alice nine - Zekkei shoku

Odotin alice ninen kokopitkän albumin, Zekkei shokun, ilmestymistä hyvin suurella mielenkiinnolla. Melko raskaaseen rokkiin mieltynyt indiesbändi on saavuttanut yllättävänkin suuren suosion ja vastaanoton myös Euroopan puolella. Zekkei shokun kantta ei voi kuvailla muilla sanavalinnoilla kuin: kerrassaan mielenkiintoinen. Punertava tausta ja melkeinpä hullunhauskaa hilpeyttä tavoittelevat kalat pystyvät samalla kuvaamaan, mitä odottaa koko albumilta. Kyllä, juuri sitä: kerrassaan mielenkiintoista materiaalia, lyhyesti.

Aloituskappaletta Coronaa voisi luonnehtia lähemmäs täydelliseksi valinnaksi. Se säilyttää koko kestonsa ajan alisun tunnetut elementit, mutta samalla jättää myös albumin kuuntelijan janoamaan lisää. Corona ei yksittäisenä irrallisena kappaleena kuulosta niin hyvältä ja valikoivan musiikinkuuntelijan korvaan se saattaa tuntua melkeinpä pitkästyttävältä, mutta omasta mielestäni aloituskappaleena (julmasti sanottuna: levyn introna) Corona toimii ja tästä valinnasta ehdoton hatunnosto bändille.

Koko levy pääsee mielestäni vauhtiin vasta Velvet -kappaleen raskaiden kitaroiden, rumpujen paukkeen ja Shoun huudahduksien kuullessa. Raskaanoloisista instrumenttien soittamisesta huolimatta kappale säilyttää sen ihanan bändille ominaisen kepeyden – ja juuri tämä pienimuotoinen kepeys raskaidenkin teosten keskellä tekee näiden muusikoiden ryhmästä erityislaatuisen. Tunnelma on tallella ja alice nine kuulostaa edelleen itseltään.

Velvetiä seuraavat monet kappaleet, jotka ensimmäisellä kuuntelukerralla tuntuvat helposti sekoittuvan keskenään. Kaikki rullaavat eteenpäin lähes bändin yleisen kaavan mukaisesti, mutta toisilla kuuntelukerroilla kaikista lauluista saa jo paljon enemmän irti. Alice nine lienee bändi, jonka kappaleet vaativat ensimmäisillä kerroilla – mikä on aika yllättävääkin – paljon keskittymistä ja pysähtymistä kuuntelijaltaan, varsinkin jos kyseessä on sellainen kokopitkä albumi kuin Zekkei shoku.

Kunniamainintana pitää ehdottomasti heittää tietenkin levyn paras kappale. Mikä muukaan kuin Q. Kyseessä on hyvin energinen ja melodinen raita tarttuvan kertosäkeen kera ja hienoutta lisää vielä ”se Q.:n paras osa”; basisti Saga kuullaan myös yllätyksellisesti laulamassa kappaleessa, mikä aiheutti jopa allekirjoittaneessa pienimuotoisen hihkauksen. (Ehkäpä pojille voisi vinkata kohta pienestä kokoonpanon sekoittamisesta…)

Loistava albumi tulee varmasti kestämään useammankin kuuntelukerran musiikkisoittimessa ja levy sopii loistavasti esimerkiksi tämänhetkiseen kevätaikaan duurimaisen tunnelmansa kanssa. Bändin viisikko on onnistunut tekemään riemastuttavan upeaa työtä taas kerran ja albumi varmasti miellyttää, hurmaa ja innostaa faneja. Omiksi lempikappaleikseni nousivat melko nopeasti Q., Velvet, Haru Sakura no Kono sekä World End Anthology.