kannivalism - Nu age.

kannivalismin ensimmäinen kokopitkä albumi Nu age. julkaistiin 21. helmikuuta 2007. Itse henkilökohtaisesti en odottanut albumia kovinkaan innokkaasti; pidin bändin indies-aikojen mini-albumista Soukou humoritystä todella paljon, mutta ensimmäinen major-single, syyskuussa 2006 ilmestynyt Ritori oli ollut jonkinlainen pettymys, enkä ollut edes kuunnellut toista major-singleä, tammikuussa ilmestynyttä Hoshi no Yorua. Päätin antaa levylle kuitenkin mahdollisuuden, ja jo intron alkaessa tiesin olleeni väärässä heidän viimeaikaisen tuotantonsa suhteen.

apple butter II -niminen intro lupailee juuri sellaista hieman baroqueta muistuttavaa kannivalismia, joka on raikasta, virkistävää ja omaperäistä, mukavasti poppia ja rockia omaan tyyliinsä yhdistävää. Ensimmäinen varsinainen kappale age. onkin juuri sitä mitä intron perusteella odotinkin, ja ilokseni huomasin sen myös olevan rockimpi kuin esimerkiksi aiemmin mainittu Ritori. age. on hyvin mukaansatempava ja loistava aloitus tälle levylle.

Seuraava kappale, Domino Party, jatkaa hyvin samankaltaiseen tyyliin kuin age. Ryo laulaa hänelle hyvin tyypilliseen tapaan jokseenkin käheästi, ja taustalla kuuluu välillä hieman kummallisen kuuloisia korkeita taustarallatuksia. Biisi toistaa itseään hieman, mutta ei niin paljoa, että se ärsyttäisi. Kappale on kuitenkin hieman väliinputoaja, eikä vedä vertoja levyn parhaimmistolle, vaikka ihan mielenkiintoinen onkin.

Neljäntenä levyltä löytyy jo aiemmin singlenä julkaistu Hoshi no Yoru, ja ensimmäistä kertaa sen kuultuani en voinut kuin harmitella sitä, että en antanut kyseiselle singlelle mahdollisuutta. Kappale on mukaansatempaava ja iloinen, mutta silti selkeä rock-kappale, ja se olisi varmasti korottanut odotuksiani tälle levylle. Vaikka biisi ei ylläkään ehdottomaksi lempikappaleekseni tällä albumilla, on se kuitenkin selkeästi hyvää keskitasoa, ja se oli varmasti myös hyvä valinta levyä edeltäneelle singlelle.

Hoshi no Yorua seuraava Castarina yllätti alkuun ainakin allekirjoittaneen, joskin nyt on hankala löytää sanoja sille, miksi kappale tuntui niin yllättävältä. Biisi on erittäin tarttuva ja hauska, hieman erilainen muihin kappaleisiin verrattuna, mutta silti selkeästi kannivalismia. Castarina on letkeä perjantai-illan kappale.

Normaalilta painokselta löytyy kuudentena kannivalismin vanhemman kappaleen, in a brown studyn, uusi, akustinen versio, jota ei siis rajoitetulta painokselta löydy. Tämä uusi versio on kuitenkin niin hyvä, että voin olla itselleni kiitollinen siitä hyvästä, että päätin ostaa normaalin painoksen rajoitetun asemesta. in a brown study oli jo Soukou humorityllä yksi suosikeistani, ja vaikka alkuperäinen kappale onkin melko menevä ja nopeatempoinen, akustisesta versiosta on saatu todella kaunis ja rauhallinen. Uusi sovitus on tehty taidokkaasti, muuttamatta alkuperäistä kappaletta liikaa, mutta tehden silti selkeästi uuden version. Ryon ääni pääsee tämän kaltaisissa rauhallisissa kappaleissa hyvin oikeuksiinsa, vaikka hän laulaakin kappaleen melko hiljaisesti.

Seitsemäs kappale on nimetty jokseenkin kummallisesti; kappaleen nimi on Melancholic, mutta biisi on selvästi yksi levyn menevimpiä, jälleen yksi ns. perjantai-illan biisi. Kappaleen parhaimpia puolia ovat hauskat vokaalit ja tunnelma, jonka luulisi saavan kenen tahansa hyvälle tuulelle. Melancholicin jälkeen tahti muuttuu hieman rauhallisemmaksi Sugar rainyn myötä, joskin kyseinen kappale on silti vielä levyn eniten rock-tyylisiä biisejä. Omalla tavallaan Sugar rainy on kaunis, ja yksi sen hyvistä puolista on melko hyvin kuuluva bassolinja. Yuchi on taitava basisti, jonka basso saakin olla kovalla. Kokonaisuudessaan Sugar rainy ei yllä levyn kiinnostavimpien biisien tasolle, mutta se on silti hyvä lisä tälle levylle.

Yhdeksäntenä löytyykin sitten bändin ensimmäiseltä major-sinkulta löytynyt Ritori. Biisi oli ihan hyvä ilmestyessään, mutta jostain syystä se on ajan kanssa muuttunut hieman puisevan makuiseksi. Liiallinen kuuntelukaan ei voi olla syynä, sillä en ainakaan itse kuunnellut singleä kuin muutamia kertoja sen ilmestymisen jälkeen, ja sen jälkeen levy sai maata laatikossani koskemattomana. Kappaleesta on vaikea sanoa suoraan, mikä siinä meni vikaan, sillä se ei edes eroa niin paljoa tämän levyn muista kappaleista. Ritori ei ole huono kappale, se vain ei jostain syystä kestä kulutusta paljoa, toisin kuin levyn muut kappaleet.

Levy loppuu kahden rauhallisemman biisin ja yhden nopeamman ja mukaansatempaavamman kappaleen myötä. Boku no Basho ja Shiawase no Ehonin Nu age. -versio ovat mukava rauhoitus, jonka aikana pääsee nauttimaan Ryon kauniista äänestä täysin mitoin, kunnes levyn päättää viihdyttävä ja bassovoittoinen rock-kappale Kimi Music. Biisi on kaikessa rankkuudessaan oiva päätös levylle; se saa liikkumaan ja jättää odottamaan lisää musiikkia tältä loistavalta kolmikolta.