Haastattelu

Haastattelussa Vasalla-yhtyeen HIDEKI

28.08.2024 2024-08-28 11:38:00 JaME Kirjoittaja: Masa Sasaki Kääntäjä: Anu

Haastattelussa Vasalla-yhtyeen HIDEKI

Paluun tehneen Vasallan HIDEKI kertoo laulutyylistään ja sanoituksistaan sekä suhteestaan Rockmaykaniin.


© Vasalla. All rights reserved.
Vasalla järjestää syyskuun 1. päivänä erikoistapahtuman Tokion Megurossa sijaitsevalla Rockmaykanilla. Tämä legendaarinen keikkapaikka on lopettamassa toimintansa vuoden lopussa. 90-luvun VHS-julkaisunne Unusual Sadism oli kuvattu juuri Rockmaykanilla, joten kertoisitko erityiset muistosi paikkaan liittyen?

HIDEKI: Monet niistä bändeistä, joista nuorena tykkäsimme, soittivat Rockmaykanilla. Joten kun perustimme bändin vuonna 1991, samalle lavalle pääsemisestä tuli yksi tavoitteistamme ja haaveistamme. Oli valtava kunnia saada soittaa siellä monet oneman-keikat ja järjestää omia tapahtumiamme. Olen kiintynyt siihen.


Moni visual kei -laulaja on saanut innoitusta sinun laulutyylistäsi. Nykyään raskaassa musiikissa on yleistä yhdistää melodisuutta ja huutoa, mutta sinä olet esiintynyt niin jo vuodesta '91 lähtien. Kehittyikö tämä tyyli sinulle luonnostaan vai päädyitkö siihen tietoisesti?

HIDEKI: Minusta se oli luonnollista kehitystä. Sen sijaan, että olisimme hypänneet siihen visual kei -musiikkiin, jonka suunnan 80-luvun lopun ja 90-luvun alun bändit olivat jo viitoittaneet, minä ja muut bändin jäsenet halusimme ilmaista itseämme omalla tavallamme. Laulutyylini kehittyi tämän lopputuloksena.


Millaisia asioita pidät mielessä sanoituksia kirjoittaessa?

HIDEKI: Luon usein sanoituksia, jotka laajentavat tunteisiin pohjautuvia mielikuvia. Joskus kehittelen sanaleikkejä. Välillä lyriikkaani sisältyy myös sanoma.

Olet bändin jäsenistä ainoa, joka asuu Hakatassa Fukuokan kaupungissa. Kertoisitko, mistä asioista naapurustossasi pidät?

HIDEKI: Rakastan Hakatan ruokaa. Mentaikoa ja motsunabea. Ja tietenkin Hakatan tonkotsu ramen on ihan parasta! Rakastan tätä kaupunkia, sillä täällähän minä synnyin ja vartuin.
(Toim. huom. Mentaiko on maustettua alaskanseidinmätiä ja motsunabe sisäelimistä tehtyä pataa.)

Legendan mukaan vuoden 1995 debyyttialbumisi INSANITYn menestyksen myötä ostit urheiluauton. Viime aikoina japanilaisista klassikkoautoista on tullut yhä suositumpia. Millä klassikolla sinä haluaisit ajaa?

HIDEKI: Tuo legenda on väärää tietoa. Rakastin autojen ja moottoripyörien kustomointia jo ennen Vasallaa, ja intohimoni moottoriajoneuvoja kohtaan jatkuu edelleen. Tämänhetkinen ajokkini on Havaiji-henkinen korotettu 4WD. Jos saisin valita japanilaisen klassikkoauton, olisi se varmaankin Hakosuka GT-R.
(Toim. huom. Nissan valmisti Hakosuka GT-R -mallia, viralliselta nimeltään Skyline GT-R, vuosien 1969-1972 välillä.)


On ollut jännittävää seurata Vasallan yhteenpaluuta ja missing- ja despair -kappaleiden julkaisua. Voimmeko odottaa teiltä vielä lisää uusia kappaleita?

HIDEKI: En tiedä mitä tulevaisuus pitää sisällään. Jos bändin jäsenet alkavat tehdä uutta musiikkia, minä kirjoitan sanat ja niistä tulee uudet kappaleemme. Henkilökohtaisesti minulla olisi mielessäni vielä uusia melodioita, joita haluaisin laulaa.

Jättäisitkö lopuksi viestin ulkomaisille faneillesi ja viimeisestä Rockmaykan -tapahtumastanne?

HIDEKI: Haluan teidän kokevan nykyisen Vasallan. Olemme parempia kuin koskaan ennen. Lupaan, että syyskuun 1. päivän keikka tulee olemaan paras! Vaikka ette pääsisikään tapahtumaan, viestinne ja ajatuksenne rohkaisevat minua ja bändiä. Kiitos tuestanne. Japanista rakkaudella, HIDEKI.

JaME kiittää HIDEKIä ajastaan.

Alla on pätkät Vasallan evolution-singlen (2023) kappaleista missing ja despair sekä kooste konsertista, jossa yhtye juhlisti 30-vuotispäiväänsä. evolutionin voi ostaa digitaalisena latauksena MONSTER-ROCKin verkkokaupasta.


 Vasalla X:ssä  HIDEKI X:ssä  Vasallan YouTube-kanava
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single Digitaalinen julkaisu 2023-09-16 2023-09-16
Vasalla
MAINOS