Moi dix Mois'n Saksan-konsertti ja nimikirjoitustilaisuus osana Invite to Immorality -kiertuetta.
Nimikirjoitustilaisuus
Manan nimikirjoitustilaisuus järjestettiin torstai-iltana Neo Tokyo nimisessä liikkeessä. Osallistujien määrä oli rajoitettu sataan henkilöön, ja mukaan päästäkseen oli omistettava Magnifique-kuvakirja sekä lippu lauantain konserttiin. Tilaisuuteen päässeet valittiin arvonnalla, ja olin yksi niistä onnekkaista, jotka pääsivät henkilökohtaisesti tapaamaan Manaa. Tilaisuus alkoi noin kuuden aikaan, mutta saavuin itse paikalle tunnin tai puolitoista tuntia aikaisemmin. En kuitenkaan ollut ensimmäinen, sillä liikkeessä oli jo muutamia minua ennemmin tulleita faneja. Odotellessani Manan saapumista katselin liikkeessä hieman ympärilleni ja tutkailin japanilaisia musiikkilehtiä sekä Gothic Lolita Bibleita. Neo Tokyon edusta täyttyi vähitellen ihmisistä, joista useat olivat pukeutuneet asianmukaisesti gothic lolita-vaatteisiin sekä muihin hieman näyttävämpiin asuihin. Kuuden aikaan henkilökunta ilmoitti, että kaikkien sisällä olleiden on myös mentävä ulos, sillä liike suljettaisiin hetkeksi ja kaikki laitettaisiin valmiiksi Manaa varten. Liikkeessä oli onneksi suuret ikkunat, joista pystyi seuraamaan milloin Mana saapuu paikalle.
Lopulta Mana astui ulos takahuoneesta ja siirtyi istumaan liikkeen ylätasanteella olevan pöydän taakse. Mukanaan hänellä oli tulkki ja kuvaaja. Ihmiset yrittivät innokkaina päästä näkemään ensivilauksen Manasta, mutta mitään kauheaa tönimistä ei kuitenkaan onneksi ollut. Jostain syystä odotin, että Manan hiukset olisivat olleet tupeerattuina ylös, kuten konserteissa ja monissa kuvissa, ja yritin tähyillä, milloin hän tulisi esiin suurine hiuksineen. Manan hiukset olivat kuitenkin vapaina ja hänellä oli pyöreähkö musta hattu päässään. Hänellä oli yllään valkoinen paita, jonka päällä oli musta hihaton paita tai liivi tai jokin muu vaate. Sitä en onnistunut näkemään oliko hänellä hame vai housut, sillä hän meni nopeasti istumaan. Mana näytti erittäin hyvältä ja tyylikkäältä.
Liikkeeseen päästettiin sisään kerrallaan noin viisi henkilöä. Sisään päästyään sai vapaasti mennä odottamaan omaa vuoroaan. Aikaisemmin tuntemani jännitys oli ehtinyt jo hälvetä oman vuoroni koittaessa, mutta kiivetessäni portaita ylös tasanteelle, jolla Mana jakoi nimikirjoituksia, pelkäsin että kaatuisin, mikä olisi ollut noloa. Selvittyäni portaista, kävelin pöydän luo ja annoin kirjani nimikirjoitettavaksi. Mana pysyi koko ajan hiljaa kuten normaalisti, mutta hän oli silti täysin ymmärrettävissä eleidensä perusteella. Eleillään hän kysyi, mille sivulle haluan hänen kirjoittavan. En kuitenkaan ollut tajunnut miettiä mitään sivua valmiiksi etukäteen, ja jälleen käsillään näyttäen hän kysyi kirjoittaisko hän kirjan päälle. Mana kirjoitti hopeisella kynällä kanteen Moi dix Mois ja sen alle oman nimensä katakana -merkeillä. Tämän jälkeen kiitin japaniksi sanomalla "arigatou gozaimasu" ja kättelin häntä. Vasta kun lähdin pois, tajusin etten ollut katsonut hänen kasvojaan kunnolla, mikä jäi harmittamaan minua, sillä hän oli siinä niin lähellä. Silloinkin, kun hän kirjoitti nimikirjoitustaan, seurasin hänen kätensä liikettä, sen sijaan, että olisin katsonut tarkemmin, miltä hän näytti.
Konsertti
Lauantai oli konserttipäivä. Saavuin viiden aikoihin Georg Elser Hallen eteen, missä oli jo pitkä jono ihmisiä odottamassa sisään pääsyä. Omaksi onnekseni minun ei kuitenkaan tarvinnut jäädä jonon päähän, vaan pääsin sen ohi, sillä kuulun Manan faniklubiin Mon Amouriin. Faniklubin jäsenet saivat odotella hieman lähempänä hallia, kun taas muut joutuivat odottamaan kauempana aidan takana. Odotellessa ei ollut paljon muutakaan tekemistä kuin katsella muita ihmisiä, mikä oli toisaalta ihan mukavaa, sillä jotkut olivat pukeutuneet kunnolla ja näyttävästi. Minua hieman harmittaa, ettei minulla ollut kameraa mukana, sillä olisin halunnut räpsiä kuvia siellä olleista ihmisistä.
Puoli seitsemältä faniklubin jäseniä alettiin päästää sisälle. Aluksi sisään oli tarkoituksena mennä järjestyksessä, koska liput oli numeroitu, mutta lopulta niillä ei ollut mitään merkitystä. Selvittyäni turvatarkastuksesta juoksin lavan eteen, mistä sain eturivipaikan. Minua aikaisemmin sisään oli päässyt noin parikymmentä ihmistä, jotka olivat vallanneet lavan oikean puolen, joka on Manan puoli. Itse seisoin vasemmalla Kazunon puolella ja vaikka olisin myös halunnut päästä Manan eteen, olin kuitenkin erittäin tyytyväinen paikkaani.
Loput fanit päästettiin sisään seitsemältä. Itse en nähnyt edestä muutamaa riviä kauemmas taakseni, joten minulla ei ollut aavistustakaan kuinka paljon väkeä oli. Myöhemmin kuulin, että paikka täyttyi takaseinää myöten. Kaiken kaikkiaan ihmisiä oli hieman päälle tuhat. Luvassa oli jälleen parin tunnin odotus, sillä konsertin oli tarkoituksena alkaa puoli yhdeksältä. Ennen kuin itse konsertti ehti edes alkaa, ihmiset alkoivat puskea eteenpäin kohti lavaa, ja pari henkilöä jouduttiin jopa nostamaan pois yleisön joukosta. Varsinaisen konsertin aikana ainakin kymmenisen ihmistä lisää vietiin pois. Kellon lähestyessä puoli yhdeksää, alettiin tehdä vielä viimeisiä valmisteluja konserttia varten. Bändin jäsenille tuotiin juotavaa, ja soittimet kannettiin lavalle ja testattiin. Kun ilmoille kajahti ensimmäiset
soinnut Mana kitarasta Jeune Fillesta, ihmiset hurrasivat.
Kun valot viimein sammutettiin, ja konsertin oli määrä alkaa, yleisö huusi ja oli innoissaan. Koko lava täyttyi savusta, jonka seasta bändin jäsenet lopulta ilmestivät. Minulla ei kuitenkaan ole enää minkäänlaista muistukuvaa, missä järjestyksessä he tulivat. Kuten aina ennenkin, Mana asettui lavan oikealle puolelle, ja Juka seisoi edessä suunnilleen lavan keskellä. Viime vuoden puolella bändiin liittyneen K:n paikka oli vasemmassa reunassa. Kazuno taas oli siirretty huomattavasti taaemmas K:n ja Jukan väliin. Ja tietysti mukana oli myös rumpali Tohru. Ensimmäinen asia, mitä bändin jäsenistä saattoi huomata, oli se, että heidän ulkonäkönsä on muuttunut hieman Manaa lukuunottamatta. Aikaisemmin bändin jäsenet muistuttivat ulkonäöllisesti hyvin paljon toisiaan, mutta nyt jokaisella oli oma tyylinsä.
Manalla oli yllä musta pitkä vaate, jonka päällä oli korsetti ja jalassaan hänellä oli paksupohjaiset kengät. Hänen hiukset oli tupeerattu ylös suureksi palloksi, mutta pidemmät takahiukset saivat valua vapaina. Jukalla oli päällään musta pitkä takki, jonka napitus ulottui vyötäröltä ylös rintaan ja jalassa hänellä oli mustat suorat housut. Jukan hiukset olivat vain hieman tupeeratut, eivätkä niin suuret kuin esimerkiksi Scars of Sabbath dvd:llä. Hänellä oli myös aiempaa huomattavasti vähemmän meikkiä. Omasta mielestäni hän näytti nyt paljon paremmalta ja suloisemmalta kuin aikaisemmin. Tohrulla oli jonkinlainen tumma takki, jonka alla hänellä ei muistaakseni ollut mitään. Suuri muutos hänen ulkonäössään olivat hänen hiukset, jotka olivat nyt erittäin lyhyet ja niissä oli vaaleanruskehtava sävy. K oli pukeutunut hihattomaan paitaan ja nahkahousuihin. Lisäksi hänellä oli kaulan ympärillä korkea irtokaulus. Toisin kuin muilla, hänellä ei ollut korkeakorkoisia kenkiä. Toinen sivu K:n päästä oli ajeltu paljaaksi ja toinen puoli oli tupeerattu. Myös hänen kulmakarvat oli ajeltu pois, molempien silmien ympärillä oli paljon tummaa meikkiä ja toisesta silmästä lähti paljon mustia viivoja. Hänellä oli silmissä piilolinssit ja toiseen käteen oli kirjoitettu "dix". Kazunon ulkonäöstä en enää muista muuta kuin sen, että hänen hiukset oli tupeerattu suoriksi ylös ja että hän näyttää aivan ihastuttavalta.
Moi dix Mois otettiin erittäin hyvin vastaan Münchenissä, ja tunnelma oli alusta asti upea. Ihmiset heiluttelivat käsiään ilmassa ja näyttivät dix -käsimerkkiä, etenkin silloin, kun joku jäsenistä tuli aivan lavan eteen. Ainakin edessä oli pakko heiluttaa päätään musiikin tahdissa ja moshata tietyissä kohdissa, sillä kaikki tekivät niin ja muuten muiden hiukset olisivat tulleet ikävästi kasvoille. Vieressäni olleet japanilaistytöt tekivät joidenkin laulujen aikana myös parapara-liikkeitä, joita en itse todellakaan osannut, mutta niitä oli jännää katsoa. Vaikutti siltä, että myös bändin jäsenet itse nauttivat konsertista. Etenkin Juka oli yhteydessä yleisöön ja hän näytti paljon ilmeikkäämmältä ja vapautuneemmalta kuin Scars of Babbath dvd:llä. Hän ei ollut enää niin totinen ja saattoi välillä vilauttaa pienen hymyn.
Koko konsertin ajan kaikki jäsenet pysyivät pääosin omilla paikoillaan. Mana ja K vaihtoivat puolia pariin otteeseen, ja kerran K, Kazuno, Juka ja Mana kerääntyivät kaikki yhdessä hetkeksi lavan eteen mainitussa järjestyksessä. Katselin konsertissa varmaan enimmäkseen Jukaa. Vaikka K oli aivan edessäni, niin häntä oli lopulta aika tylsää katsoa, sillä suurimman osan ajasta hän pysyi vain paikoillaan ja näytti pelottavalta. Mana taas oli kaukana toisella puolella lavaa, enkä voinut katsoa ja tarkkailla häntä niin paljoa kuin olisin halunnut. Näin kuitenkin aina välillä kuinka hän tanssahteli, teki pyörähdyksiä ja heilutti päätään musiikin tahdissa. Kazuno ja Tohru taas olivat aika takana, enkä kiinnittänyt heihin niin paljoa huomiota. Jossain vaiheessa konserttia Juka esitteli kaikki bändin jäsenet ja Mana tietysti sai kaikista suurimmat aplodit ja hurraukset. Laulujen välissä K tai Juka saattoivat sanoa aina jotain, mutta en juuri koskaan saanut heidän puheistaan selvää. K kuulemma puhui tai ainakin yritti sanoa jotain saksaksi.
Muiden konsertissa olleiden mukaan Silent Omen olisi ollut ensimmäisenä laulu (itse en enää muista). Seuraavana oli vuorossa The Prophet. Alussa Jukan lauluääni hukkui kaikkien soittiemien alle, mutta tilanne saatiin onneksi nopeasti korjattua, ja Jukan upea laulu pääsi myös kuuluviin. K lauloi The Prophetin aikana huuto-osuuksia, mitkä kuulostivat hienoilta, sillä konsertissa hän pisti niihin enemmän voimaa kuin levyllä. Odotin, että nyt K:n liityttyä bändiin lauluosuuksien suhteen olisi tehty selvä roolijako: Juka laulaisi tästä lähtien pelkästään ns. puhtaalla äänellä, ja K hoitelisi huuto-osuudet, mutta useassa laulussa huuto-osuudet oli jätetty edelleen Jukan laulettaviksi, mikä ei sinänsä haitannut minua yhtään, sillä minusta on hienoa kuunnella, kun hän laulaa monipuolisesti. Toinen laulu, jonka aikana K lauloi, oli Shadows Temple. Hän jätti kitaransa melkein koko laulun ajaksi ja siirtyi seisomaan keskemmäksi lavaa ja lauloi Juka kanssa vuorotellen. Esitys oli hyvin vaikuttava. Muita mieleenpainuvia lauluja olivat Vizard ja Perish, jotka ovat minun suosikkejani, mutta nyt livenä ne kuulostivat vielä paremmilta kuin levyllä. Toisen laulun - ellei jopa molempien - aikana Juka teki erilaisia liikkeitä, jotka saivat aikaan hyvin dramaattisen tunnelman. Viimeisenä lauluna esitettiin Pageant, jonka aikana ilmapiiri oli hyvin iloinen. Juka hymyili hyvin sievästi, ja yleisö keinui ja heilutti käsiä edestakaisin hänen näyttäessä tahtia. Laulun päätyttyä ensimmäisenä lavalta poistuivat K, Juka ja Kazuno. Toiseksi viimeisenä lähti Tohru, joka ensin tervehti vielä kerran yleisöä ja käveli pois. Viimeisenä lavalle jäi Mana, ja ennen poistumistaan hän käveli lavan päästä päähän ja hyvästeli yleisön.
Kun lava oli tyhjä, valot syttyivät päälle. Konsertti oli siis ohi, mutta yleisö huusi edelleen "Moi dix Mois" ja "encore". Huutamisen kestettyä jonkin aikaa, lavalle tuli mies, joka näytti taakse joitain käsimerkkejä. Hetken kuluttua lavan värivalot syttyivät uudelleen, ja Mana astui lavalle vielä kerran. Hän kierteli lavalla hieman, kumarsi ja osoitti kiitoksensa yleisölle. Kun Mana oli poistunut toistamiseen, ihmiset alkoivat vähitelleen kerätä tavaroitaan ja hajaantua ympäriinsä.
Yllä mainittujen laulujen lisäksi muistan, että konsertissa soitettiin myös nämä: Night Breed, Vestige, Monophobia, Memphist Waltz, Dialogue Symphonie, Forbidden, La dix Croix, Front et Baiser, Ange, Pessimiste sekä uusi vielä julkaisematon laulu Emblem.
Konsertti oli kaikin puolin erittäin hieno kokemus. Vaikka odottaminen oli välillä tuskastuttavaa, yleisön joukossa oli hyvin ahdasta ja jalkojani särki seistyäni monta tuntia korkokengissä, oli se ehdottomasti sen arvoista.
