D'espairsRay - Tavastia, Helsinki 26. marraskuuta 2006

Monien mutkien kautta tarkistuksessa käyneet keikkakuvat ovat vihdoin saapuneet takaisin meille, joten on aika muistella jo lähes kahden viikon takaista D'espairsRay-keikkaa.

Tuttuun Suomalaiseen tapaan keikkapäivä alkoi aikaisin - vain muutaman tunnin unien jälkeen lähdin kotipaikkakunnaltani ensimmäisellä junalla kohti Helsinkiä, vasta puoliksi heränneenä. Puolitoistatuntinen matka kului hitaasti ilman seuraa, mutta lopulta "Tervetuloa Helsinkiin" -kuulutus ilmoitti saapumisestani pääkaupunkiimme. Noustuani junasta muistin, että en ollut ottanut mukaani reittiohjeita Tavastia-klubille, mutta muistin kuitenkin jotenkuten että mihin suuntaan tulisi suunnata. Pian huomasinkin näkökenttäni laidalla vilahtavan lolita-puvuissa kulkevia tyttösiä, ja näitä ja muutamia muita asiaankuuluviin tamineisiin sonnustautuneita ihmisiä hetken seurailtuani reitti Tavastialle muistui omaankin mieleeni. Pian löysinkin itseni katselemassa jo kymmeneltä aamulla varsin pitkälle ulottuvaa jonoa, etsien sen häntäpäätä.

Jonon päähän istahdettuani mieleeni juolahti, että ehkä olisi sittenkin kannattanut ottaa se yksi ylimääräinen paita; satuin istumaan juuri sillä todella tuulisella puolella taloa. Aika kului hitaasti, joskin ohikulkijoiden satunnaiset kysymykset ja kokonaiset bussilastilliset tuijottavia ihmisiä tarjosivat ainakin jonkinasteista viihdettä.

Hieman ennen puolta päivää jono alkoi jostain syystä tiivistyä, ja siirryinkin alkuperäiseltä paikalta kolmisenkymmentä metriä edemmäksi. Tämä oli tietysti mukavaa, sillä taakse pakkautuneet ihmiset estivät tuulta puhaltamasta liian kovaa. Kello tuntui kuitenkin edelleenkin matelevan, enkä vähemmästä tuulesta huolimatta tuntenut oloani juurikaan lämpimämmäksi. Jossain vaiheessa kuitenkin tuttavani hoksasi minut jonosta ja tuli juttelemaan kanssani, josta siirryinkin sitten heidän porukkaansa jonottamaan. Jonottelun seuraavat 4-5 tuntia kuluivatkin huomattavasti nopeammin voidessani jutella ihmisten kanssa, kierrellä rakennusta muita jonottajia katsellen, törmäillä tuttuihin ja käydä syömässä - olinhan luonnollisesti unohtanut syödä aamupalaa lähteässäni junaan kiireessä. Rakennusta kiertäessä tuli nähtyä jos jonkinmoista asustetta ja tyyliä, aina nuorista lolitoista vanhempiin miespuolisiin pitkätukkiin. D'espairsRayn kaltainen bändi tuntuu kiinnostavan varsin moninaista yleisöä, eikä siten olekaan ihme, että keikka myytiin loppuun niin nopeasti.

Ovien oli tarkoitus aueta klo 18:00, mutta kellon lähestyessä kuutta jono oli pakkautunut jo liian paljon, muistuttaen lähinnä epämääräistä sumppua eikä suinkaan jonoa. Tästä johtuen järjestäjät alkoivatkin järjestellä jonoa uudestaan, pyytäen milloin parijonoa, milloin peruutusta. Jonkin ajan kuluttua jono oli kuitenkin saatu huomattavasti parempaan järjestykseen, ja vihdoin ovetkin saatiin auki. Ulkopuolella ollessamme jono tuntui liikkuvan mukavan ripeään tahtiin, mutta päästessämme sisälle, huomasimme, että siellä ei ollut minkäänlaista tungosta. Jätimme tavaramme narikkaan ja kaverini siirtyivät salin puolelle, mutta itse jäin vielä vaihtamaan pari sanaa salin ulkopuolella huomaamieni JrockSuomen jäsenten kanssa. Vielä tämänkin jälkeen tuntui, että sisälle ei tule juuri ollenkaan ihmisiä, joten päätin vielä ostaa keikkapaidan, saadakseni varmasti paidan omaa kokoani ja haluamaani väriä. Syystä tai toisesta laitoin paidan päälleni, jolloin olin siis pukeutunut 2/3-hihaiseen paitaan ja sen päällä olevaan t-paitaan, joka osoittautui myöhemmin todella huonoksi ideaksi, mutta siitä lisää myöhemmin. Tässä vaiheessa päätin silti kuitenkin vielä käydä ostamassa lasin vettä välttääkseni nestehukan, kunnes vihdoinkin menin itsekin saliin. Vielä tässäkään vaiheessa kavereideni taakse ei ollut kerääntynyt juuri ketään. Vaikka ihmisten sisääntulo vaikuttikin hitaalta, kaikki ihmiset saatiin kuitenkin hyvissä ajoin sisälle.

Liittyessäni kavereideni seuraan keikan alkuun oli vielä puolisentoista tuntia aikaa, mutta aiemmasta kokemuksesta tiesin, että jännityksestä huolimatta tuo aika kuluisi todennäköisesti melko nopeasti. Tulipahan siinä myös kuunneltua mielenkiintoista sananvaihtoakin, tupakoimattomien huutaessa tupakoitseville, että pistäkää nyt se tupakka pois. Tavastian aulassahan oli ollut lappu, jossa luki yksinkertaisesti "TUPAKOINTI KIELLETTY," ilman sen kummempia lisäohjeita; myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että tupakointi oli syystä tai toisesta kielletty vain joissain paikoissa, mutta ei itse salissa.

Pian kello oli kuitenkin jo niin paljon, että keikan oli tarkoitus alkaa, joskin itse oletin vielä Kahvin nousevan lavalle kertaamaan säännöt niin kuin kaikilla aiemmillakin keikoilla. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan keikka-intro alkoi soida lähes yllättäen. Tuhlasin noin kaksi sekuntia ihmetellen, että miksei Kahvi tullut lavalle, kunnes huomioni kiinnittyi lavalle nouseviin D'espairsRayn jäseniin. Tunnelma yleisössä nousi välittömästi melkoisiin korkeuksiin ja huudot kuuluivat turhankin lujaa jopa korvatulppien läpi.

Keikan ensimmäiseksi biisiksi bändi oli valinnut todella vauhdikkaan PIGin, ja jo alusta asti koko yleisö ainakin itseni ympäriltä pomppi tasaiseen tahtiin. Tunnelma neljännen ja viidennen rivin paikkeilla, jossa siis itse olin, oli niin tiivis, että en varmasti olisi kyennyt olla hyppimättä vaikka olisin halunnut. Tässä myllerryksessä korvatulppanikin tippuivat jo ensimmäisen biisin aikana, joka aluksi häiritsi hieman, mutta päätin antaa asian olla ja keskittyä keikkaan. Sellaisen ihmismassan hyppiessä yhtäaikaa, ei voinut välttyä jonkun varpaille tallaamiselta eikä myöskään tulemasta itse tallotuksi, mutta mitään ongelmia ainakaan itseni ympärillä ei kehkeytynyt missään vaiheessa. Onhan se ymmärrettävää, että satojen ihmisten pakkautuessa pieneen tilaan ja alkaessa hyppiä, huutaa ja huitoa käsiä samaan aikaan, edessä meno mitä todennäköisimmin kehkeytyy tahtomattakin lähes väkivaltaiseksi. Onneksi salin takanakin on kuitenkin tilaa, eikä Suomessa meno ihan niin väkivaltaista ole, etteikö sieltä edestä pääsisi pois halutessaan.

Bändi ei luonnollisestikaan hiljentänyt tahtiaan ensimmäisen biisin jälkeen, vaan piti yleisönsä jatkuvassa liikkeessä monen kappaleen ajan. Keikan alkupuolella esitetty Infection oli aivan ehdottomasti koko keikan parhaita hetkiä. Vaikka muutkin biisit olivat toimineet todella hyvin, tunnelma kyseisen biisin aikana nousi vielä entisestään. Vaikka kappale ei olekaan kovinkaan nopeatempoinen, sen raskaus ja bändin loistava esitys saivat ainakin allekirjoittaneen todella mahtaviin keikkafiiliksiin. Vaikka salin etuosa olikin tässä vaiheessa jo todella kuuma, etenkin kun päälläni oli kaksi paitaa, Hizumin ääni ja sanojen mukana laulaminen sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitäni. En tuntenut ketään ympärilläni olevia, mutta tunnelma oli silti todella loistava.

Infectionia seurasivat jälleen nopeatempoisemmat kappaleet, joskin settilistan uupuessa en voine kovinkaan tarkasti kertoa kaikkien nimiä. Tunnelma oli niin hieno, että biisien aikana ei juuri tullut mietittyä niiden nimiä, vaan lähinnä keskityttiin esityksen seuraamiseen. Tässä vaiheessa voinen mainita, että en muista kertaakaan nähneeni livenä laulajaa, joka olisi tehnyt yhtä suuren vaikutuksen kuin Hizumi. Tietysti osatekijänä lieni yleisössä vallinnut loistava tunnelma, mutta välillä jouduin suorastaan pysähtymään paikalleni ja toljottamaan kyseistä laulajaa suu auki; vielä neljäntoista Euroopan keikan jälkeenkin Hizumin laulut olivat upeat. Olen aina pitänyt Hizumin äänestä, mutta livenä se oli suorastaan täydellinen, ja myös hänen laulutaitonsa olivat erittäin vaikuttavat.

Keikan puolen välin paikkeilla, kuuleman mukaan yhdeksäntenä biisinä astetta kevyemmän, mutta silti nopeatempoisen Kogoeru Yoru ni Saita Hanan jälkeen bändi antoi yleisönsä levähtää ja esittivät parin vuoden takaisen Yami ni Furu Kisekin, keikan kenties hitaimman ja kauneimman kappaleen. En itse jostain syystä ollut koskaan kiinnittänyt juurikaan huomiota kyseiseen kappaleeseen BORN-minialbumia kuunnellessani, mutta livenä tuo kappale toimi todella hienosti. Jälleen kerran jo biisin alusta asti en voinut olla tuijottamatta Hizumia, sillä tämän ääni oli niin sanoinkuvaamattoman hieno. Viimeistään tässä vaiheessa ymmärsin katselevani yhtä taitavimmista vokalisteista, joita olen nähnyt. Pelkästään Hizumin ääni sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin, vaikka olinkin tässä vaiheessa jo lähes nestehukan partaalla. Vaikka oloni oli alkanut olla jo kohtalaisen huono, pystyin kuitenkin nauttimaan Yami ni Furu Kisekistä täysin siemauksin. Voinen myös myöntää, että vaikka olenkin kiertänyt erilaisia keikkoja yli kuuden vuoden ajan, en kertaakaan aiemmin ole kuullut kappaletta, joka olisi tehnyyt minuun livenä yhtä suuren vaikutuksen.

Yami ni Furu Kisekin jälkeen bändi soitti jälleen hieman nopeatempoisempia kappaleita - Tatoeba Kimi ga...shinda..ra...:n ja Reddishin - mutta valitettavasti oma oloni oli huonontunut siihen pisteeseen, että en enää pystynyt juuri nauttimaan keikasta. Yritys oli kova, mutta pian ymmärsin kuitenkin, että jos pysyn vielä hetkenkin seisaallani siinä kuumuudessa, tulisin missaamaan koko loppukeikan. Kysyin viereeni yhtäkkiä ilmaantuneelta kaveriltani, että saako jostain vettä, ja tämä kertoi että lavan vasemmassa reunassa olevalta järkkäriltä pitäisi saada. Lähdin hoipertelemaan lavan reunaa kohden, ja vaikka ihmisiä olikin todella paljon, pääsin järkkärin luokse vaivatta. Ympärilläni olevat ihmiset todennäköisesti huomasivat, että olin jokseenkin sekavassa tilassa ja antoivat tilaa - kiitos siitä!

Järkkärin luokse päästyäni en kuitenkaan saanut vettä enempää kuin yhden kahvimukillisen, ja hetken pohdinnan tuloksena päätin lähteä salista. Jälleen kerran ihmiset antoivat hyvin tilaa, ja pian pääsinkin takaisin aulaan, josta pääsin ostamaan vettä. Vasta aulaan päästyäni alkoi todella harmittaa, mutta vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut ollut, joten tyydyin kohtalooni ja join kaksi tuopillista vettä ja istuin penkillä. Jälkeenpäin kuulin, mitkä kaksi kappaletta olin missannut - Garnetin ja Forbiddenin. Jälkimmäinen on yksi ehdottomista suosikkikappaleistani, ja Garnetin aikana bändi oli kuulemma antanut yleisön laulaa osan sanoista, joten harmituksen tunne on vieläkin melkoinen.

Forbiddenin loputtua päätin kuitenkin vielä mennä itse saliin, sillä oloni oli kohentunut huomattavan paljon. Päätin suunnata saliin sen takaosassa olevan oven kautta, sillä edempänä oleva ovi oli tupaten täynnä yleisöä, aulaan asti. Päästyäni salin takaosaan, huomasin sen olevan ihan takaseinään asti todella täysi; jopa niinkin takana oli hankala liikkua ihmisten joukossa. En koskaan ennen ole nähnyt yhtäkään keikkapaikkaa yhtä täynnä. Pääsin kuitenkin liikkumaan eteenpäin, sillä ihmiset antavat kyllä keikoillakin tilaa, kunhan vaan pyytää nätisti eikä käytä kyynärpäitä. Olin päättänyt etsiä yleisön joukosta kaverini joka oli pyörtynyt aiemmin, ja yleisön seassa seikkailuni aikana bändi oli juuri sopivasti encorea edeltävällä tauolla, joten pystyin keskittymään kaverini etsimiseen. En kuitenkaan löytänyt kaveriani ja pian bändi tulikin takaisin lavalle, joten ajattelin luovuttaa ja nauttia encoresta.

Encoren aikana bändillä oli yleisölle mukava yllätys, sillä he esittivät uuden kappaleensa. Hizumi spiikkasi biisin englanniksi, sanoen selkeällä englannilla "our new song" ja biisin nimen, josta en kuitenkaan uskalla sanoa mitään, sillä en ole täysin varma, kuulinko sen oikein. Itse kappaleestakaan en valitettavasti muista juuri muuta kuin että hyvältä se kuulosti, ja mielialani kohenikin koko encoren ajan hyvin paljon. Encoren viimeisenä kappaleena bändi esitti Quarter Voidin, joka olikin juuri sopiva viimeiseksi kappaleeksi; se oli se viimeinen rutistus, jolla bändi imi loputkin mehut yleisöstä. Valitettavasti encorea ei seurannut toinen encore, vaan keikka loppui Quarter Voidin jälkeen. Kahdesta isohkosta ovesta huolimatta niin valtava ihmismäärä ei liikkunut kovinkaan nopeasti eteenpäin, mutta löysin itseni kuitenkin pian istumasta aulan pöytien ääressä, jälleen vesilasin kanssa. Ympäristöä tarkkaillessani näin joitakin kyyneliin asti liikuttuneita kasvoja, mutta suurimmalla osalla oli naamallaan hyvin väsynyt mutta onnellinen ilme. Olin varma, että en ollut ainoa, joka oli juuri todistanut yhtä elämänsä parhaista keikoista.

Kokonaisuutena keikka oli mahtava; bändin jäsenet esiintyivät loistavasti ja settilista oli hyvä, sisältäen sekä vanhempaa että uudempaa materiaalia. Yksi hauskimmista asioista keikalla oli Hizumin suomen kielen taidot, sillä tämä huusi yleisölle "Hyvää yötä Helsinki!" ja "Onko hyvä meininki?" - varma tapa saada yleisö villiintymään, ja näiden huudahdusten jälkeen kiljunta olikin taas lähes korviahuumaava. Myös Karyun punainen silinteri ja Zeron taukoamaton hymyily lisäsivät lavaesiintymisen viihdearvoa. Karyulla ja Zerolla on myös mielenkiintoinen tapa saada suunnilleen koko yleisö tuntemaan, että he tuijottavat juuri heitä suoraan silmiin. Valitettavasti Tsukasaa ei kuitenkaan juuri nähnyt rumpusetin ja käsimeren takaa, joten muut kolme jäsentä saivat hieman enemmän huomiota yleisöltä. Kaiken kaikkiaan tämä noin puolitoistatuntinen esitys oli kevyesti yksi parhaimmista, joita olen nähnyt, ja toivonkin kyseisen bändin tulevan Suomeen pian uudelleen.

Kiitokset keikkakuvista JrockSuomen Maria Vähänikkilälle.