Haastattelussa MONO

Saimme mahdollisuuden pienimuotoiseen haastatteluun MONOn kitaristin ja johtajan Takaakira "Taka" Goton kanssa ennen yhtyeen Lontoon-keikkaa. Konsertti oli täysin loppuunmyyty eikä lippuja saanut edes ovelta.

Kuinka esittelisit MONOn jollekulle, joka ei ole koskaan kuullut teistä?

Taka: Periaatteessa haluamme hallita yhtyettä itse.
Me emme halua mainostaa musiikkiamme liikaa. Haluamme julkaista CD:itä ja soittaa hienoja konsertteja, mitkä ovat muusikon periaatteelliset toiminnot ylettömän mainonnan sijaan.
Soitamme vuosittain monia konsertteja ympäri maailmaa, erityisesti Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Japanissa... Puolet vuodesta käytämme konserttien parissa ja tätä olemme tehneet jo kuuden vuoden ajan. Joten tulimme tunnetuiksi keikoillemme saapuneiden fanien levittäessä sanaa suusta suuhun. Luotamme siis faneihimme, koska tapasimme heidät keikkojen ansiosta.

Mitkä ovat MONOn tärkeimmät aatteet?

Taka: Se ei ole täydellisen laulun luominen, vaan jäsenten mahdollisuus itseilmaisuun sekä voida antaa ihmisille mahdollisuus nähdä tulos, saaden jotakin irti. Esimerkiksi, en lopettaisi vaan jatkaisin kitaran soittamista kiertueen kuuden viikon ajan, vaikka minulla olisi joka päivä 40 asteen kuume. Mielestäni laulujen soittaminen ja instrumentit ovat parhaat tavat luoda suhde faneihin.

Miksi olette valinneet instrumentaalimusiikin tekemisen?

Taka: Koska bändi oli jo aloittanut minun tavatessa toiset jäsenet, jotka soittavat bassoa, kitaraa ja rumpuja. Olen itse kitaristi, joten en osaa laulaa. Ollessani lapsi kasvoin "ulkomaisen musiikin" ympäröimänä, enkä tietenkään ymmärtänyt sanoituksia. Mutta pystyin arvaamaan niiden tarkoitukset ja minulle oli tärkeää saada kuvitella sen musiikin tunnelma. Pidän sellaisesta suhteesta musiikkiin. Haluamme siis jättää tilaa sen jonkin tuntemiselle tai ymmärtämiselle musiikistamme. Jos jotakin tietoa ei ole saatavilla (sanoituksia tai sen sellaista), pystymme kuvittelemaan sen. Siispä se mitä yleisö tuntee ja kuvittelee riippuu todellakin heistä itsestään.

Milloin kiinnostuit musiikista?

Taka: Olen kuunnellut länsimaista musiikkia aina koululaisesta lähtien. Joten olen siis ollut kiinnostunut musiikista peruskouluiästä saakka.

Pidättekö itseänne japanilaisena yhtyeenä vai enemmänkin yhtyeenä ilman kansallisuutta, olettehan keikkailleet aina vuodesta 2004 lähtien useammin länsimaissa kuin Japanissa?

Taka: Tunnemme itsemme sekä japanilaiseksi yhtyeeksi että yhtyeeksi ilman kansallisuutta. Vaihdoimme levy-yhtiötämme vuodesta 2001 vuoteen 2002 asti löytääksemme sen, joka voisi tukea meitä vahvasti. Meillä on paljon faneja ympäri maailmaa odottamassa tuloamme. Siispä voimme matkustaa maailman eri kolkkiin soittaen konsertteja. Mielestäni japanilaisen kulttuurin voi esitellä maailmalle meidän asemamme kautta. Vaikka musiikkimme tapaa olla japanilaista, esiintymisemme ei ole. Japanilainen kulttuuri on hyvin konservatiivinen ja kritisoin sitä sen vuoksi.

Missä niistä maista et ole käynyt, joissa haluaisit esiintyä?

Taka: Ehdottomasti Etelä-Amerikka! Ja Islanti. Ensi vuonna lähdemme Australiaan kiertueelle, joten odotamme sinnekin menoa hartaasti. Haluamme tavata erilaisia ihmisiä ympäri maailmaa... Etelä-Amerikassa taitaa olla paljon ihmisiä, joilla on ongelmia arjessaan ja tapaamalla heitä pystymme ymmärtämään näitä sosiaalisia ongelmia ja miettiä millaista apua voisimme näille ihmisille tarjota... Uskomme tämän kokemuksen johdattavan meidät seuraavaan vaiheeseen laulujen luomisessa.

Onko sinulla viestiä eurooppalaisille faneillenne?

Taka: Ensialkuun haluaisin kiittää fanejamme, kuten tavallista. Jos sinulla on mahdollisuus tulla konserttiin, tule ja nauti siitä.

Kysyttyjen kysymysten jälkeen Taka lisäsi muutaman sanan.

Taka: En ole koskaan ennen oikein pitänyt jrock-tyylisistä haastatteluista, joten tämä kerta hieman epäilytti minua.
Eurooppaan, ja erityisesti Lontooseen, saapuu usein isoille yhtiöille kuuluvia ja suurella mittapuulla mainostettuja yhtyeitä, ja monet fanit saapuvat Japanistakin. Kaikki näyttää riippuvan kapitalismista. Vihaan sellaista, vaikkei tarkoitukseni olekaan nimetä pitämisiäni ja paheksumisiani bändien suhteen. En halua olla riippuvainen sellaisesta. On olemassa ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita bändistäni ja japanilaisesta kulttuurista. Jotkut haastattelijoista kysyvät japanilaisista yhtyeistä, mutta näkemykseni musiikin suhteen poikkeaa heidän vastaavastaan. Siksi kieltäydyin haastatteluista.

Tällä kertaa kuitenkin suostuin, sillä jos tunnen oloni epämukavaksi haastattelun aikana, voin sanoa ajatuksistani suoraan. Japanin ikävimpänä kehityssuuntana suuria rahasummia upotetaan markkinointiin, yhtyeiden ollessa tyytyväisiä asiaan. Se on sääli. Kunnioittamani ystävät pohjoisamerikkalaisissa ja eurooppalaisissa bändeissä ovat kaikki independent-artisteja. He hallitsevat omia tekojaan ja ajattelevat itsenäisesti. Mielestäni musiikin ei tulisi olla riippuvainen sellaisesta menettelytavasta (kapitalismista). Todellakin, mieleltään rohkaistuneiden ja kovasti uurastaneiden musiikki liikuttaa ihmisiä enemmän.

Kiitokset: MONO, Matski ja Reiko Kudo.
Kiitokset käännöksestä: Mari ja Yuki.