Arviossa yhtyeen täysipituinen albumi vuodelta 2000.
Japanin ulkopuolisilla markkinoilla parhaiten menestynyt
J-rock-bändi Dir en grey ei ehkä ole ensimmäinen mieleentuleva vaihtoehto, kun ajatellaan yhtyettä, jolla on parhaat mahdollisuudet menestyä kansainvälisesti. Bändi on tunnettu genrerajoja rikkovasta ja mielipiteitä jakavasta kokeellisuudestaan, eikä yhtyeen tyyliä ole helppo mieltää massoihin uppoavaksi. Suosiota on kuitenkin saavutettu niin kotimaassa kuin sen ulkopuolellakin ja vuonna 1998 julkaistu Gauze toi yhtyeelle vankkaa fanipohjaa ja odotuksia toisen levyn, kaksi vuotta myöhemmin julkaistun Macabren niskoille.
Macabrella Dir en greyn kokeellinen puoli tulee vahvasti esille. Levy on pääosin omaperäistä, ääripäästä toiseen poukkoilevaa rockia. Tällä kertaa kepeitä poprock-veisuja on vähemmän ja yleisilme on edeltäjäänsä Gauzea synkempi ja raskaampi, vaikkei ihan myöhemmän tuotannon mittasuhteissa.
Kappalemateriaali levyllä sisältää jos jonkinmoista tyylikeinoa ja omat suosikit löytynevät seasta suhteellisen helposti. Hämärän intron jälkeen käynnistyvä Myaku alkaa junnaavasti, mutta vetää lopulta pisteet kotiin mainion kertosäkeensä ansiosta. Tämän jälkeen seuraavat suoraviivaista, mutta toimivaa rockia tarjoileva Wake, sekä astetta omituisempi
egniryS cimredopyH +) an injection, jossa kuullaan luovaa eri tehokeinojen käyttöä.
Hydra vie tunnelmat hetkeksi raskaampiin maisemiin, Kyon rääkyessä vihaisesti runttaavan kitaran tahtiin. Biisi uppoaa hyvin erikoisuudellaan ja räyhäkkyydellään, joskin keskivaiheen rauhallisempi osuus tuntuu turhalta pitkitykseltä.
Tämän jälkeen heitetään kevennykseksi sykähdyttävän kaunis Hotarubi, jonka jälkeen siirrytään taas levyn alkupioliskon tunelmiin kokeellisella ja poukkoilevalla [KR]cubella.
Suoraviivaisesti rämpyttävän Berryn jälkeen onkin sitten levyn kehutuimman kappaleen, Macabre - sanagi no yume wa ageha no hanen vuoro. Yli kymmenminuuttinen, vahvasti ambient-vaikutteinen kappale on osoitus yhtyeen taidokkuudesta omalaatuisten ja kiehtovien sävellysten kirjoittamisessa. Levyn loppu saavutetaan keskenään vaihtelevien kappaleiden parissa. Rennon Audreyn jälkeen siirrytään biisimateriaalin raskaampaa päätä edustavaan Rasetsukokuun ja sitä kautta kaihoisaan ja rauhalliseen Zakuroon. Levyn päättää hieman mitäänsanomattomaksi jäävä perusbiisi Taiyou no ao.
Teknisesti yhtye on vähän petrannut Gauzesta, mutta bändin uudempaan materiaaliin tottuneelle niin soitto kuin tuotantopuolikin kuulostaa hieman hiomattomalta. Äänimaailma kuitenkin toimii levyn puitteissa tarpeeksi hyvin, eikä mitään suurta nipottamisen aihetta bändin ulosannissa löydy. Kyo varastaa jälleen shown omalaatuisella ja vahvasti eläytyvällä laulullaan.
Itselleni Macabre ei edusta aivan Dir en greyn tuotannon parhaimmistoa. Levy on täynnä hyviä hetkiä ja onnistuneita kokeiluja, mutta valtaosa kappalemateriaalista on kaikessa vaihtelevuudessaankin "vain" perushyvää tasoa. Erinomaiset biisit ovat harvassa. Kaikesta huolimatta Macabre on kokonaisuudessaan toimiva paketti omaperäistä J-Rockia ja bändin myöhemmistä vaiheista tietoisena tätä kuuntelee mielellään, tietoisena musiikillisista ulottuvuuksista, jotka Dir en grey tuli myöhemmin saavuttamaan.
