RAY – Camellia
Idoliyhtye RAYn uusi levy tarjoaa menevää poppia, jonka taustalla soittaa nyky-Japanin menestyneimpiä vaihtoehtomuusikoita.
Vaihtoehtoidoliyhtye RAY on juuri julkaissut uuden albuminsa Camellia. Se jatkaa tuttua reseptiä, jossa idoliyhtye laulaa Japanin taidokkaimpien vaihtoehtomuusikoiden tekemiä kappaleita. Ensimmäisenä singlenä julkaistu Kayoubi no ame oli todellisen superkokoonpanon käsialaa: Downyn Robin Aoki, The Novembersin Kengo Matsumoto, Number Girlistä tuttu Kentaro Nakao ja muun muassa MIYAVIn, TK:n ja Vaundyn taustalla soittanut Bobo tekivät yhdessä math rock -vaikutteisen ja metelöivän kappaleen, jossa kuulaat laulut yhdistyvät raakaan ja metelöivään taustaan.
Camellia jatkaa albumimitassaan samanlaista kokeellisuutta ja musiikillista leikittelyä. Samalle levylle on onnistuttu survomaan pirtsakkaa syntikkapoppia, shoegaze-henkistä massaa ja todella erikoista elektronista kokeilua. Nyttemmin lopettanut BiSH väitti olevansa vaihtoehtoidoliyhtye, mutta RAYn rinnalla se ja lähes kaikki muut yrittäjät kuulostavat radioystävälliseltä pop-hissuttelulta.
Singlenä julkaistun Kayoubi no amen lisäksi albumin kohokohtia ovat bassosyntikoiden ja konerumpujen ohjaama pirtsakka poppis Frontier, KAMONEn kokeellinen äänimaisemointi, josta laulumelodia tekee vaikuttavan tunnelmointipalasen, indiekitarointia konebiittiin yhdistelevä Bloom ja albumin päättävä shoegaze-iskelmä Tameiki wo Sagashite.
Albumin paras ja huonoin puoli on sen hienoinen sekavuus. Kitaravetoisempi shoegaze vuorottelee konebiittien kanssa tavalla, joka saa levyn tunnelman hyppimään puolelta toiselle. Levyn kappaleet tuntuvat siltä, että niitä voisi siirtää toisinkin kohtiin albumilla ilman, että kokonaisuus kärsii juurikaan.
Albumilla ei myöskään ole ainuttakaan selvää hittiä, vaikka kappaleet ovatkin tasavahvoja ja laadukkaita. Toisaalta taas vaihtelevan taustamuusikkokokoonpanon vuoksi kappaleet kuulostavat vain siltä, että idolibändi laulaisi kyseisten muusikoiden omilla projekteilla ja laittaisi ne yhdeksi kokonaisuudeksi. Camellia ei ole minkään genren klassikko, mutta se tarjoaa vahvan katsauksen siihen, mitä Japanin vaihtoehtoidoleilla ja vaihtoehtomuusikoilla ylipäätään on tarjota.
