. Heidän elämänsä kuitenkin muuttuu, kun he löytävät hylätyn vauvan. Elokuvassa kodittomia paheksutaan ja syrjitään, stigma on vahva. Kolmikko kuitenkin osoittaa, että tilanteestaan huolimatta he ovat kunnollisia, lämminsydämisiä ihmisiä, ja lopussa kiitos seisoo. Siinä missä elokuvan kodittomat jossain määrin saavat elämänsyrjästä kiinni, kirjan päähenkilö ajautuu aina vain kauemmas yhteiskunnasta ja muista ihmisistä. Hänen uurastustaan ja uhrauksiaan ei huomata tai palkita.
Näin ollen romaani kertoo marginaaliin jäävistä ihmisistä, joille kirja antaa äänen ja hahmon ja jotka ovat läsnä jokapäiväisessä elämässä mutta jotka kovin helposti ohitamme ja unohdamme. Tarina on manifesti niille tavallisille ihmisille, jotka auttoivat rakentamaan ja kehittämään Japanista sellaisen kuin se on tänä päivänä. Nämä näkymättömät, unohdetut ihmiset, jotka eivät työskennelleet kehityksen polttopisteissä vaan niiden reunamilla, usein surivat, iloitsivat ja kestivät yksin, sillä työ vei eroon perheestä. Kirjan tarina tekee heidät näkyviksi ja herättelee samalla kysymyksiä kodittomien ja ruumiillisen työn tekijöiden asemasta yhteiskunnassa. He ansaitsevat tulla kohdatuiksi ja kohdelluiksi tasavertaisina ihmisinä.
Uenon asema sopii luettavaksi syksyllä, sillä nykypäivän tapahtumat sijoittuvat alkusyksyyn. Sitten sopiikin jatkaa Tokyo Godfathers -anime-elokuvalla, joka sijoittuu joulun ja uudenvuoden tienoille.

Nimi: Uenon asema Tekijä: Emi Yagi Kääntäjä: Raisa Porrasmaa Genre: kaunokirjallisuus, käännöskirjallisuus Kustantaja: Otava Julkaisuvuosi: 2023



Päähenkilö Shibata on 34-vuotias toimistotyöläinen, joka on kyllästynyt passaamaan mieskollegoitaan kahvinkeitolla ja paperitöiden hoitamisella. Shibata keksii sukupuolten väliseen epätasa-arvoon ratkaisun ja uskottelee kaikille olevansa raskaana. Sivulla 149 Shibata kertoo raskausvalheestaan seuraavasti: ”Luon ikioman tilan, vaikka sitten valheen avulla. Pikkuruinen valhe, jonka sisään mahdun ihan yksinäni. Jos toistan sitä sydämessäni, se saattaa viedä minut odottamatta mukanaan jonnekin toisaalle. Ja siinä välissä sekä minä että maailma kenties muutumme ihan aavistuksen.”
Maailma ja päähenkilö tosiaan muuttuvat. Raskausilmoituksen jälkeen Shibata saa heti etuoikeuksia: kevyemmät ja lyhemmät työpäivät, kollegoidenkin passaaminen loppuu, sillä mieskollegat ovat ihmeen oma-aloitteisia tilanteen niin vaatiessa. Shibatalla on aikaa ja energiaa keskittyä itseensä. Työpaikallaan Shibata saa osakseen erityiskohtelua ja uudenlaista arvostusta – ja paljon hössötystä, jotta raskaus varmasti sujuisi hyvin. Herää kysymys, käyttääkö päähenkilö yhteiskuntaa ja työpaikkaansa valheen turvin hyväksi päästäkseen elämässä helpommalla ja kehittääkseen itseään. Toisaalta jotain kertoo sekin, että muutoksen aikaansaamiseksi vaadittiin niinkin radikaali keino kuin raskaudesta valehtelu.
Kirjan nimi liittyy valehdeltuun raskauteen monin tavoin. Raskausilmoitus tuo Shibatan tyhjään elämään uutta sisältöä, ihmisiä ja mahdollisuuksia. Kirjan luvut rakentuvat raskausviikkojen ympärille kuin päiväkirjamerkinnät. Myös lapsen Sorato-nimen kanjit viittaavat sekä tyhjyyteen tai ilmaan että ihmiseen. Jää lukijan pääteltäväksi, onko raskaus todellinen vai ei, sillä valheesta huolimatta Shibata alkaa huomata kehossaan muutoksia.
Raskausilmoituksella on myös kääntöpuolensa. Shibata on nimittäin naimaton. Kirjassa tuodaan ilmi, miten lastenhankinnan ajatellaan kuuluvan avioliittoon. Sekä työpaikalla että äitiysaerobicissa Shibata joutuu valehtelemaan kuvitellusta miehestään välttyäkseen lisäuteluilta. Aviomies ei kuitenkaan välttämättä tekisi lapsiarjesta sen helpompaa. Äitiysaerobiciin osallistuva Hosono valittaa eräänä iltana Shibatalle, kuinka hän joutuu tekemään kaiken kotona vain siksi että on äiti, eikä aviomies viitsi sormeaan nostaa. Sukupuolten välinen epätasa-arvo ei siis rajoitu vain työelämään, ja näin kirja kritisoi perinteistä naisen roolia myös arjessa. Lukijan onneksi Shibata edustaa jotain uudenaikaista, sillä hän muun muassa ilmoittaa uudelleenkouluttautuvansa pyrkiäkseen uusiin tehtäviin sen sijaan että jatkaisi vanhassa, turvallisessa ja tutussa työssään, ja näin hän ilmentää useampaa identiteettiä, eikä häntä voi ajatella pelkästään mahdollisesti tulevana äitinä.
Tyhjyyspäiväkirjan ohella kannattaa lukea osin samoilla teemoilla höystetyt Sayaka Muratan Lähikaupan nainen (suom. Raisa Porrasmaa, Gummerus, 2020) ja Kikuko Tsumuran Unelma helposta työstä (suom. Raisa Porrasmaa, Into, 2022).

Muita lukuvinkkejä:
Minna Eväsojan Sensei: Oppilaana Kiotossa (Gummerus, 2023)
Etsuko Sugimoton Samurain tytär (suom. Mika Korhonen, Oppian, 2023)