Lähinnä kokoelmaa muistuttavan uuden albumin arvostelu.
Anna Tsuchiyan tuoreinta albumia, NANA-animen inspiroimaa BLACK STONESia, voi melkeinpä kutsua kokoelmaksi oikean studioalbumin sijaan. Levyn kymmenestä kappaleesta vain kolme on uusia, kun taas muita on voinut kuunnella jo Annan aikaisemmilla julkaisuilla. Osittain juuri NANAn ansiosta suureen suosioon noussut Anna Tsuchiya onnistui tekemään levyn, joka sulatti paatuneenkin animebiisi- ja naislaulaja-vieroksujan.
Levyn alkupuoliskolla on kappaleet Rose ja Zero, jotka löytyivät jo edelliseltä Strip me? -albumilta. Rose addiktoivalla kertosäkeellään nappaa kuuntelijan heti mukaan, ollen loistava valinta albumin aloitusraidaksi. Zero puolestaan on kokeilevampi, grunge-tyylinen kappale, jonka loppuosasta tulee selkeästi live-fiilikset, Annan "thank you" -huudahduksen vielä korostaessa sitä.
Uudet kappaleet Without you, Scream ja Take me out äänitettiin nimekkäiden muusikoiden kanssa: mukana on muunmuassa Duff McKagan (VELVET REVOLVER, Guns'N'Roses), Josh Freese (Nine Inch Nails, A Perfect Circle) ja Wes Borland (Limp Bizkit). Kaksi ensimmäistä näistä kappaleista jatkaa menevää rock-tyyliä, jälkimmäisen ollessa rauhallisempi, rock-balladiksi kuvailtava kappale, joka tosin jää hieman latteaksi. Rankemmat biisit sopivat paremmin Annan äänelle ja imagolle.
Rauhallisempaa linjaa jatkaa myös Kuroi namida, joka sentään on vaikuttavampi kappale kuin Take me out, sillä lopun dramaattisuus tuo biisiin kaivattua särmää. Kuroi namida -singleltä albumilla on lisäksi b-raita I'm addicted to you, joka palauttaa albumin loppuosan rockiksi. Kertosäe on aika tarttuva ja onnistuneen oloinen, mutta muuten biisi jää albumin heikoimpien joukkoon.
Viimeisimmän sinkkukappaleen Lucyn voisi tavallaan lukea albumin päätösraidaksi, sillä sen jälkeen on enää live-versiot kappaleista Rose ja Kuroi namida. Lucy on aloitusraidan tavoin upean voimakas ja silti pirteän tarttuva rock-veto, joka sopii Annan ääneen ja tyyliin loistavasti. Biisissä yhdistyvät toimivasti rockin asenne ja popin soitettavuus, eikä Lucysta juuri haukuttavaa keksi.
Kokonaisuutena BLACK STONES -levy tuntuu melko lyhyeltä, mutta sitäkin addiktoivammalta levyltä. Huonoina puolina mainittakoon puolivälin keskiverrommat kappaleet, jotka jäävät alun ja lopun varjoon, sekä uuden materiaalin puute. Anna Tsuchiyan musiikkia ennenkin kuunnelleet tuntenevat jo lähes kaikki albumin kappaleet, ja saattaa tuntua typerältä maksaa uudelleen suunnilleen samoista biiseistä.
Plussaa BLACK STONES saa Annan "tyttöenergiasta", joka on kunnon rock-meiningin mukaista. Vierastan usein söpöyttä ja naisellisuutta korostavia naisartisteja, mutta onneksi sellaista on tältä levyltä turha hakea. Vaikka rock-musiikki on miesvaltaista, Annan naiseus ei hyppää silmille, vaan hän tuntuu luonnolliselta tehdessään juuri tällaista energistä rokkia. Ihailtava asenne antaakin keveästi anteeksi levyn pienet miinukset, ja varsinkin uusille kuuntelijoille levy on loistava hankinta.
