Shakuhachi! Sibelius-museossa: raportti ja Tani Yasunorin haastattelu

Turun tuomiokirkon tuntumassa sijaitsevan Sibelius-museon katsomo oli keskiviikkona 31.7. loppuunmyyty. Alkamassa oli noin puolitoistatuntinen Shakuhachi!-konsertti, joka sisälsi eri shakuhachin soiton koulukuntien repertuaareista valittuja kappaleita. Mainio esiintyjäkatras koostui taitavista niin shakuhachin kuin muidenkin perinteisten japanilaisten instrumenttien soittajista.

Hélène Seiyu Codjo avasi konsertin kauniilla tulkinnalla kappaleesta Acceptance (2020). Kappale on alun perin sävelletty haurasääniselle pitkälle Jinashi-huilulle, mutta tällä kertaa se esitettiin 2.1-koon shakuhachilla. Teos pohtii henkisestä ja emotionaalisesta vastustuksesta irti päästämistä ja sen hyväksymistä, mitä jo on. Puhutteleva esitys rauhoitti katsomon kuuntelemaan huilun herkkää sointia.

Otto Eskelinen ja Sakari Heikka esittivät shakuhachi-sovituksen suomalaisesta kansansävelmästä Soittajapaimen. Sovitus toi tuttuun sävelmään uuden tunnelman yhdistelemällä mielenkiintoisesti perinteisiä suomalaisia ja japanilaisia äänimaisemia. Hurmaavan rytmikäs duetto paimenhuilun rakentamisesta perustuu yhteispelille, jossa toinen shakuhacheista komppaa ja toinen soittaa melodiaa.

Naoko Kikuchin esitys Tomi Räisäsen sävellyksestä Kotona (2022) oli konsertin ainut shakuhachiton esitys. Teos on alkujaan sävelletty jousikvartetille, mutta konsertissa kuulimme perinteiselle japanilaiselle koto-kielisoittimelle teetetyn sooloversion. Teos koostuu kolmesta osasta nimiltään Kehtolaulu, Pandemia ja Paluu kotiin. Esitys sisälsi väkevän näppäilyn lisäksi Kikuchin lumoavaa laulua.

Kiku Dayn säväyttävä Daiotsu-gaeshi oli äänimaailmaltaan pehmeä ja heleä, mutta ajoittain sävelet nousivat aaltoillen korkeuksiin. Tämän ei niin tunnetun honkyoku-tyylilajin erityispiirre ovatkin epätavalliset sävelkorkeuden modulaatiot. Kappale huokuu erityispiirteistään huolimatta perinteikästä tunnelmaa.

Emmanuelle Rouaud (shakuhachi) ja Henri Algadafe (sähkökitara) esittivät yhdeksään itsenäiseen musiikilliseen hetkeen jakautuvan teoksen Contraction, Expansion, Resolution ou les Rêveries Cosmologiques d’un Promeneur égaré (suom. Supistuminen, laajeneminen, ratkaisu tai kadonneen kävelijän kosmologiset pohdiskelut). Kyseessä oli teoksen ensimmäinen julkinen esitys. Teos tutkii shakuhachin vähemmän käytettyjä tekniikoita niillä nerokkaasti leikitellen. Huilun yhdistäminen sähkökitaraan ja elektroniseen musiikkiin loi tilaan jopa kosmisia kaikuefektejä ja kontrastisia äänimaisemia.

Riley Leen sympaattinen San’ya (suom. Kolme laaksoa) edustaa perinteistä honkyokua. Kappaletta on historiassa esitetty suurelta osin meditaation yhteydessä. Leen versio oli kuitenkin muita aktiivisempi, ja sen tarkoituksena oli tulkita kokemusta vuoristolaaksoista sellaisina kuin ne ovat keväisin. Kappaleen lempeitä sointuja oli ilo kuunnella.

Naoko Kikuchi (shamisen) asteli lavalle toistamiseen mutta tällä kertaa yhdessä Gunnar Jinmei Linderin (shakuhachi) kanssa. Duo esitti Kikuoka Kengyōn shamisen-kielisoittimelle säveltämän kappaleen Sato no haru (suom. Kevät kotikylässä). Kappale on peräisin 1950-luvulta, ja shakuhachi on lisätty osaksi kokonaisuutta myöhemmin. Kappaleen alkuperäinen sovitus sisältää lisäksi laulua, ja pääsimmekin jälleen kuulemaan Kikuchin upeaa ääntä. Shakuhachin ja shamisenin ihastuttava yhteissointi loi tilaan erityisen autenttisen tunnelman.

Ennen illan viimeistä esitystä lavalle saapui konsertin japanilainen shakuhachin soiton tähti Tani Yasunori. Hän esiintyi kappaleella Ochiba, joka kertoo vuoristopolun varrella sijaitsevan temppelin pihan syksyn lehdistä ja lehtiä kasaavasta zen-munkista. Kappaleen tarinankulun mukaan hiljaa lehtiä haravoiva munkki pysähtyy kuuntelemaan, kuinka hieman kauempaa kumpuaa nuotiossa palavien lehtien ääntä. Kauniissa soitossa pitkät ja pehmeät äänet yhdistyivät hienoon vibraton kaltaiseen tekniikkaan.

Konsertin päätti osuvasti European Shakuhachi Societyn kesäleirin opettajien ja osallistujien yhteinen esitys Marty Reganin säveltämästä kappaleesta Echoes of the Taiga (2024). Kappale on inspiroitunut Suomen metsistä ja lyhyestä kesästä. Keskeinen elementti teoksessa on kaiku. Suomalaisille tuttu sanonta "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" onkin selvästi kappaleen rakenteessa läsnä. Soolo- ja duettoesitysten jälkeen oli upea nähdä noin parinkymmenen shakuhachin soittajan yhteinen esitys. Lähes kaikki aiemmin kuulemamme soittajat esiintyivät tässä numerossa, sillä he olivat toimineet kesäleirillä opettajina.

Konsertin jälkeen Tani Yasunori vastasi iloksemme muutamaan kysymykseen liittyen shakuhachin soittamiseen.

Olet soittanut shakuhachia lapsuudesta asti. Kuinka kauan tarkalleen?
Tani Yasunori: 46 vuotta.

Miksi juuri shakuhachi valikoitui soittimeksesi?
Tani Yasunori: Isoisäni ja isäni olivat molemmat shakuhachin soittajia ja päädyin jatkamaan suvun perinnettä.

Mikä on näiden vuosien aikana motivoinut sinua shakuhachin soittamisessa?
Tani Yasunori: Motivaatiota on soittouran aikana kasvattanut isolle yleisölle ja etenkin televisiossa esiintyminen.

Millaista shakuhachin soiton opettelu on?
Tani Yasunori: Päivittäinen harjoittelu lapsuudesta asti on tehnyt siitä käytännössä pysyvän elämäntavan. Japanissa on erinäisiä shakuhachin soiton koulukuntia, joista yksi on edustamani Ueda-koulukunta. Yleisesti ottaen opetusmetodi on sellainen, että soittajan tulee käydä läpi iso repertuaari perinnekappaleita. Niiden läpi käymisen yhteydessä oppilas saa koulukunnalta etenemisen mukaan muutaman eri lisenssin mestariksi pääsyyn asti. Lisenssien kautta oppilas saa ryhtyä edustamaan koulukuntaa myös itse opettajana. Tiettyjä koulukunnan vaalimia kappaleita hiotaan sitten käytännössä koko loppuikä. Lisäksi äänenmuodostukseen keskitytään valtavasti. Shakuhachissa ajatellaan, että soittajan vastuulla on soittaa jokainen yksittäinen ääni viimeiseen asti täydelliseksi hiottuna.

Voisitko kertoa vähän huilusta, jonka kanssa esiinnyit Sibelius-museossa?
Tani Yasunori: Olen käyttänyt tätä huilua lukioikäisestä asti. Sen on tehnyt minulle tuttu taidokas shakuhachi-rakentaja.

Shakuhacheja on erilaisia – omistatko useitakin erilaisia huiluja?
Tani Yasunori: Minulla on ainakin yksi suunnilleen jokaista shakuhachin tyyppiä.

Onko sinulla jotain lempikappaletta, jonka soittamisesta nautit eniten?
Tani Yasunori: Ochiba eli juuri se kappale, jonka esitin Sibelius-museon konsertissa.

Shakuhachin soittoa harrastetaan myös Suomessa. Voisitko kertoa lopuksi terveiset suomalaisille huilun soittajille?
Tani Yasunori: Japanissa väkiluku ja etenkin shakuhachin soittajien määrä on vähentynyt. Toivon niin Suomessa kuin koko maailmassakin shakuhachin soiton lisääntyvän, jotta perinne jatkuisi.

Kiitokset Sibelius-museolle, European Shakuhachi Societylle ja kaikille esiintyjille upeasta konsertista ja Tani Yasunorille haastattelusta.