Arvostelussa juuri nyt pinnalla olevan yhtyeen maaliskuussa ilmestynyt albumi Buiiki kaesu.
Maximum the Hormonen suosio on kasvanut viimeaikoina räjähdysmäisesti. Heidän maaliskuussa ilmestynyt toinen major-albuminsa Buiiki kaesu debytoi Oricon-listan sijalla 5, ja levyä myytiin ensimmäisen viikon aikana huimat 70000 kappaletta. Suuri huomio lähiaikoina Japanin lisäksi myös länsimaissakin selittynee osaltaan DEATH NOTE -animen tunnuskappeleina olleilla kappaleilla What's up, People?! ja Zetsubou Billy, jotka ovat mukana myös tällä kokonaisuudessaan 13 kappaletta sisältävällä uudella albumilla.
Vuonna 2005 ilmestynyt edellinen albumi Rockimpo goroshi oli minusta yksi sen vuoden virkistävimpiä albumeita. Levyllä tosin oli harmittavan paljon vanhoja biisejä, ja muutama täytekappaleelta tuntuva nopeasti kyllästyttävä veto. Nyt Buiiki kaesua kuunneltuani voin onneksi todeta, että bändi on näiden kahden vuoden aikana kehittynyt kiitettävästi. Tuoreella levyllä on enemmän uusia kappaleita, ja kokonaisuus kuulostaa tasaisen onnistuneelta ja viihdyttävältä.
Levy alkaa nimikkokappaleellaan Buiiki kaesu!!, joka on hyvinkin normaalilta Maximum the Hormonelta kuulostava biisi. Laulussa vuorottelevat sisarukset Ryo ja Nao, joiden luoma päinvastaisuus on yksi bändin persoonallisen soundin kulmakiviä. Ryon laulutyyli on enimmäkseen huutava ja metalli-tyylinen ajoittaisine örinä-osuuksineen, kun taas Naon nätti ja naisellinen laulu luo bändin muuten rankkaan soundiin popahtavia ja hyvin tarttuvia hetkiä. Aloituskappaleen valinta on onnistunut täydellisesti, sillä biisi on perusvahva ja mukaansatempaava kappale, joka aukeaa helposti sekä bändin vanhoille faneille että niille lukuisille uusille kuuntelijoille, jotka vasta ovat tutustumassa bändin tuotantoon.
Toisena raitana seuraa DEATH NOTE -animen lopputunnarina kuuluisuutta kerännyt Zetsubou Billy, jonka alussa Ryo laulaa puhtaammin kuin hänellä yleensä on tapana. Pian laulu kuitenkin muuttuu enemmän huutamiseksi, ja ensimmäisen kertosäkeen jälkeen Naokin pääsee ääneen. Animetunnariksi kappale on epätavallisen raskas, mutta toisaalta siinä on samalla tarttuvaa popahtavuutta. Maximum the Hormonen menestyksen salaisuus taitaakin olla kyky luoda tämänkaltaista, samalla rankkaa ja vauhdikasta, mutta tarttuvaa ja popahtavaa musiikkia, ja Zetsubou Billy on todellakin loistava kappale.
Kuso breakin no breakin Lily on albumin yksi kevyimmistä kappaleista. Rumpali ja bändin naisääni Nao on saanut hieman enemmän lauluaikaa, ja Ryokin laulaa puhtaammin kuin useissa muissa biiseissä. Keskivaiheilla on pari rankempaa osuutta, mutta muuten biisin tunnelma on todella rento ja kesäinen. Seuraavien biisien aikana albumi palaa taas perinteisempään Maximum the Hormonen soundiin. Musiikki on energistä, tarttuvaa ja hyväntuulista, eikä sitä kuunnellessa tee mieli jäädä aloilleen.
Kymmenentenä vuorossa on toinen paljon puhutuista animetunnareista, What's up, People?!. Biisi on vuodelta 2005 ja se muistuttaakin bändin varhaisemmasta metallityylisestä tuotannosta enemmän kuin muut tämän albumin kappaleet. Omiin suosikkeihini se ei koskaan ole kuulunut, ja ihmettelenkin juuri tämän kappaleen valintaa animetunnariksi, mutta ilmeisesti valinta on kuitenkin ollut onnistunut, sillä niin paljon huomiota ja kehuja kappale kuitenkin on saanut aikaan.
Kolme viimeisintä kappaletta palauttavat musiikin jälleen nykyiseen bändin tyyliin paremmin sopivaksi. Chu chu lovely munimuni muramura purin purin boronnururu rerorero on yksi levyn hauskimmista ja pirteimmistä kappaleista, Naon ollessa jälleen enemmän äänessä. Biisin tunnelma on raikas ja todella piristävä, ja se kuuluukin henkilökohtaisiin suosikkeihini albumilta. Viimeisen kappaleen kunnian on saanut viime vuonna singlenä ilmestynyt Koi no megalover. Biisi summaa hyvin albumin yhteen kuvaten juuri tällä hetkellä tyypillisintä Maximum the Hormonen soundia täydellisesti ja jättäen kuuntelijalle erityisen pirteän fiiliksen levyn loppuessa.
Kokonaisuutena Buiiki kaesua ei voi kuin kehua, sillä viimeistään nyt Maximum the Hormone kuulostaa kaikin puolin kypsältä ja valmiilta bändiltä suureenkiin julkisuuteen. Vaikka musiikki on muuttunut popimmaksi, ovat he onnistuneet säilyttämään oman persoonallisen soundinsa ja asenteensa todella ihaltavasti. Voisin melkeinpä sanoa, että tässä on yksi tämän vuoden hienoimmista julkaisuista.
