Arvostelu

J - Break [Type A]

29.11.2005 2005-11-29 12:00:00 JaME Kirjoittaja: yukionna

J - Break [Type A]

Arvioitavana sooloartisti J DVD:n sisältävällä singlellään.

Single Break on J:n Avexilta lähdön jälkeen ensimmäinen julkaisu hänen omalla uudella levy-yhtiöllään Blowgrowlla. Tämä muutos ei kuitenkaan näytä vaikuttaneen musiikkiin, sillä Break jatkaa tuttua J:n linjaa: Hyvin 2000-lukulaista raskasta rockia, tarttuvaa ja energistä, juuri J:n itsensä tyylistä.

Sinkun molemmat kappaleet, Break ja From the underground garden, ovat melko samankaltaisia, vauhdikkaita ja raskaita, hieman punk-vaikutteita saaneita kappaleita, joihin ei helposti kyllästy. Vaikka musiikki onkin ensikuulemalta aika normaalin kuuloista, tarkemmin kuunneltuna huomaa ettei se kuitenkaan ole niin yksinkertaista. J, basisti ja vokalisti, osaa todella säveltää musiikkia muillekin instrumenteille kuin bassolleen, varsinkin kitarat ovat omaa luokkaansa ja rummutkin kuulostavat harvinaisen hyviltä. Kokonaisuudessa ei ole mitään valittamista.

Molempien kappaleiden vahvuuksia ovat loistavat ja hyvin tarttuvat kertosäkeet, joiden aikana tekee vain mieli laulaa mukana. Tällaisten kappaleiden sekä aiemman GET READY -sinkun perusteella tulevalta albumilta on lupa odottaa hyvin paljon.

Rajoitetun [Type A]-painoksen mukana tulee DVD, jolla on Break-PV. Video ei oikeastaan ole kovin erikoinen, J ja support-bändi soittamassa jossain tyhjän pysäköintihallin tapaisessa paikassa. Hämärässä hallissa välkkyy vihreitä ja sinisiä valoja ja bändi näyttää tyylikkäältä soittaessaan hyvää musiikkia. Yksinkertaisella tavalla hieno PV.

Break-sinkkua ja J:n musiikkia ylipäätäänkin voi helposti suositella kaikille raskaan, nykyaikaisen rockin ja punkin ystäville.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS