Keikkaraportti kahden bändin two-man-keikalta Helsingistä.
Revin itseni ylös aikaisin keikkapäivän aamuna ennen auringonnousua. Keräsimme ystäväni kanssa keikkakamppeemme kokoon ja lähdimme matkaan kohti Helsinkiä. Juna-asemalle kävellessämme huomasimme jättäneemme matkasta ylimääräiset paidat, viltit ja kaksi täynnä kuumaa kaakaota olevaa termospulloa. Päivä ei voinut alkaa huonommin.
Juna-aseman paikkeilla huomasimme mananneemme liian aikaisin. Jouduimme juoksemaan päätä pahkaa saadaksemme lähtevän junan kiinni. Matkan keskivaiheilla kuulutettiin junan olevan 20 minuuttia myöhässä. Päivän alku ei näyttänyt kovinkaan valoisalta. Toivoimme, että itse keikka sujuisi paremmin.
Saavuttuamme vihdoin Helsinkiin löysimme tiemme juna-asemalta Glorialle vaivatta. Paikalla oli jo muutamia kymmeniä ihmisiä, jotka nojailivat rakennuksen seiniin tuulensuojaa toivoen. Pakkasta olikin sellaiset mukavat 10 astetta. Etsimme jonon pään ja asetuimme omille jonotuspaikoillemme.
Ehdimme seisoskella noin kymmenisen minuuttia kun jonoa tiivistettiin. Jonoa liikutettiin edestakaisin jonkin aikaa kunnes kaikki olivat löytäneet oman paikkansa.
Aika kului hitaasti musiikkia kuunnellessa ja kylmästä väristen. Lähellä oleva McDonald’s oli suosituin jonottajien matkakohde, itsekin hain sieltä muutamaan otteeseen lämmintä juotavaa ulkoilman pistävän kylmyyden kestämistä varten.
Puolenpäivän aikoihin alkoivat ihmiset innolla odottaa nimmaritilaisuutta, jonka oli määrä alkaa yhdeltä. Yhden aikoihin kuitenkin ilmoitettiin nimmaritilaisuuden siirtyvän tunnilla eteenpäin, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja tein uuden retken McDonald’siin, joka sillä hetkellä olikin jo tupaten täynnä keikalle jonottavia.
Kahden aikoihin ilmoitettiin uudesta nimmaritilaisuuden lykkäyksestä, mutta odotus sujui mukavasti ottaessamme muutamia tanssiaskeleita kylmyyden voittamiseksi.
Kello kolmen aikoihin JrockSuomen jäsenkortin haltijoita pyydettiin muodostamaan erillinen jono nimmaritilaisuutta varten. Asetuimme myöhemmin saapuneen ystäväni kanssa jonon hännille pomppien lämpimiksemme, ja tietenkin pienestä jännityksestä. Sisäänpääsyä saimmekin odottaa jonkin aikaa, mutta odotusaika kului nopeasti pienten perhosten lennellessä mahanpohjassa.
Vihdoinkin jono liikkui ja päästyäni sisälle toivotin lämmön tervetulleeksi. Kiiruhdin alas portaita ja portaiden juurelta näinkin molempien bändien jäsenten istuvan pitkän pöydän ääressä salin oven oikealla puolella. Ulkonäöstä päätellen ANTI FEMINISMin jäsenet olivat ensimmäisenä. Ostin julisteen esittäen samalla jäsenkorttini ja kävelin tavarapöydän ohitse huokaillen, sillä rahani riittivät vain kotimatkaa varten.
Vaaleatukkainen nainen viittoi minua lähestymään pöytää, jonka päädyssä ensimmäisenä istuva ANTI FEMINISMin rumpali, Katsura, hymyili minulle rohkaisevasti. Asetin julisteeni hänen eteensä kädet hieman vapisten ja hymyillen tyhmän onnellisesti. Katsura taiteili nimensä julisteeni reunaan ja hymyili kiittäen japaniksi. Seuraavaksi olikin vuorossa Nachi, joka tervehti minua englanniksi, kaapaten käteni karhumaiseen kädenpuristukseen. Hän myös kiitti minua englanniksi ja siirryin Kyoujin, basistin eteen, joka nauroi minulle syystä tai toisesta ja myöskin taiteili nimensä julisteeseeni.
Seuraavana oleva Tomozo, toinen kitaristi, vilautti minulle väsyneen hymyn ja siirryin Kenziä kohti, samalla tutkiskellen Tomozon piirtämiä sydämiä. Kenzi väläytti minulle erittäin leveän virneen ja tarttui julisteeseeni. Tervehdin Kenziä hilpeällä äänellä japaniksi ja mies laski tussinsa ja katsahti ylös nauraen. Matkittuaan ääntämistapaani muutamia kertoja ojensi Kenzi kätensä hörähdellen ja tarttui oikeaan käteeni. Kädenpuristusta seurasi joukko erilaisia käsiliikkeitä, joiden mukana en edes yrittänyt pysyä vaan tuijotin herraa suu auki. Ystäväni tuuppasi minut Kayan kohdalle, seuraavaksi olisivat vuorossa Hagakuren jäsenet. Kaya kirjoitti nimensä julisteeseen ja kätteli kahdesti edelläni olevaa tyttöä. Tuijotin Kayaa hetken ihmeissäni, tämän luullessa julisteen omistajan oleva eri ihminen, ja huomatessaan erheensä nauroi hän nolosti ja pyysi minulta japaniksi anteeksi tarttuen molempiin käsiini.
Basisti Leona piirsi julisteeseeni kissan ja seuraavana oleva rumpali Gajiro tervehti minua Nachin tavoin englanniksi. Viimeisenä olikin Hagakuren herttainen ja pienikokoinen kitaristi Koro, joka piirsi julisteeseeni ja heilutti perääni ystävällisen hymyn kera poistuessani pöydän kohdalta.
Juoksin portaat ylös rutistaen julistettani ja työnsin Glorian oven auki. Muutamat nimmaritilaisuuteen jonottavat koskivat haikeasti julistettani, itse yritin etsiä ystäväni väkijoukosta. Esittelin hänelle iloisesti saamisiani sammalla kun nimmaritilaisuuden ilmoitettiin loppuneen. Pettyneet jonottajat palasivat takaisin alkuperäisille paikoilleen ja laitoin julisteeni visusti talteen.
Seuraavat tunnit kuluivatkin nopeasti, tehdessämme tuttavuutta muiden jonottajien kanssa ja jatkaessamme typerää tanssimistamme kylmyyden ehkäisemiseksi.
Aurinko laski, tuodessaan mukanaan entistä purevamman pakkasen, mutta ovien aukaisemiseen olikin alle tunti, joten tunnelmaa se ei häirinnyt ollenkaan.
Jono lähti aikataulun mukaisesti liikkeelle ihmismassan vyöryessä hiljalleen sisään Gloriaan. Päästyämme sisälle heivasimme tavaramme narikkaan ja asetuimme lavan eteen kokoontuneen joukkion taakse, lavan oikean puolen eteen, kuudennen rivin paikkeille.
Odotus sisällä kului todella nopeasti, varsinkin kun huomasin vanhojen tuttavieni seisovan edessäni. Eturivi lauleskeli aikansa kuluksi, kuului niin Maamme-laulua kuin Muumi-tunnariakin. Hollantilaisten kavereideni kokemusten perusteella odottelin mielenkiinnolla näkeväni Hagakuren iloisen esiintymistavan ja ANTI FEMINISMin showmaisen keikan.
Odotuksen keskivaiheilla Kahvi nousi lavalle pyytäen meitä olemaan kärsivällisiä, sillä sisälle pyrkiviä ihmisiä kuulemma ulkona riitti. Kaikki vastailivat kuorossa Kahvin kysymyksiin kuin tarharyhmä ja odotus jatkui jälleen.
Lyhyeltä tuntuneen tauon jälkeen Kahvi palasi lavalle kerraten keikkasäännöt, yleisön vakuuttaessa noudattavansa niitä. Kahvi esitteli ensimmäisenä vuorossa olevan Hagakuren, ja suurten huutojen saattamina bändi saapui lavalle.
Sonnustautuneena vaaleanpunaiseen kimonoon, näytti Kaya, nimmaritilaisuudesta poiketen, enemmänkin siltä Kayalta, jonka olin aikaisemmin kuvissa nähnyt. Musiikki alkoi heti ja yleisö pomppi iloisesti mukana. Kayan tehdessä laulun ohella erilaisia käsiliikkeitä, pääsi yleisö nopeasti jyvälle ja pian suurin osa ihmisistä liikehtikin sujuvasti Kayan johdolla. Ympärilläni näin peilikuvia omasta iloisesta virneestäni.
Kaya lähestyi lavan oikeata reunaa ja heittäytyi puoliksi yleisön käsien päälle. Tämän johdosta takanamme olevat ihmiset työnsivät, kaikkien pyrkiessä lähemmäs Kayaa, ja kaaduimme ystäväni kanssa muiden mukana. Ystäväni lensikin Kayan käsivarsille kun itse rojahdin lattialle. Noustuani ylös huomasin lentäneeni kolme riviä eteenpäin ja nautin olostani Kayan kurottaessa käsiään yleisöön.
Hieman tämän jälkeen Kaya pyysi yleisöä hiljentymään. Hän tervehti kaikkia puhuen ujosti englantia, ja jokaisen lauseen jälkeen yleisö osoitti suosiotaan. Kayan sanottua, että hän haluaa tulla jälleen Eurooppaan, yleisö räjähti suureen metakkaan. Seuraavaksi Kaya pyysi yleisö huutamaan nimeään. Salissa kaikuikin Kayaaa! lähes kaikkien tietäessä laulajan nimen. Kaya käski yleisöä sanomaan rumpalin nimen. Sali hiljeni, ja kaikkien huomatessa tietämättömyytensä, heräsi nolostunut puheensorina ja anteeksipyyntöjä huudeltiin. Bändi ei mokomasta pahastunut, vaan iloisesti Kaya esitteli bändinsä jäsenet, ja vuorotellen huusimme jäsenten nimiä rumpujen tahtiin.
Välispiikkien jälkeen oli yleisöllä lisää tarmoa pomppia ja heilua Kayan mallin mukaisesti. Kuulin muutamien laulavan jopa hänen mukanaan. Itse tunnistin vain pari kappaletta Tenkahubulta koko keikan aikana, mutta se ei menoa latistanut. Olinkin tullut enimmäkseen keikalle mielenkiinnosta, kuin fanina. Kaya heittäytyi lyhyin väliajoin silittelemään yleisössä olevien hiuksia ja kurottelemaan käsiään pidemmällä oleville. Jotkin liikkeet olivat vaaraksi ensimmäisille riveille, kuten sivulta toiselle astuminen, sillä ihmisten ollessa pakkautuneina lähelle toisiaan, aiheutti vaappuminen hienoisia tasapainohäiriöitä.
Hagakuren jäsenet eivät antaneet yleisön tylsistyä, sillä kitaristi Koro esitti yleisölle tanssin, perinteisen japanilaisen musiikin tahtiin. Miekkataisteluakin oli luvassa, Kayan ja basisti Leonan taistellessa keskenään. Yleisö hurrasi puumiekkojen viuhuessa, ja osoitti suosiotaan Kayan voittaessa. Leona heräsi eloon tuossa tuokiossa tappionsa jälkeen, yhtä suurten suosionosoitusten kera. Muistan ajatelleeni keikan olleen viihdyttävä show.
Muutamien kappaleiden jälkeen Hagakure poistui lavalta, mutta encorea ei kauaakaan tarvinnut huudella, sillä bändi palasikin hyppien lavalle. Kaya oli vaihtanut asusteekseen valkoisen kimonon ja myös Leonan asu oli vaihtunut. Yleisö jaksoi edelleen pomppia mukana.
Kaya jatkoi yleisöön heittäytymistä, aiheuttaen useita fanityttökohtauksia. Ihmiset halasivat Kayaa ja silittivät tämän hiuksia, hehkutellen vieressään oleville ihmisille innoissaan kuinka pehmeä Kaya oli. Ensimmäisissä riveissä ei Kayan kosketukselta voinut edes välttyä vaikka niin olisi halunnut. Itseäni laulajan koskettelu ei haitannut.
Bändi lopetteli viimeisen biisinsä iloisesti, Kayan hyökätessä vielä muutaman kerran koskettamaan yleisöä. Hagakure poistui lavalta riemukkaiden suosionosoitusten saattelemana.
Hagakuren jälkeisen tauon aikana yleisöön jaettiin vettä ja kaikki asettuivat aloilleen. Salissa oli iloinen tunnelma ja kuuliaisesti yleisö perääntyi metrin päähän lavasta ohjeiden mukaisesti. Yleinen uteliaisuus vallitsi yleisön joukossa, yleisön perääntyminen lavan lähistöltä liittyi selvästikin Kenzin tuleviin stuntteihin.
ANTI FEMINISMin jäsenet tulivat itse tauon aikana valmistelemaan soittimiaan. Bändi saapui kuitenkin, hetkeä myöhemmin, täydellä kokoonpanolla yhdessä lavalle. Yleisö huusi lujaa ja jälleen tungettiin eteenpäin. Bändin vastaanotto oli suurenmoinen. Kenzillä, ANTI FEMINISMin kestovokalistilla, oli lavalle saapuessaan kädessään pesäpallomaila, jota tämä sitten heilutteli turvallisen välimatkan päässä yleisöstä.
Alkukappaleisiin en kiinnittänyt paljoakaan huomiota keskittyessäni enimmäkseen riehumiseen ja Kenziin vierustovereideni tavoin. Vaikka moshausta sekä tönimistä esiintyi runsaasti, pysyi yleisö sen tärkeän metrin päässä lavasta. Rivit liikkuivat edestakaisin ihmisten pomppiessa musiikin tahtiin, ja liikuimme ystäväni kanssa rutkasti vasemmalle jo ensimmäisten kappaleiden aikana.
Kenzin seuraaminen oli puolet koko keikan viihteestä. Miehen riehuessa ympäri lavaa tulin ajatelleeksi mitäköhän tämän mielessä mahtoi liikkua. Jaoin kuitenkin huomiotani myös muille jäsenille tasapuolisesti. Etenkin Kyoujille, joka näytti tykästyneen osoittelemaan ystävääni. Tomozo, joka oli vasemmalla puolellani, vaikutti kärsineen jonkinnäköisistä teknisistä ongelmista, sillä alkukeikan aikana kyseinen kitaristi vietti suurimman osan ajastaan vahvistimensa äärellä tuskastunut ilme naamallaan.
ANTI FEMINISMin keikan aikana en useimmiten edes huomannut kappaleen vaihtuneen. Ideana onkin bändin ja etenkin Kenzin esiintyminen, eikä itse musiikki ole pääsijalla. Muistan kuitenkin nauttineeni kappaleista Ochikobore, jonka sanoja osasin jopa jotenkin laulaa, sekä Buta, ystäväni kiinnittäessä huomioni kyseiseen kappaleeseen bändin jäsenten tehdessä nenistään siankärsiä kappaleen aikana.
Myöhemmin sain kuulla Kenzin kutsuneen itseään Pikachuksi ja yleisöä Muumeiksi, mutta kyseisen tapahtuman olin jättänyt täysin huomiotta, syystä tai toisesta. Kenzin "stuntille" annoin kuitenkin täyden huomioni. Lavan keskelle oli levitetty jonkinlainen matto, jonka päälle hän kaatoi kasan nastoja. Ottaen vauhtia lavan vasemmalta puolelta heittäytyi Kenzi nastojen päälle selälleen. Yleisö karjui ympärilläni, mutta itse taisin vain tuijottaa kummastellen.
Jonkin aikaa tämän jälkeen bändin jäsenet tepastelivat pois lavalta, mutta palasivat piakkoin uudestaan yleisön osoittaessa bändin jälleen tervetulleeksi. Kyseinen "encore" kesti kuitenkin vain muutaman sekunnin ja bändi lähti uudestaan lavalta. Koko yleisössä vallitsi hämmennys, kunnes joukosta alkoi kuulua naurua ja uudet encore-huudot aloitettiin.
Piakkoin ANTI FEMINISM saapuikin lavalle esittäen vielä muutaman biisin, jonka jälkeen kaikkien suureksi yllätykseksi Hagakuren jäsenet yhtäkkiä juoksivat paikalle. Tunnelma oli korkealla katon rajassa ANTI FEMINISMin ja Hagakuren jäsenten laulaessa, soittaessa ja pyörähdellessä yhdessä lavalla. Yleisöä huudatettiin ja bändien jäsenet koskettivat yleisöä ja jotkut heittäytyivät yleisöön. Kaya ja Kenzi hyppäsivät pariinkin otteeseen yhdessä yleisön sekaan, onneksi molempien bändien jäsenten heittäytymisissä vältyttiin suuremmilta tapaturmilta. Tässä vaiheessa olin itse ensimmäisessä rivissä ja jäsenten kosketteluilta ei todellakaan voinut välttyä. Monenmonta asiaa jäi luultavasti huomaamatta, mutta katsottavaa olikin paljon yhdeksän muusikon heiluessa yhdessä lavalla. Mikrofonit pysyivät enimmäkseen Kayan ja Kenzin käsissä, mutta tehdessään kierroksen bändien jäsenillä, kävivät ne niin Leonalla kuin Nachillakin. Katsura ja Gajiro tekivät yhteistyötä rumpujen kanssa, vaihtaessa ajoittain paikkaa. Lentelevää tavaraa riitti plektroista settilistoihin ja vaikutti siltä että bändien jäsenet eivät olleet aikeissa poistua lavalta ollenkaan.
Itsekin olisin halunnut, että juhlinnalta tuntuva encore molempien bändien kera olisi kestänyt ikuisuuden, mutta pian jäsenet poistuivatkin yksitellen, jättäen jäähyväiset yleisölle. Ympärilläni olevat ihmiset näyttivät keikan päätyttyä uupuneilta, mutta iloisilta. Musiikillisesti kyseinen keikka ei ollut kovinkaan innostava, mutta se oli interaktiivisin ja iloisin keikka missä olen ikinä ollut.
--
Kiitokset keikkakuvista JrockSuomen Maria Vähänikkilälle.
