MUCC - Tavastia, Helsinki 20. maaliskuuta 2007

MUCC aloitti Euroopan-kiertueensa 18. maaliskuuta Isosta-Britanniasta, kävi Ruotsissa 19. päivänä ja 20. päivänä saapui ensimmäistä kertaa Suomeen, Helsingin Tavastialle. Keikkaliput oli myyty loppuun vain muutamassa tunnissa huolimatta keikan sijoittumisesta tiistaille ja keikalle jonotettiin tuttuun suomalaiseen tapaan erittäin innokkaasti pitkiäkin aikoja viileähköstä maaliskuun ilmasta huolimatta, joten tätä oli selvästi odotettu.

Ovien oli tarkoitus aueta 19.00, mutta ne aukesivat hieman etuajassa kellon ollessa n. 18.45. Yleisö päästettiin narikan kautta odottelemaan itse keikkahalliin vievän liukuoven edustalle noin vartiksi, kunnes pikajuoksu lavan edustalle alkoi. Jouduin hässäkässä hieman eroon ystävästäni, mutta en voinut valittaakaan; löysin itselleni paikan suorastaan täydellisestä kohdasta, toisesta rivistä aivan keskeltä lavaa. Hyväksi onnekseni eteeni ei edes sattunut ketään merkittävästi pidempää, päin vastoin, joten näkymä oli täydellinen, ja odotin keikkaa entistä enemmän innolla.

Minuutit tuntuivat matelevan, sillä tiesin, että keikka ei alkaisi ennen puolta yhdeksää, joka silloin tuntui pitkältä ajalta. Lievää huvitusta aiheutti kahteen kertaan taustalla soinut The Rasmus, joka sai yleisön taputtamaan ja vislaamaan. MUCCuun syvemmin tutustumattomille tämä saattoi olla hämmentävää, mutta suurin osa yleisöstä tuntui tietävän MUCCun jäsenten pitävän The Rasmuksen musiikista ja kaveeraavan jäsenten kanssa - ovatpahan tainneet olla yhdessä keikkailemassakin Japanissa.

Lopulta oli kuitenkin keikan määrä alkaa, ja taustalla soinut musiikki vaihtui Rave Circukseen. Yleisö alkoi huutaa ja taputtaa villinä, ja pian Satochi käveli verhojen takaa lavalle, ansaiten raikuvat aplodit. Toisena lavalle asteli hyväntuulisen oloinen YUKKE, jota seurasi Miya, ja viimeisenä kaikista raikuvimmat aplodit saanut Tatsurou. MUCCulle tuttuun tapaan jäsenten asut olivat yksinkertaiset ja huomiota herättämättömät Tatsuroun valtavan suurta valkoista, mielenkiintoisilla kuvioilla varustettua t-paitaa ja japanilaistyylisiä löysiä housuja lukuun ottamatta. Meikkiäkään ei juurikaan löytynyt keneltäkään jäsenistä joidenkin mustia silmämeikkejä lukuun ottamatta.

Rave Circuksen päätyttyä alkoi kappale, jota varmasti jokainen osasi jo odottaa: Gokusai. Raskas ja menevä biisi oli mitä mainioin ensimmäiseksi varsinaiseksi kappaleeksi, ja koko yleisö tuntui työntyvän eteenpäin ja hyppivän samaan tahtiin. Toisessa rivissä oli jo tässä vaiheessa todella lämmintä, mutta se ei juurikaan haitannut, ja jo Gokusai sai ainakin allekirjoittaneen moshaamaan ja hyppimään etenkin rankempien kitaraosuuksien kohdalla.

MUCCulle ei tullut mieleenkään antaa yleisönsä levätä vielä, vaan seuraava kappale oli myös uusimmalta levyltä löytyvä, kenties vielä edellistäkin kappaletta rankempi Nageki no kane. Itselleni henkilökohtaisesti tämä kappale tarjosi yksiä parhaimmista muistoista kyseiseltä keikalta. Muistan tuijottaneeni basisti YUKKEa huuli pyöreänä hitaampien kohtien aikana; mies soitti bassoaan niin hienolla tyylillä ja taidokkaasti, että sitä ei voinut olla ihailematta, etenkin kun satun olemaan entinen basisti itsekin ja koko ikäni basisteista varsin paljon pitänyt. Nopeammat kohdat saivat jälleen kerran niskat heilumaan ja hitaammissa kohdissa huomioni varastivat vuoroin YUKKE edellä mainituista syistä, vuoroin Tatsurou, jonka laulutaidot lähes yllättivät; olen aina pitänyt häntä varsin hyvänä vokalistina, mutta tapa, jolla hän esiintyi ja lauloi livenä, oli todella mahtava ja teki suuren vaikutuksen.

Seuraavan kappaleen alkaessa olisin varmasti hyppinyt ilosta, jos olisi ollut tilaa; kolmas kappale oli lempilevyltäni Houmura utalta löytyvä Zetsubou. Biisit voimakkaat bassolinjat saivat jälleen tuijottamaan YUKKEa, ja Tatsuroun laulut olivat taas mitä parhaimmat. Biisin mukana laulaminen sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin jopa toisen rivin kuumuudessa, ja puolessa välissä oleva bassosoolo sai minut entistä vakuuntuneemmaksi YUKKEn mahtavuudesta.

Valitettavasti muistini pätkii seuraavien kappaleiden osalta, enkä ole onnistunut löytämään settilistaa, mutta eräiden lähteiden mukaan neljäs kappale oli Media no juusei. MUCC antoi siis yleisölle vihdoinkin hieman taukoa moshaamisesta ja hyppimisestä, mikä oli ainakin edessä ihan tervetullutta. Media no juusein kohdalla ei voi olla mainitsematta mahtavaa bassolinjaa jälleen kerran.

Tämän jälkeen tuntemattomassa järjestyksessä soitettuja kappaleita olivat ainakin Gekkou, Utagoe, Ryuusei, 25ji no yuuutsu, Ranchuu, Panorama, D.O.G, Shadan, Libra, Rojiura boku to kimi e ja Bouzenjishitsu. Näistä kaikista parhaiten jäi mieleen bändin uusimpiin kappaleisiin kuuluva Libra, jota en etukäteen ollut kuullut. Olin kuitenkin kuullut paljon kehuja Librasta, joten odotin innolla sen kuulemista livenä. Olin kuitenkin kuullut myös haukkuja kertosäkeen taustakuoro-osuuksista, mutta livenä kyseiset osuudet eivät olleet lainkaan häiritseviä. YUKKE ja Tatsurou varastivat show'n jälleen kerran, joskin Miyakin keräsi huomiota laulamalla taustalauluja. Hitaissa kohdissa ei voinut olla tuijottamatta suoraan edessäni ollutta Tatsurouta. Libran laulut ovat todella toimivat, ja tapa, jolla Tatsurou esiintyi lavalla oli erittäin vangitseva. Miehen jokainen liike tuntui olevan niin hallittu, ja hän näytti juuri siltä, että tiesi kuinka hyvältä näyttää esiintyessään lavalla, mutta näyttämättä kuitenkaan millään tavalla ylpeältä ja huomioiden yleisöäkin hyvin paljon. Libra pysäytti ja sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin.

Myös Ryuusei ja Panorama jäivät mieleen mukavina, hieman rauhallisempina ja kauniimpina hetkinä. Panoraman aikana koko yleisö tuntui heiluttavan käsiään ilmassa biisin tahtiin, ja ennen Ryuuseita taustalla soivat koskettimet, koko lava valaistiin vihreillä valoilla ja Tatsurou hiljensi koko yleisön. Jälleen yksi keikan hienoimpia hetkiä; bändi sai 800 ihmistä olemaan täysin hiljaa pitkän aikaa. Tunnelma oli niin kaunis, että hädin tuskin uskalsin hengittää, etten pilaisi mitään. Pian Ryuusei alkoi, ja kappale sai kaikessa kauneudessaan monet ihmiset itkemään.

Myös 25ji no yuuutsu kuului keikan parhaimpiin esityksiin. Keikka todisti, että Gokusain kappaleet toimivat äärettömän hyvin keikalla, kenties jopa paremmin kuin levyllä. Sen lisäksi bändin esiintymistä oli todella miellyttävää katsella ja oli selvää, että myös he itse pitävät uusista kappaleistaan ja nauttivat niiden esittämisestä.

Tatsuroun yleisön huomiointi ei jäänyt pelkkiin katsekontakteihin, vaan hän myös mm. puhui muutaman sanan suomea, kuten "hyvää iltaa" ja useasti kuultu "kiitos". Tatsuroulta taittui myös englanti melko hyvin, ja englanniksi tämä lupasi tulla takaisin, yllytti yleisöä moshaamaan ja niin edelleen. En enää muista minkä kappaleen aikana se tapahtui, mutta jossain vaiheessa Tatsurou jopa hyppäsi lavalta alas ja tuli seisomaan aidan toisella puolella olevalle korokkeelle juuri siinä kohden, jossa seisoin. Pian Tatsuroun tasapaino kuitenkin petti ja hän tippui auttamaan tulleen japanilaisen miehen päälle, mutta tämä ei tuntunut kummankaan menoa haittaavan ja Tatsurou kävi seisomassa korokkeella sivummallakin ennen kuin nousi jälleen lavalle jatkamaan esitystä.

Biisit kuluivat ohi hieman liiankin nopeasti, ja pian oli Tatsuroun aika huutaa mikkiin "LAST SONG!" Viimeisen kappaleen jälkeen bändi poistui lavalta, mutta yleisö tiesi heidän palaavan vielä vetämään encoren, joten jäsenet olivat hädin tuskin päässeet lavalta pois kun "Encore!" ja "We want more!" -huudot jo alkoivat. Ensimmäistä kertaa elämässäni todistin yleisön huutamassa encorea taukoamatta niin kauan kunnes bändi tuli takaisin lavalle - yleensä encore-huudot lakkaavat aina jossain vaiheessa vähäksi aikaa alkaakseen jälleen uudestaan hetken päästä, mutta tällä kertaa niin ei päässyt käymään. Bändi ei antanut meidän odottaa liian kauaa, vaan nousivat pian takaisin lavalle.

Ensimmäinen encoren kappale oli täysin uusi, jonka nimeä en valitettavasti enää muista. Toinen encore-kappale olikin sitten jälleen vanha tuttu, kappale jota varmasti monet olivat odottaneet koko keikan ajan: Daikirai. Tatsurou huusi mikkiin "Do you want to MOSH?", yleisö huusi takaisin ja kuvio toistettiin pariin otteeseen kunnes Tatsurou oli tyytyväinen yleisöstä lähtevään äänimäärään. Daikirai oli koko keikan kohokohtia ja se tuntui saavan koko yleisön sekaisin ja huutamaan daikiraita yhdessä bändin kanssa. Tahti sen kuin tiukkeni Daikirain jälkeenkin ja kolmas encore-kappale oli G.M.C, joka varmasti sai monien niskat todella kipeiksi. Encoren loppu oli todella aggressiivinen, kunnes bändin oli aika lähteä lavalta jälleen kerran.

Tämän jälkeen yleisö oli hetken epävarma siitä, tulisiko vielä toinen encore, mutta kun valoja ei laitettu päälle, encore-huudot alkoivat jälleen. Tälläkin kertaa ne jatkuivat koko tauon ajan, kunnes MUCC saapui lavalle kolmannen kerran. Toinen encore sisälsi vain yhden kappaleen, mutta se oli sitäkin viihdyttävämpi: viimeinen kappale oli mukavan pirteä ja kevyt, mutta toisaalta kaunis Yasashii uta, jonka lopussa kaikki bändin jäsenet ja koko yleisö lauloivat yhdessä kappaleen "la la la" -osuutta. Oli mahtavaa kuulla tuon osuuden raikuvan hallissa, ja kappale todella sai hymyn jokaisen huulille. Bändin jäsenetkin näyttivät onnellisilta ja hyväntuulisilta koko kappaleen ajan. "La la la" -osuutta laulettiin monta kertaa ja kappaletta pidennettiin huomattavasti. Jos keikalta pitäisi valita paras hetki, olisi se aivan varmasti tämä toinen encore. Biisi jätti todella hyvälle mielelle, ja se oli mukava lopetus rankan ensimmäisen encoren jälkeen ja yleisesti ottaen koko keikalle.

Jossain encoreiden välissä Tatsurou myös kuvasi yleisöä kameralla samalla kun villitsi sitä huutamaan enemmän, ja henkilökuntakin oli aiemmin kuvannut yleisöä, joten jäämmekin odottamaan, josko MUCCun tulevalla singlellä olevalla DVD:llä olisi jonkinlaista materiaalia myös Suomen keikalta.

Kaiken kaikkiaan keikka oli todella mahtava. Valitettavasti Tatsurou ja YUKKE veivät suurimman osan huomiostani, mutta silloin kun satuin kääntämään katseeni Miyaa tai Satochia kohti, olivat hekin viihdyttävää katseltavaa lavalla. MUCC on todella energinen bändi, jolla on esiintyminen hallussa, ja jäsenten soitto- ja laulutaidot ovat vertaansa vailla. Keikka oli mielettömän hieno kokemus, ja en varmasti ole ainoa, joka jää toivomaan, että MUCC palaa Suomeen mahdollisimman pian.


Kuvista kiitos JrockSuomen Maria Vähänikkilälle.