Kagrra, - San

Japanilaisen perinnemusiikin vivahteita musiikkiinsa ujuttavan Kagrra,n toinen major-julkaisu, San, hurmaa jo ulkonäöllään. Fukaya Yuichironloihtima kansikuva, sekä etenkin limited editionin mukana seuraava bonusmateriaali saa pahimmankin antimaterialistin kädet tärisemään. Keräilykortteja tutkaillessa mieleen nousee myös hienoinen pelko siitä, onko pintapuolen tarkoitus viedä huomio pois itse musiikista. Kaikeksi onneksi San kuitenkin osoittaa jo ensikuuntelemalla olevansa paljon muutakin kuin levyhyllyn kaunis koriste.
Edeltäjiinsä verrattuna San on ehkä hivenen monipuolisempi ja helposti lähestyttävämpi - kahdentoista raidan joukkoon mahtuu niin keveää, raskasta, nopeaa kuin hidastakin ja surullisenkuuluisat täyteraidat loistavat poissaolollaan. Mistään hajanaisuudesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan musiikki soljuu eteenpäin tyylikkäästi kappale kappaleelta, ilman suurempia hyppäyksiä.
Aloitusraita, pariminuuttinen, synkänkuuloinen Murakumo vangitsee huomion jo ensimmäisten parinkymmenen sekunnin aikana ja johdattelee kuulijansa onnistuneesti levyn äänimaailmaan. Lyhyydestään huolimatta levyn parhaimmistoon kuuluva kappale on myös erinomainen osoitus siitä, mitä Kagrra, parhaiten osaa: sommitella hyvinkin erilaisista äänimaailmoista harmonisia, uskomattoman kauniita kokonaisuuksia. Murakumon lisäksi erityishuomiota ansaitsevat hidastempoinen, poikkeuksellisen raskaankuuloinen Boufura, sekä herkänkuulas Meguru jonka äänimaailmassa modernit elementit kohtaavat japanilaisen perinnesoittimen, koton.
Pitipä Kagrra,'sta tai ei, San on albumi, jonka sisällön tunnistaa kyseisen kokoonpanon käsialaksi vaikka unissaan. Se on mestariteos, johon bändin tavaramerkiksi iskostunut, perinteisten insturmenttien kekseliäs käyttö tuo mukavaa, yksilöllistä lisäväriä. Parantumattoman perinnemusiikkifoobikon lempilevyksi siitä tuskin on, mutta tämä tuskin lienee tarkoituskaan. Arvostelun kirjoitushetkellä allekirjoittanut laskee päiviä seuraavan pitkäsoiton julkaisuhetkeen.